Kosmetiikan hyökyaalto

Mulla on käynnissä muutto. Vihaan muuttaa. Oikeastaan rakastan muuttaa, koska tykkään uusien paikkojen järjestelystä. Nyt olen niin kurkkuani myöten täynnä muuttoja ja näitä kirottuja laatikoita ja pussukoita, että kun pääsen tammikuussa ensimmäiseen omistusasuntooni, en aio lähteä sieltä vuosiin kulumallakaan. Kello on 1:45 ja istun täällä muuttotavaroideni seassa ja mietin, että mihin hävitän kaiken kosmetiikkani. Tolkuton määrä purkkia ja putelia, joille ei ole tarvetta vielä pitkään aikaan. Heitin kamalan määrän purkin pohjia pois. Yritin ottaa kuvaa, mutta lamputtomassa ex-kämpässäni se ei huonolla kännykkäkamerallani onnistunut. Tuonen tuville lähti 2 isoa muovikassillista purkkeja, jotka olivat joko vanhoja tai sitten niitä oli niin vähän jäljellä, ettei kehdannut enää pakata mukaan.

Olikin siis aivan erityisen hyvä hetki tulla pyörimään blogiin, johon oli tullut ihanan paljon uusia kommentteja vanhoihin postauksiin, kiitos niistä! Sitten eksyin viittauslistan kautta eräälle foorumille, jossa joku ihana oli maininnut tämän lemppari-kosmetiikkablogikseen ja meinasin pakahtua onnesta. Kiitos sinulle! Nyt jatkan näiden purkkien piilottelua uudella tarmolla ja lupaan heti ensitilassa tulla kirjoittamaan jotain asiaa, kunhan saan tavarani (purkkini) jotenkin järjestykseen. 

Mainokset

4 responses to “Kosmetiikan hyökyaalto

  1. Heippa, se olin minä joka sun blogia hehkutti :) Joka postauksen luen, mut yleensä syötteenä sähköpostista kännykän kautta, ja siksi kommentoin harvoin.

    Terkuin Laura

  2. Minua houkuttaisi tietää, minkälaisia tuotteita itseltäsi löytyy vaikkapa ihonhoidossa. Jos aikasi joskus riittää muutamaan purkkiesittelyyn, täällä olisi innokas lukija :D

    • Kiitos vinkistä! Olenkin itseasiassa kaavaillut purkkieni laajamittaista esittelyä, kun saan ne hienosti hyllyihin kuriin ja järjestykseen :)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s