5 v.!

Blogille tulee ikää tänään 5 vuotta. Hurraa! Tässä ajassa on mukaan tarttunut kaksi tutkintoa ja alati kasvava tietoisuus siitä, kuinka vähän tietää yhtään mistään mitään, mutta myös blogille nelinumeroinen määrä Facebook-tykkääjiä ja yhteensä miltei puoli miljoonaa katselukertaa, wau! Suurensuuri kiitos teille kaikille, jotka kirjoituksiani lueskelette, hyvin ailahtelevaisesta kirjoitustahdista huolimatta.

il_340x270-1088655697_dd9fkuva: etsy

PARABEENIT osa III: Altistuminen

Parabeeneille altistutaan väestötasolla runsaasti niiden laajan käytön vuoksi. Routledge ym. arvioivat vuonna 1998, että parabeenien saanti päivittäin väestötasolla on lapsilla noin 1–16 mg/kg ja aikuisilla 4–6 mg/kg. Soni ym. (2001) puolestaan arvioivat saannin olevan vuorokaudessa noin 1,3 mg/kg. Gosens ym. (2014) selvittivät erilaisten parabeenien kokonaissaantia 0-3-vuotiailla tanskalaislapsilla. Selvityksen myötä kokonaissaanti metyyliparabeenille arvioitiin olevan 2,32, etyyliparabeenille 0,36, propyyliparabeenille 1,05 ja butyyliparabeenille 0,47 mg/kg vuorokaudessa. Arvioidut määrät ovat siis eri tutkimusten mukaan jokseenkin samassa suuruusluokassa.

Suurin osa altistuksesta muodostuu kosmeettisista tuotteista (50 mg/vrk) ja lääkevalmisteista (25 mg/vrk) (Soni ym. 2001; CIR 2008).  Ruoasta saadaan vain pieni osa, noin 1 mg, kokonaisannoksesta. Tämä voi kuitenkin vaihdella yksilöllisesti huomattavasti, riippuen esimerkiksi ruokailutottumuksista valmisruokien osalta. Kosmetiikkatuotteiden aiheuttama altistus on saattanut viime vuosina hieman vähentyä parabeenien käytön lainsäädännöllisten rajoitusten ja huonon maineen aiheuttaman käytön vähenemisen seurauksena.

Kosmeettisten tuotteiden parabeenipitoisuudet saattoivat aiemmin olla jopa 5 % (Soni ym. 2001; CIR 2008). Nykyisin EU:n kosmetiikka-asetus 1223/2009 määrää, että yksittäisen parabeenin pitoisuus tuotteessa saa olla enimmillään 0,4 % ja seoksena käytettynä parabeenien yhteispitoisuus 0,8 %. Huolenaiheena on ollut laajasta käytöstä mahdollisesti aiheutuva saannin kumuloituminen, vaikka yksittäisten tuotteiden sisältämät määrät olisivatkin hyvin pieniä. Toisaalta useiden tutkimusten perusteella metabolia on nopeaa eivätkä parabeenit kerry elimistöön (Soni ym. 2002; Soni ym. 2005; CIR 2008). Jäämiä parabeeneista on kuitenkin joidenkin tutkimusten mukaan löydetty ihmisen verestä, virtsasta, rintamaidosta ja poistetuista syöpäkudoksista (Darbre 2006; Dagher ym. 2012).

Aubert ym. (2012) tutkivat parabeenien imeytymistä oraalisesti, ihon alle ja ihon kautta annosteltuna. Tutkimusten mukaan antoreitistä riippumatta elimistö ei systeemisesti altistu merkittävälle määrälle parabeeneja. Ainoastaan päämetaboliitti p-hydroksibentsoehappoa löytyi elimistöstä mainittavia määriä.

Parabeenien on todettu imeytyvän, metaboloituvan ja erittyvän elimistöstä nopeasti (Soni ym. 2002; Soni ym. 2005; CIR 2008). Normaalilla, terveellä ja ehjällä iholla parabeenit eivät juurikaan aiheuta ärsytystä. Vaurioituneella ja rikkinäisellä iholla parabeenit ovat kuitenkin aiheuttaneet herkistymistä. Tyypillisin herkistymisen oire on ekseema. Ruokavalion tai lääkevalmisteiden välttelyyn ei ole välttämättä tarvetta, sillä oraaliset valmisteet eivät yleensä aiheuta parabeeneille herkistyneelle oireita (Cashman ja Warshaw 2005). Muutamia raportoituja tapauksia oraalisen lääkevalmisteen aiheuttamista ihoreaktioista kuitenkin löytyy.

Parabeenit aiheuttavat allergiaa vain harvoin (CIR 2008; Kurimo ja Suuronen 2014). Vuosina 1995–1996 Suomen yliopistosairaaloiden ja Työterveyslaitoksen suorittaman seurannan perusteella allergiatesteissä käyneistä parabeeneille allergisten osuus oli noin 0,3 %. Euroopan tasolla tehdyissä seurannoissa tulokset ovat olleet samansuuntaisia. Krobin ym. (2004) 15 vuoden ajalta keräämän aineiston mukaan parabeenit aiheuttivat reaktion 0,5 % testatuista. Kurimon ja Suurosen (2014) mukaan moni parabeeniallergia on aiheutunut rikkinäiselle iholle tai haavaan käytetystä lääkevoiteesta, jolloin aineita on päässyt imeytymään ihoon huomattavasti normaalia enemmän. Etenkin kroonisista säärihaavoista kärsivillä potilailla parabeeneille herkistyminen on yleisempää kuin muilla (Cashman ja Warshaw 2005).

Yhdysvaltain elintarvike- ja lääkevirasto FDA (2015) on luokitellut metyyli- ja propyyliparabeenin turvallisiksi GRAS-tietokannassa (Generally Recognized As Safe), johon on listattu yleisesti turvallisina pidetyt aineet erilaisin luokituskoodein. Molemmilla on luokituskoodi 1, joka tarkoittaa, ettei aineesta ole olemassa sellaisia todisteita tai epäilyksiä, joiden perusteella se aiheuttaisi vaaraa käytettynä nykyisillä tai tulevaisuudessa kohtuudella ennakoitavissa olevilla annoksilla. Parabeenit eivät ole karsinogeenisia, mutageenisia tai teratogeenisia (Soni ym. 2005; Pedersen ym. 2007¸ CIR 2008).

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL:n tulkinnan mukaan parabeenit eivät aiheuta riskiä tämänhetkisillä saantimäärillä, mutta tilannetta seurataan aktiivisesti (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2014). Euroopan elintarviketurvallisuusvirasto EFSA on antanut lausunnon, jonka mukaan metyyli- ja etyyliparabeeneille altistumisen ADI-arvo (Acceptable Daily Intake) on 10 mg/kg/vrk (EFSA 2004). ADI-arvo kuvastaa määrää, jonka määrättyä ainetta voi vuorokaudessa syödä ilman haittavaikutuksia. Propyyli- ja butyyliparabeenille tällaista arvoa ei ole pystytty määrittämään tutkimusten puutteen vuoksi. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (2014) kuitenkin toteaa, että tutkimusten mukaan parabeenien saanti on runsaimmillaankin vain muutama prosentti ADI-arvosta.

PHMB pysyy sallittuna toistaiseksi

Säilöntäaine polyaminopropyl biguanidesta nousi viime talvena melkoinen kohu. Se oli saanut luokituksen mahdollisesti syöpävaarallisena aineena ja käyttö kosmetiikan säilöntäaineena ihmetytti – jopa järkytti – monia. Nyt soppa on jo melkoisen rauhoittunut, mutta asiasta on tullut hiljattain uutta tietoa.

Tukes julkaisi eilen tiedotteen (linkki), jonka mukaan PHMB säilyy ainakin toistaiseksi sallittuna säilöntäaineena kosmetiikassa. Asiaan oli ottanut kantaa Euroopan komissio. Epäselvyyttä aiheutti tiedotteen mukaan tilanne, jossa aineen uusi luokitus olisi suoraan siirtänyt sen kielletyksi kosmetiikkavalmisteissa. Näin ei kuitenkaan ole.

Kirjoitin tammikuussa asiasta pariinkin otteeseen. Ensin Tapaus PHMB-nimisen trillerin ja sen perään jatko-osan PHMB osa II. Tuon eilen julkaistun tiedotteen sisältö on pääosin sama, kuin mihin tapaus PHMB-jutussa päädyttiin: laki sanoo, että CMR-aineita voidaan käyttää kosmetiikassa, jos ne on todettu turvallisiksi ja sallitut säilöntäaineet löytyvät kosmetiikka-asetuksen liitteestä V. En ymmärrä, miksi joku olisi tullut alunperinkään johonkin toiseen lopputulemaan, kun laissa näin melkoisen yksiselitteisesti todetaan. Tiedekomitea ottaa nyt annetun tiedon mukaan kantaa aineen turvallisuuteen uudestaan joulukuussa. Jos silloin tulee muutoksia, niin sittenhän tilanne on ihan täysin toinen. Ei-turvalliseksi todettu aine osataan varmasti poistaa sallitujen aineiden luettelosta ja siirtää kielletyksi, jolloin lähdetään sitten muuttamaan tuotteiden koostumuksia siirtymäaikojen puitteissa. Loogista lainsäädäntöä.

Koska joidenkin mielestä PHMB pitäisi  ehdottomasti kieltää, haluaisin vielä lopuksi herätellä ajatuksen säilöntäaineiden käytöstä ylipäätään. Mikään, siis kerta kaikkiaan yksikään säilöntäaine ei ole terveydelle hyödyllinen aine. Niiden tarkoitus on estää tuotteen pilaantuminen eli ne eivät voi olla kenellekään mitenkään erityisen hyväksi. Karu fakta on, että mikäli tuotetta ei pakata steriilisti, niin niitä säilöntäaineita vaan on pakko käyttää. Jos kaikkien markkinoilla olevien tuotteiden säilöntäaineet keskittyvät vain muutaman ”vähän turvallisemman” säilöntäaineen ympärille, niiden aiheuttamat haitat vääjäämättä lisääntyvät. Eikö olisi parempi käyttää pieniä määriä erilaisia aineita, jolloin yksittäisen kemikaalin tuoma kuormitus jäisi mahdollisimman vähäiseksi? Esimerkiksi PHMB:n pitoisuuksien osalta puhutaan prosentin kymmenyksistä jossain misellivedessä. Mikä sen realistinen vaara todella on? Syövänhän saa tänä päivänä heti astuessaan kotiovestaan ulos, joten pieni määrä tervettä järkeä sopii tähän väliin mainiosti. Odotellaan komitean joulukuista päätöstä – siellä on takuuvarmasti kykenevin poppoo arvoimaan tilanne. Jos päätös on tuomitseva niin tavarat pois hyllystä, jos vapauttava niin pulinat pois.

PARABEENIT osa II: Parabeenien toiminta

Parabeenit läpikäyvät ensikierron metabolian maksassa tai ihossa ja pilkkoutuvat entsyymien vaikutuksesta (Aubert ym. 2012; Błędzka ym. 2014). Päämetaboliitti on lähtöaine p-hydroksibentsoehappo, jota esiintyy myös luonnossa. Esimerkiksi jotkut viljat, hedelmät ja kasvikset sisältävät p-hydroksibentsoehappoa. Sen arvellaan olevan kasvien oma puolustusmekanismi erilaisia bakteereja ja sieniä vastaan. P-hydroksibentsoehapon estereitä, parabeeneja, puolestaan esiintyy luonnostaan muun muassa hyönteisissä ja mehiläisten tuottamassa kuningatarhyytelössä.

Parabeeneilla on useita biologisia toimintoja, mutta pääasiallisena säilyvyyteen vaikuttavana tekijänä pidetään mikrobien solukalvon kuljetustoimintoihin ja mitokondrioihin vaikuttavia ominaisuuksia (Soni ym. 2005). Puhtaassa muodossaan parabeenit ovat hajutonta ja väritöntä kiteistä jauhetta.

Parabeenit ovat parahydroksibentsoehapon alkyyliestereitä (Cashman ja Warshaw 2005). Rakenteet vaihtelevat bentseenirenkaaseen kiinnittyneen substituutin osalta. Alkyyliryhmän koko riippuu parabeenista; yksinkertaisimman metyyliparabeenin alkyyliryhmänä on -CH3. Alkyyliryhmän koko ja tyyppi vaikuttaa kunkin parabeenin kemiallisiin ominaisuuksiin muun muassa liukoisuuden ja antimikrobisen tehokkuuden osalta. Ketjun pidentyessä vesiliukoisuus vähenee ja rasvaliukoisuus kasvaa. Parempi rasvaliukoisuus tarkoittaa myös parempaa imeytymistä ihon läpi, toisin sanoen pitkäketjuiset parabeenit imeytyvät ihon läpi helpommin. Parabeenit ja p-hydroksibentsoehappo ovat kemialliselta rakenteeltaan fenoleita, mikä tekee niistä heikkoja happoja. Parabeenien pKa-arvot vaihtelevat 8,17 – 8,37 välillä (Soni ym. 2005). Aiemmin markkinoilla olleet isopropyyli- ja isobutyyliparabeeni eivät ole nykyisin enää käytössä, joten niihin ei perehdytä tässä tarkemmin. Niiden käyttö kosmetiikassa on nykyisin EU:n alueella kokonaan kielletty, kuten myös bentsyyliparabeenin käyttö (Kosmetiikka-asetus 1123/2009). Erilaisten parabeenien kemiallisia rakenteita esitellään alla olevassa kuvassa.

parabeenitkuva: Darbre ja Harvey 2008

Parabeeneja on käytetty teollisuudessa 1920-luvulta lähtien, jolloin niitä ensimmäisen kerran käytettiin lääkevalmisteessa (Soni ym. 2005; CIR 2008). Niiden pääasiallisina etuina pidetään turvallisuutta, reagoimattomuutta, laajaspektrisyyttä sekä edullisuutta (Byford ym. 2000; Soni ym. 2002; Błędzka ym. 2014; Dodge ym. 2015). Parabeenit ovat lainsäädännöllisesti hyväksyttyjä aineita ympäri maailman, joten niiden käyttö kansainvälisillä markkinoilla on helppoa. Niiden liukoisuus on optimaalinen, joten käyttö erilaisissa tuotteissa onnistuu. Parabeenit eivät ole toksisia ja aiheuttavat hyvin vähän herkistymistä. Niillä ei ole myöskään vaikutusta valmisteen tuoksuun, väriin tai tuntumaan (Soni ym. 2005).

Parabeeneja käytetään paljon etenkin kosmeettisissa valmisteissa, lääkkeissä ja elintarvikkeissa (Soni ym. 2002; Dodge ym. 2015). Ne ovat teholtaan laajakirjoisia ja tuotepohjissa varsin stabiileja. Parabeenien tarkoitus on estää mikrobien kasvua valmisteen tuotepohjassa ja estää esimerkiksi lääkeaineen pilaantuminen – tarkoitus on siis pidentää valmisteiden hyllyikää (Moreta ym. 2015). Nestemäisissä lääkevalmisteissa eli esimerkiksi liuoksissa ja siirapeissa käytetään parabeeneja samaan tapaan kuin kosmeettisissakin tuotteissa. Tyypillisesti valmisteissa käytetään useamman parabeenin seosta. Parabeenien liukoisuus vaihtelee rakenteesta riippuen, joten yhdistelmän etuna on myös laajakirjoisempi suojaus. Esimerkiksi emulsiovoiteissa yleisessä metyyli- ja propyyliparabeenin yhdistelmässä metyyliparabeeni suojaa vesifaasia ja propyyliparabeeni öljyfaasia. Parabeeneja voidaan käyttää valmisteissa, joiden pH on 4,5 – 7,5 (Soni ym. 2005).

Lääkevalmisteissa parabeeneja käytetään oraalisesti annosteltavissa kiinteissä valmisteissa, kuten tableteissa ja kapseleissa sekä erilaisissa nestemäisissä valmisteissa ja voiteissa (Rowe ym. 2009). Oraalisten lääkevalmisteiden lisäksi parabeeneja voidaan käyttää myös parenteraalisissa lääkevalmisteissa (Cashman ja Warshaw 2005). Tällaisia ovat muun muassa eräät antibiootit, paikallispuudutteet, vitamiinit, insuliini, hepariini, kemoterapia-aineet, kortikosteroidit ja muut lääkeinjektiot. Tyypillinen parabeenipitoisuus lääkevalmisteissa vaihtelee 0,01 – 0,5 % välillä (Soni ym. 2002; 2005). Kosmeettisissa valmisteissa parabeeneja on yleensä enintään 0,8 %. Määrä lääkevalmisteissa on siis jonkin verran pienempi kuin kosmeettisissa valmisteissa.

On huomattava, että altistuminen parabeeneille ihon kautta ja ruoansulatuskanavassa poikkeavat toisistaan (Moreta ym. 2015). Imeytymisen tehokkuus vaihtelee ja siihen vaikuttavat myös muut tuotteen ominaisuudet. Lisäksi on huomioitava käytön tiheys ja elimistön – esimerkiksi ihon tai ruoansulatuskanavan – kunto. Parabeenien käyttö on viime vuosina vähentynyt varsinkin kosmeettisissa valmisteissa (Błędzka ym. 2014). Yhdysvaltojen ja Euroopan välillä voi olla myös alueellisia eroja, mutta pääpiirteittäin trendi on samankaltainen. Parabeenit ovat kuitenkin edelleen selkeästi käytetyin säilöntäaineryhmä erilaisissa valmisteissa.

PARABEENIT osa I: Mitä ovat ksenoestrogeenit?

Tästä alka parabeeneja käsittelevä juttusarja eli farmaseutin tutkintoon kirjoittamani kandityö pilkottuna pienempiin osiin. Kieli on blogin tutusta tyylistä poiketen vähän vähemmän notkeaa, mutta en nähnyt järkeväksi alkaa editoida tekstiä toiseen muotoon. Jätän myös kirjallisuusviitteet paikalleen, jos tarkempi perehtyminen kiinnostaa jotakuta. Lähdeluetteleon linkki löytyy tekstin lopusta. Seuraavassa osuudessa enemmän parabeenien toiminnasta!

******

Ksenoestrogeenit ovat kemikaaleja, jotka pystyvät jäljittelemään ihmiskehon estrogeenin toimintaa ja kiinnittymään estrogeenireseptoreihin (Paterni ym. 2016). Ksenoestrogeenien tehokkuus ja kyky tarttua reseptoreihin vaihtelevat aineesta riippuen. Ne pystyvät käynnistämään kehossa estrogeenivälitteisiä reaktioita. Nämä reaktiot voivat joissain tapauksissa olla elimistölle hyödyllisiä, mutta lähtökohtaisesti toimintaa pidetään haitallisena. Ksenoestrogeenit voivat olla peräisin synteettisistä tai luonnonmukaisista lähteistä. Suurimman luonnosta peräisin olevan ksenoestrogeenien ryhmän muodostavat fytoestrogeenit eli kasviestrogeenit, joista tyypillisin on soija ja sen sisältämät isoflavonoidit. Synteettiset ksenoestrogeenit puolestaan ovat ihmisen valmistamia kemikaaleja, joita käytetään runsaasti teollisuuden eri aloilla. Synteettiset ksenoestrogeenit voivat häiritä endokriinista järjestelmää ja aiheuttaa terveyshaittoja. Joidenkin tulkintojen mukaan ksenoestrogeeneiksi luetaan vain synteettiset ksenoestrogeenit ja esimerkiksi fytoestrogeenit ja lääkkeelliset estrogeenit luokitellaan omiksi ryhmikseen (Darbre 2006). Synteettiset ksenoestrogeenit luokitellaan hormonaalisiksi haitta-aineiksi eli ns. EDC-aineiksi (endocrine disrupting compounds) (Paterni ym. 2006). Crisp ym. (1998) määrittelivät hormonaaliset haitta-aineet sellaisiksi kemikaaleiksi, jotka häiritsevät kehon luontaisten hormonien synteesiä, erittymistä, kuljetusta, sitoutumista, toimintaa tai eliminaatiota. Näillä hormoneilla puolestaan on vaikutusta homeostaasin ylläpitoon, lisääntymiskykyyn, kehitykseen ja/tai käyttäytymiseen.

shutterstock_68732062 (500x366)

Parabeenit eli parahydroksibentsoaatit ovat säilöntäaineita, joita käytetään runsaasti lääkevalmisteissa, kosmeettisissa tuotteissa ja elintarvikkeissa (Soni ym. 2005; Campbell ym. 2015). Ne estävät tehokkaasti monien erilaisten mikrobien kasvua, ja ovat siksi varsin suosittuja. Parabeenien keskeisiä etuja ovat pitkästä käytöstä kertynyt tunnettuus, tehokkuus, edullisuus ja helppokäyttöisyys. Ne ovat käytössä kaikkialla maailmassa eivätkä juuri aiheuta allergisia reaktioita. Huolenaiheena on parabeenien mahdollinen kyky jäljitellä kehon pääasiallisen luontaisen estrogeenin, 17β-estradiolin, toimintaa (Routledge ym. 1998). Erityisiä ongelmia hormonivaikutus saattaisi aiheuttaa esimerkiksi miesten lisääntymiskyvylle ja hedelmällisyydelle. Parabeenien yhteys syöpäkasvaimiin – etenkin rintasyöpään – on myös aiheuttanut huolta. Rintasyöpäkasvaimista on löydetty parabeeneja ja tiedossa on, että osa syöpäsoluista reagoi nimenomaan estrogeeniin. Ksenoestrogeeneista on esitetty hypoteesi, jonka mukaan ne voisivat vaikuttaa jo sikiön kehitykseen kohdussa (Golden ym. 2005). Monelle heikolle estrogeeniselle kemikaalille altistuminen voisi vaikuttaa sukuelinten kehittymiseen ja tätä kautta hedelmällisyyteen. Hypoteesin mukaan ne saattaisivat myös altistaa erilaisille syöville tai muille terveysongelmille myöhemmin elämässä (Harvey ja Darbre 2004).

Lähteet

Elonmerkkejä

Kun on tarpeeksi pitkään poissa, niin palaamisesta tulee aina vain vaikeampaa. Keväällä ajattelin, että keskityn loppurutistukseen ja kandin palautettuani palaan blogin pariin. Sitten valmistuin, tuli kesä ja jäinkin kesälomalle. Kesäloman aikana käväisin kerran tai kaksi maksamassa laskut koneella, muutoin viipotin kaikkialla paitsi blogin äärellä. Kesä kääntyi syksyksi ja on ollut aika palata arkeen. Nyt on aika ottaa myös tämä harppaus takaisin blogin pariin ja totutella kirjoittamiseen. Oikeasti tilanne on se, että sairastuin elämäni ensimmäiseen enterorokkoon (tai ylipäätään mihinkään rokkoon) 27-vuotiaana ja mietin jotain keinoa kuluttaa aikaa. Täydellistä blogiaikaa siis, varsinkin nyt kun kuumeosuus on takana ja rokko-osuus on ainakin vielä varsin armollinen.

Toden totta, valmistuin siis ajallaan ja nykyisin kuljeskelen päivät valkoisessa takissa, jonka rintamuksessa roikkuvassa nimikyltissä lukee farmaseutti. Aloitin työt lisäksi apteekin lääkeneuvontayksikössä, joten olen osan viikosta myös puhelin- ja chatfarmaseutti, aivan huippukivaa työtä.

Blogi on ollut ajatuksissani useasti ja paljon juttuja on kertynyt korvan taa. Kunpa ne vaan kirjoittaisivat itsensä juttujen muotoon yhtä sujuvasti kun pyörivät päässäni. Toimeen sitten! Aloitetaan pehmeällä paluulla arkeen, nimittäin kandityöni lopputuloksella. Rakastuin aiheeseeni palavasti kirjoitustyön aikana ja lopulta teksti syntyikin aika vaivattomasti. Toki varmasti tähän vaikuttivat vielä tuoreessa muistissa oleva edellinen lopputyöprosessi ja itse räätälöity aihe. Kanditöillä ei ole opinnäytetöiden Theseus-tietokannan kaltaista julkista webtietokantaa, joten ajattelin julkaista työni täällä blogissa juttusarjana. Aiheena on parabeenien ksenoestrogeeniys ja kyseessä tosiaan kirjallisuuskatsaus, eli mitä kaikenlaisia tutkimuksia aiheesta on tehty vuosikymmenien aikana ja mitä niistä voi päätellä. Sen verran voin ennakkoon spoilata, että lopputulos on kaikkien kunnon tutkimusten tapaan sellainen saattaa olla tai sitten ei ehkä kuitenkaan.

PHMB osa II

Tukes otti PHMB-asiaan kantaa muutama päivä sitten. Kannanotto löytyy täältä. Olennaisilta osin kannanotto sisältää selkeän viestin siitä, että Tukesin tulkinnan mukaan aineen käyttö kosmetiikassa on kiellettyä.

”– EU-lainsäädäntö PHMB:n osalta on tällä hetkellä hieman sekava. Osa kosmetiikkayrityksistä on tulkinnut tilanteen niin, että kosmetiikan säilöntäaineena PHMB olisi edelleen sallittu. Sen takia tuotteita on vielä löytynyt kauppojen hyllyiltä.”

Tiedekomitea SCCS on ottanut PHMB:n turvallisuuteen kantaa viime heinäkuussa (täällä). Ilmeisesti tämä kuitenkaan ei ole se kuuluisa viimeinen opinion vaan jonkinlainen katselmus. Joka tapauksessa, katselmuksen yhteenvedossa todetaan, että SCCS ei pidä ainetta turvallisena sillä 0,3 % pitoisuudella, jona sitä nyt saa käyttää. Kuitenkin, heti perään todetaan, että aine saattaa olla turvallinen jonakin toisena pitoisuutena. Lisää tutkimuksia tarvitaan. Eli siis vanha kunnon melko varma ehkä.

Tukesin edustajan mukaan lainsäädäntö on sekava. Sitä se nimenomaan minunkin mielestäni tässä kohtaa on. Aineelle lätkäistään luokitus, joka kieltää sen käytön kosmetiikassa, paitsi jos on todettu sen olevankin turvallinen. No sitten on todettu, että se ei ole turvallinen, mutta ei ihan lopullisesti, joten sitä ehkä vielä sittenkin saa käyttää. Ilmeisesti tilanne on siis se, että Tukes (ymmärrettävästi) olettaa, että viimeinen tuomio on edellisen tavoin myös kielteinen. Valmistajat puolestaan joko a) luottavat siihen, että tiedekomitean lopullinen lausunto ei olekaan kielteinen ja esimerkiksi vain alentaa sallittua käyttörajaa tai b) pelaavat aikaa.

Mielenkiintoista on myös se, että Tukes ja Teknokemian yhdistys ovat ilmeisen erimielisiä asiasta. Teknokemian tulkinnan mukaan tilanne on vielä kesken, eikä päätelmää käytön luvallisuudesta voi tehdä. Onpahan soppa. Tuotteet ovat edelleen normaalisti hyllyissä, tosin joitain tuotteita on näkynyt alelaareissa.

Omasta mielestäni EU:n tapa kieltää aineita ns. varmuuden vuoksi on valtavan hieno. En lähde arvailemaan lopputulemaa, se selvinnee sitten keväämmällä. Sitä odotellessa aion kuitenkin hyvillä mielin käyttää loppuun hyllyssäni majailevan miselliveden, koska sen satunnaisen käytön aiheuttama realistinen haitta on minulle olematon. Luonto puolestaan ei hyötyisi yhtään siitä, että lykkäisin sen roskiin tai viemäriin.

Se siitä. Odotellaan vähän lisää siis.