Miten onnistua kosmetiikkaostoksilla?

Pakko ensin sanoa, että mitä kummaa, ihan hitusen reilu viikko mun lähtöön Ranskaan! Apua. Olis viimeset hetket alkaa kerrata sitä ranskaa niin, että saan leipää ostettua paikallisesta boulangeriesta enkä näänny nälkään. Halpaa punaviiniä ja patonkia, niillä ajattelin elellä loppuvuoden. Nyt on muutenkin ollut ja voi hetken olla vähän hiljaista täällä blogin puolella, viime viikonloppuna oli mun synttärit (kiitos osanotoista kaikille ”onnitelleille”), viikko täynnä menoa ja vilskettä ja ens viikonloppuna on mun ja S:n läksiäiset. Sitten jo istunki koneessa. Ajastin tohon loppuviikolle pari juttua niin ei oo ihan hiljasta täälläkään.

Olen täysin unohtanut jakaa täällä tämän mitä mainioimman oppaan kosmetiikkashoppailusta ja ylipäätään kosmetiikan maailmasta. How To Save Money on Beauty Products? Written by The Beauty Brains! The Beauty Brains-blogi on ihan mun suosikkiblogeja. Kosmetiikkakemistit (ihan oikeat sellaiset) kertovat, miten hommat oikeasti toimii tai ei toimi ja miksi näin on. Tuo teksti on melkoisen pitkä, mutta suosittelen mahdollisuuksien mukaan vaikka printtaamaan sen iltalukemiseksi. Helppolukuista tekstiä kansankielellä! Oppaassa on nostettu esille myös paljon yksittäisiä tuotteita, jotka ovat varmasti suurelle osalle tuttuja.

Mainokset

4 responses to “Miten onnistua kosmetiikkaostoksilla?

  1. En oikein ymmärrä Beauty Brainsin vihamielistä asennetta luonnonkosmetiikkaa kohtaan. Tietenkään, itse pääosin sitä kuluttavana. Vaikea myöskään hyväksyä heidän kehotustaan ostaa jättiyhtiöiltä, koska niillä on eniten rahaa tutkimukseen ja kehittelyyn (lue: eläinkokeiden avulla? lue: taas joku uusi nuoruutta lupaava tuote, jota jättimäinen markkinointikoneisto pääsee puskemaan kaikkien tietoisuuteen?). Toisaalta Beauty Brains ei ehkä sellaiseen eettiseen pohdintaan oikein pystykään, mitä kuluttaja pienessä päässään pyörittelee. Toisaalta taas juuri naistenlehdissä mainostavilta jäteiltä löytyy niitä suuria lupauksia ja hämäävästi muotoiltuja tekstejä, joista BB mainitsee. Täytyy vielä yrittää lukea pruju tarkemmin läpi, nyt poukkoilin kohtiin, jotka sattuivat kiinnittämään huomioni.
    Mieleeni tuli myös juttuehdotus: Mitä jos kävisit läpi luonnonkosmetiikkaan liittyviä myyttejä, mihin olet törmännyt? Tai juuri noita harhaluuloja, mitä luonnonkosmetiikkamaailmassa leviää perus kosmetiikasta?

    • Hmm, hassua miten eri ihmiset tulkitsee niin eri tavalla! Itse rekisteröin annetun kritiikin tasapuolisesti kaikille suunnatuksi, eikä luonnonkosmetiikkaa mielestäni mitenkään tallattu. Toisaalta näkökulmani voi olla eri, koska en itse juuri luonnonkosmetiikkaa käytä. Ja tuo suurin noottihan oli nimenomaan suunnattu suurille yritykselle tuosta mainnonasta. Toisaalta esitetty väite mahdollisuuksista laajempiin tutkimuksiin on kyllä valitettavan todenmukainen myös omasta mielestäni. Jos joltain löytyy mieletön määrä patentteja ja loputon määrä mahdollisuuksia ja rahaa, niin ne on kyllä nuo jättiyhtiöt. Mainonnassa mennään vaan rutkasti pieleen siinä, että luodaan liikaa odotuksia sellaisista asioista, jotka eivät ole edes kosmetiikan puitteissa mahdollisia toteuttaa. Voidepurkki ei voi toimia kuin plastiikkakirurgin veitsi, vaikka välillä sellaista uskotellaankin. Eläinkokeista sen verran, että valmiiden tuotteiden testaushan ei ole laissa sallittua (eikä ole ollut pitkiin aikoihin) ja yksittäisten ainesosien testaus on TODELLA harvinaista, koska eläinkokeet ovat superhyperkalliita. Ja se viimeinenkin mahdollisuus loppuu ensi kesänä, kun kaikki mahdolliset eläinkokeet kielletään vihdoinkin. Nimenomaan suuret kosmetiikkajätithän ovat kehittäneet esimerkiksi keinoihon, jolla tuotteita testataan.

      Laitan juttutoiveesi korvan taakse :) Oikein hyvä ajatus, täytyy vaan ensin perehtyä niihin harhauskomuksiin oikein todenteolla, itselläni kun ei ole niitä tallessa oikein nimeksikään.

  2. Pomppasin katsos lukemaan heti ekana sen luonnonkosmetiikkaosuuden, koska se koskee itseäni eniten. Siitä ensireaktiona pienoinen tuohtumus. :) Sitten luin muitakin osioita hieman enemmän ja tuli fiilis, että suositteleeko Beauty Brains oikeastaan mitään (heidän tyylinsä jättää rivien väliinkin luettavaa). Jäljelle jäivät ehkä ne parin euron markettituotteet, joilla on takanaan isot yhtiöt ja siten mittava tutkimuskoneisto. Markkinoinnista ja mainonnasta puhumattakaan. Mainonta on kyllä yksi asia, mikä nakertaa jättien uskottavuutta.

    Keskustelupalstoilta ja erinäisistä blogeista voi helpostikin saada inspiraatiota, jos joskus tartut luonnonkosmetiikka-aiheeseen. ;) Mun ehkä paras löytö luonnonkosmetiikan kautta on öljyt, jotka käy sekä silmämeikinpoistoon että kasvojen hoitoon. Ihon pintakuivuus varsinkin talvisin on mennyttä. Tähän mennessä olen kokeillut jojoba-, seesami- ja arganöljyä (joista jälkimmäistä ihonhoitoon, koska se on turhan kallista meikinpoistoon käytettäväksi). Ehkä sellasen sopivan öljyn voisi löytää vielä halvemmalla tavallisesta ruokakaupastakin. Se on vielä selvittämättä. Toisaalta tykkään tällaisesta hippeilystä ja toisaalta en halua luopua värikosmetiikasta, joka taas ei ilman kunnon synteettisiä aineita pysy silmissä.

    • Juu munkin mielestä aikalailla kaikki saivat haukut tasapuolisesti. Sinänsä kyllä olen osittain erimieltäkin, sillä itse ainakin kyllä huomaan tiettyjen markettituotteiden eron tiettyihin kampaamotuotteisiin.

      Aineistoa varmasti löytyy, täytyykin ottaa asiakseni mennä nuuhkimaan luonnonkosmetiikkablogeja ja keskustelupalstoja, varsinkin jälkimmäisestä löytyy aina parhaat jutut!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s