Labrapäivä

Meillä oli tänään labrapäivä. Aiemmin ollaan valmistettu mm. shampoota, hoitoainetta ja kosteusvoidetta. Tänään väkerrettiin kasvovettä ja antiperspiranttia. Aiemmat keitokset on osoittautuneet oikein hyviksi, katsotaan jos uudetkin ovat yhtä käyttökelpoisia. Kasvovesi ainakin sisälsi samaa ruusu-uutetta kuin Herbinan biohajoava kasvovesi ja ainekset olivat vissiin muutenkin melko samaa kastia.

Koulumme ala-aulassa oli tänään jonkun kosmetiikkayrityksen tuote-esittely ja myyntipiste. Pääosassa heillä näytti olevan Joe Blascon-tuotteita, mutta mukana oli myös Mary Kayta sekä jotain jenkkiläisiä kynsituotteita, pienellä googlailulla selvisi merkin olleen Nubar. Ei ole itselleni ollenkaan tuttu, onko jollain kokemuksia? Kovasti ainakin suitsutetaan tuota myrkyttömyyttä. Myynnissä oli myös saman sarjan kynsilakanpoistoaine.

Ensimmäiseksi korviimme kalahti suuri mainospuhe. Tässä kynsilakanpoistoaineessa ei ole asetonia, formaldehydiä, tolueenia eikä flataatteja! Vai että flataatteja, mitähän ne sellaiset olisi. Ei hän itsekään tiennyt muuta kuin, että niitä ei kannata olla. Tarkoitus tietenkin oli viestittää ftalaateista ja tokihan ne flataatit taipuu suuhun paremmin, mutta hei silti.. Ftalaatteja käytetään siis mm. muovin pehmentämiseen ja niitä on joskus ollut kynsilakoissa. Nykyään niiden käyttö kosmetiikassa on kielletty, voi niitä toki jostain tuotteista vielä löytyä lainvastaisesti. No, otin kynsilakanpoistoainepullon käteeni vain huomatakseni, ettei se sisältänyt lainkaan INCIä. Kysyin asiasta myyjärouvalta. ”Ai eikö muka ole, no, onpa jännä”. No onhan se jännää joo?! Turha varmaan mainita, että mitään muitakaan vaadittuja tietoja ei purkista löytynyt (mm. maahantuojan yhteystiedot jne..).

Kerrottiin sitten ensin ihan ystävällisesti, että tiesittekö muuten, että EU:ssa myytävästä kosmetiikasta pitäisi löytyä muun muassa INCI-lista. ”No mut nää onkin jenkeistä”, kuului vastaus. Harmittaa vietävästi, että oli kiire labraan, olisi tehnyt mieleni jäädä oikeasta aukomaan päätäni tästä asiasta. Mitä väliä sillä on, että mistä se tuote on? On maahantuojan homma varmistaa, että se on lainmukainen. Jos ei edes tiedetä, ettei niiden purkkien kyljistä löydy INCIä, niin ei ihan hirveesti herätä kyllä luottamusta. Kyseessä siis varmasti oikein hyvä tuote ja hieno sarja, mutta periaatekysymys! Itseäni olisi kiinnostanut, että mitä siinä sitten on, jos ei mitään noista aiemmin mainituista. En halua mustamaalata yritystä, mutta löysin Nubaria sekä Joe Blascoa yhdessä myyviä suomalaisia puljuja vain yhden ja kaikki koordinaatit täsmäävät tuohon paikkaan. Kehtasivatkin tulla meidän päämajaan esittelemään tämän alan suurinta kirousta – tietämättömyyttä.

Mainokset

8 responses to “Labrapäivä

  1. No huh, siinäpä vasta ammattimaista toimintaa esittelijältä. Oletko laittanut palautetta? Palautetta kannattaa toki laittaa myös teidän opinahjossa niille henkilöille, jotka sopivat näistä esittelytilaisuuksista eri firmojen kanssa. Kyllä teillä tulevilla estenomeilla näyttää työnsarkaa olevan. :)

    • Meillä on teoriassa kenen tahansa mahdollisuus varata ala-aulasta pöytä ja tulla siihen esittelemään, mutta katsotaan jos keksin jotain jäynää.. ;)

  2. Teknokemian yhdistys kertoo kosmetiikasta ja ftalaateista näin:
    ”Dietyyliftalaattia (DEP) käytetään parfyymin sisältämän alkoholin denaturoimiseen, ts. alkoholi teh-dään nautintakelvottomaksi. DEP on ainoa ftalaatti, jota käytetään kosmetiikassa ja se on laissa hyväksytty denaturointiaine.”
    Teknokemian Yhdistyksen tiedote parfyymien sisältämistä ftalaateista ja myskeistä, 28.6.2006

    Kosmetiikan markkinointi on välillä ”Tuotteemme ei sisällä näitä”-kärjellä menevää. Tyypillinen esimerkki on ammoniakiton hiusväri, joka kuitenkin sisältää superherkistäjiä. Välillä ”Tuotteemme ei sisällä näitä”-aineet saavat varsin omituisia ominaisuuksia. Niistä tehdään pahempia kuin ovatkaan.

    • Olet Anja täysin oikeassa tuon ammoniakittomuus-asian kanssa. Ammoniakkia korvataan esimerkiksi MEA:lla, joka on pahempi aine, vaikkei miltään haisekaan. Välillä huomaa myös täysin absurdeja mainosväittämiä, varsinkin noiden ”ei sisällä”-väittämien osalta. Mainostetaan jotain ainetta, mitä ks. tuotteessa ei muutenkaan olisi. Ei nyt muistu äkkiseltään mieleen kosmetiikkapuolelta, mutta ainakin jossain virvoitusjuomassa näin joskus ”0% rasvaa”-tekstin – no joo ihanko totta?!

  3. Heh, niin tökerö pullo ja typerä esittelijä, että naurattaa :) Tuli ihan suden suuhun esittelemään humpuukejaan.

    • Suden suuhun todellakin! Onnekseen oli lähtenyt pois kun meillä labrat loppui. Sinänsä harmi, koska tuote voisi oikeasti olla todella, todella hyvä jos se on jonkunlainen superhyperturvallinen ja eko. Vaikea vaan tietää jos ei ole mitään tietoa!

  4. jäi naurattamaan tuo flataatti, kun latinaksi flatus = suolistokaasu…

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s