Can’t live without no. 2

Pahoittelen pientä viivettä kirjoituksissa, kiire ei toki ole syy, mutta sen piikkiin menee nyt.

Kirjoitin jossain aiemmassa tekstissä herkän hiuspohjani ongelmista. Minulla on siis diagnosoitu seborrea eli kansakielisemmin taliköhnäihottuma (mikä kaunis ja niin kuvaava nimi). Kyse on siis melko yleisestä päänahan ihottumasta, joka voi esiintyä myös kasvoissa. Osittain tämän kai on todettu olevan perinnöllinen, isääni on siunattu samalla vaivalla. Taipumus seborroiseen ihottumaan on pysyvä, mutta oireet vaihtelevat kovasti.

Seborrea puhkesi minulla lukioikäisenä, melko kiusallisessa vaiheessa siis. Seborrea aiheutuu päänahan talin liiallisesta tuotannosta ja iholla normaalisti elävän rasvahiivan lisääntymisestä. Tämän seurauksena iho punoittaa, kutisee ja iholle muodostuu kellertävää tahmaista hilsettä. Ei yhtään kiva. Alkuvaiheessa en tajunnut mennä lääkäriin tarpeeksi ajoissa, joka johti osittaiseen hiustenlähtöön kun lähmin pakonomaisesti hiuspohjaani. Kun vihdoin pääsin lääkäriin asti, oli tilanne jo melkoisen paha. Sain lääkkeeksi varmaan kaikkien seborreaa sairastavien kokeilemat lääkeshampoot ja -liuokset. Ne auttoivat joissain määrin, mutta omalla kohdallani ongelma taisi olla se, että atooppinen ihoni olikin pohjimmiltaan todella, todella kuiva ja lääkkeet kuivattivat sitä entisestään.

Kaikkea tuli kokeiltua ja aika on onneksi kullannut muistot aika hyvin. En koskaan joutunut hirveästi kärsimään seborreasta eikä se ole koskaan rajoittanut elämääni ollenkaan. Kampaajani (sama joka suositteli Tangle Teezeriä edellisessä Can’t live without-postauksessa) suositteli kokeilemaan System 4 Therapeutic Hair Spa– sarjan Oil Cure-hiuspohjanaamiota.  Kyseessä on Sim Sensitiven luotsaama hajusteeton kotimainen sarja, jonka piiristä löytyy tuotteet joka lähtöön. Tietoa ks. tuotteesta tämän linkin takana.

System4 Oil Cure

Kyseessä oli kuitenkin melkoisen tavallinen hiusnaamio, joten en uskonut sen tehoavan niiden kaikkien kokeilemieni lääkesampoiden, liuosten, kortisonin, perusrasvan (kyllä, sitäkin voi tunkea päänahkaan kun oikein yrittää) ja kaikkien muiden tököttien jälkeen. Viikon käytettyäni tuotetta seborrea oli tipotiessään ja päänahkani kuin uudesti syntynyt ja on sellaisena pysynyt. Stressi ja ilman raju vaihdos tuntuvat omalla kohdallani olevan niitä laukaisevia tekijöitä. Kuitenkin heti hiuspohjan hieman kutistessa yksi hoitokerta riittää häätämään punoituksen tiehensä ja pitää sen poissa. Käytän tätä säännöllisen epäsäännöllisesti – talvella ja tenttiaikoina luonnollisesti useammin.

Mitäs täältä sitten löytyy. INCI ei ole kovin kummoinen, mikä on sinänsä melko yllättävää. Suuriin tekoihin ei aina vaadita ihmeitä. Vesi + glyseroli-pohjan ympäriltä löytyy kevyesti kuorivaa salisyylihappoa, climbazolea ja muutamaa muuta antimikrobista ainetta. Peruskosteutus + kuorinta + antimikrobisuus ja lopuksi mentholia viilentämään. Erinomaista. Ei siinä lisättävää, kokeilkaa ihmeessä kaikki joilla on pienintäkään ongelmaa hiuspohjan kanssa. Simin esittelyn mukaan käy kaikenlaiseen käyttöön kasvovoiteesta alkaen ja pullo on myös melko riittoisa. Kampaamoissa myydään, mutta saa myös monista apteekeista, ainakin pk-seudulla. Kauneusmessuilta voi bongata edulliseen 5€ hintaan, normaalisti kustantaa vissiin reilu kymmenisen euroa puteli. Onko muilla kokemuksia tästä aineesta, hiuspohjan ongelmista tai muista auttaneista aineista?

Mainokset

2 responses to “Can’t live without no. 2

  1. Ooh! Täytyypi kokeilla! Mun päänahkani on lähiaikoina oireillut aivan kamalasti ihan yhtäkkiä. Se on kaiketi vaan kuiva, koska siitä kuoriutuu isoja palasia kuivaa ihoa (nam, tosi herkullista). Ei siis varise vaan pystyn vaikka sormin ottamaan kiinni ja sitten ”repäsen” irti. Toisaalta se jostain kumman syystä on päättänyt myös alkaa rasvoittumaan, ja oon joutunut pesee tukkani joka päivä! Ennen pesin 2-4 kertaa viikossa, tää uus pesuväli tuntuu hirrrrrveän vaativalta, kun tahtoisin vaan nukkua ne extraminuutit! :D

    • Hah tuttu tunne! Suosittelen tota kyllä todella lämpimästi, nyt olin taas saanut päänahkani aivan ruvelle ensin raapimalla sitä ja sitten suihkuttamalla päälle kuivashampoota (voin kertoa, ei kannata). Yks käyttökerta ennen suihkua ja avot, taas ollaan sileänahkaisia :)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s