p-Fenyleenidiamiini – roviolle vai ei?

Allekirjoittaneen tulisi varmaankin lopettaa Iltalehden kaltaisten sivustojen kauneusosioiden lukeminen, kun ei niistä tule kuin huonolle tuulelle. Kaikki ovat varmasti lukeneet tämän artikkelin brittiteinistä, joka kuoli värjättyään hiuksensa. Paniikki ja hysteria levisi kulovalkean tavoin niin lehdistössä kuin sosiaalisessa mediassa.

En toki väitä, ettei huoli PPD:n turvallisuudesta olisi aiheellista. Fakta kuitenkin on, ettei sille ole tällä hetkellä mitään korvaavaa ainetta. PPD eli parafenyleenidiamiini on tumma hiusväriaine ja kemialliselta rakenteeltaan aromaattinen diamiini. Kyseessä on aniliinin johdannainen, jota käytetään hiusvärien lisäksi muiden väriaineiden valmistuksessa ja polymeeriteollisuudessa. Se näyttää tältä.

Värjäävä vaikutus hiuksissa perustuu kinoni-imiineihin, jotka muodostuvat yhdisteen hapettuessa ja reagoivat sen jälkeen hiusvärin muiden ainesosien kanssa tuottaen hiukseen värin. No doubt, kyseessä on erittäin herkistävä aine. Herkistyminen tapahtuu usein vähitellen ja voi ilmetä vasta vuosikausia jatkuneen värjäyksen jälkeen. Tai sitten ei koskaan. Helsingin  Allergia ja Astmayhdistyksen mukaan PPD-allergia on vakiintunut n. 2% tasolle eli puhutaan melko harvinaisesta yliherkkyydestä. On erittäin harvinaista, että hiusväri vie oikein käytettynä hengen kertaheitolla. Oireet voivat toki herkistymisen jälkeen olla melko dramaattiset; kasvojen turpoamista, ihottumaa… ei kiva.

Nopea katsaus historiaan, joka on ainakin omasta mielestäni jopa hieman hauska. Vuonna 1907 ranskalainen kemisti Eugène Schueller keksi ”Auréole”:ksi nimetyn uuden kemikaalin hiusten värjäämiseen.  Samalla perustettiin yhtiö nimeltään Ranskan Harmittomat Hiusvärit (Société Francaise de Teintures Inoffensives pour Cheveux). Kyseessä oli arvatenkin parafenyleenidiamiini, josta tuli tehokkuutensa ansiosta huippumenestys, ja niin tuli muuten yhtiöstäkin, joka nykyisin tunnetaan nimellä L’Oréal.

Hauskasta nimestään huolimatta harmittomia eivät hiusvärit ole. Jälleen kerran ei-yhtään-niin-mustavalkoinen aihe. PPD on vaarallinen aine niille, joilla allergia on. Muille se ei aiheuta vaaraa. En lähde kommentoimaan väitteitä karsinogeenisuudesta (syöpää aiheuttava) sen enempää kuin että mikä kumma tänä päivänä ei aiheuttaisi jonkun mukaan syöpää? PPD:tä ei ole pystytty todistamaan karsinogeeniseksi. Pian on kielletty kynttilät, ruoat, huulipunat ja seuraavaksi varmastikkin tv:n katsominen. Huom ihmiset, ulkona liikkuessa voi saada syövän ja hengittäminenkin on aika vaarallista. Ei mutta oikeasti, jo ulkoilma sisältää kamalan määrän kemikaaleja, joten huulipunaan eksynyt lyijyn miljardisosa voi hyvinkin olla peräisin luonnosta tulevista valmistusraaka-aineista.

Takaisin tuohon ko. hiusväritapaukseen. Lähialueella, saman merkin samaa tuotetta (luin jostain että samaa värisävyäkin) käyttänyt nainen vaipui koomaan. Tämä nostaa mieleen kysymyksen, oliko tuossa erässä jotain vikaa? Vai onko sitä väriä oikeasti pidetty päässä 20 minuutin sijaan 2 tuntia? Jossain se vika on täytynyt olla, koska ei tuollaisia reaktioita terveelle ihmiselle tule ihan noin vaan. Tuotannossa tapahtunut virhe on voinut pilata koko erän. Syitä voi olla monia ja totuus voi olla sekä valmistusvirheen että kuluttajan käyttövirheen yhteenlaskettu lopputulos.

Mitä jokakertaista käyttöä edeltäviin allergiatesteihin tulee, nekin ovat vähän ristiriitaisia. Hieromalla PPD:tä suoraan ihoon ja antamalla sen olla siinä yön yli, lähestulkoon kerjätään allergiaa. Enemmänkin täytyisi kiinnittää huomiota, ettei ikinä värjäisi punoittavaa hiuspohjaa tai pesisi aineen pois sen kirvellessä, kuten ohjeissa sanotaan.

Parafenyleenidiamiini oli Suomessa kielletty ennenkuin EU:n yhtenäisen lainsäädännön myötä sen käyttö sallittiin. Artikkelin väite, että PPD:n käyttö Ranskassa ja Saksassa olisi kiellettyä, kuulostaa pöyristyttävältä juurikin tähän EU:n yhteiseen kosmetiikkalakiin vedoten. Toki mailla voi olla joitain omia tarkennuksia lakeihin, mutta että maissa, joista tulevat maailman suurimmat hiusvärivalmistajat Wella, Schwarzkopf tai juurikin kyseisen PPD:tä sisältäneen hiusvärin tehnyt L’Oréal? Väärä väittämä siis.

PPD:lle on olemassa vaihtoehtoinen värimolekyyli, siis juurikin se aine mitä esim. Suomessa käytettiin ennen EU:ta. Tämä aine on aavistuksen vähemmän herkistävä kuin PPD, mutta PPD:lle allergisoitunut saa tästä aineesta ristireaktion. Nyt en kuollaksenikaan muista aineen nimeä, lisään sen tänne kun löydän muistiinpanojeni syövereistä!  Uuden kosmetiikkalain myötä parafenyleenidiamiinin kohdalle lisättiin tosin rajoitus, jonka mukaan hiusvärituotteista on löydyttävä varoitus ”ei suositella alle 16-vuotiaille” ja siirtymäajan puitteissa tämä merkintä alkaa pikkuhiljaa näkyä hyllyissä.

EDIT: Kyseinen PPD:tä edeltänyt aine oli 2,5-tolueenidiamiini, jota pidetään hieman vähemmän herkistävänä kuin PPD:tä. Kyseessä on kuitenkin eräänlainen PPD:n johdannainen, jota käytetään vieläkin, ja joka aiheuttaa PPD-allergikolle ristireaktion!

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s