Kuukausittainen arkisto:syyskuu 2013

Opiskelun riemua

Täällä taas ja henki edelleen pihisee. Enpä ole paljon ehtinyt kotona pyöriä, siitä kielii viikon purkua odottanut astianpesukone ja se edelleen viimeistelemätön luonnonkosmetiikkakokeilu ja suosikkituote-juttu.

Kemikaalikimaran Anja julkaisi tänään aivan mahtavan jutun luonnonkosmetiikasta ja suosittelen jokaista lukemaan sen. Tämäntyyppistä kirjoitusta on täälläkin toivottu, mutta yllättäen en ole saanut aikaiseksi. Joten, lukekaa. Tämän jutun asiaosuus päättyy tähän.

Heh, opiskelut alkoivat elokuun vikalla viikolla. Olen autuaasti pihalla kuin lumiukko, kun ope rustaa kalvolle ionituloa ja kaavanjohtamista ns. vanhan kertauksena. Ihan nevahöörd, olen todennut puoleen asioista. Minähän en ole lukenut lukiossa kemiaa. En myöskään pitkää matikkaa, biologiaa, terveystietoa, fysiikkaa tms, jotka tässä tilassa voisivat hyödyttää. Minusta ei todellakaan pitänyt tulla luonnontieteilijää. Kemisti, kampaaja, kosmetologi – top3 ammatit joihin ”tiesin”, etten koskaan tule päätymään. Niin.

No, en ole kuitenkaan tyhmä, ehkä vähän ruosteessa vaan. Hauskuutin ikäluokkaa ’93/’94 olevia luokkakavereitani kertomalla, että ehkä vuonna 2005 käymääni lyhyen matikan logaritmikurssin sisältöön ei takuuvarmasti kuulunut H3O+-ionin konsentraation ja sen kymmenkantaisen logaritmin vastaluvun laskeminen. Heh heh. Niitä labroja ja emulsiontekoa odotellessa. Oikeastaan lokakuussa alkava orgaaninen kemia helpottaa jo tilannetta, koska se on itselleni huomattavasti tutumpaa. Pääsin kuitenkin ensimmäisestä tentistä heittämällä läpi, jee. Se oli TVT-ajokortti eli tietotekniikan ja yliopiston verkkoympäristön käytön kurssi. 13 vuoden armoton treeni on onneksi taannut sen, että toi koneenkäyttö jotenkin onnistuu. Vältin siis ilokseni siihen liittyvän opetuksen kokonaan. Jos jotain haluan vielä  sanoa, niin ero ammattikorkeakoulun ja yliopistoelämän välillä on kyllä hätkähdyttävän suuri. Kaikilta osin. Palataan siihen joku toinen kerta, entisen yöeläjän silmää alkaa nykyään painaa jo näin yhdentoista aikaan illalla.

Täällä päässä yritetään ryhdistäytyä blogirintamalla ja tsempata kemian ei-tuttujen perusteiden opiskelussa. Mitenkä muilla on sujunut arkeenpaluu?

P.S. Sähköposti armottomasti viiveellä tällä hetkellä, mutta vastaukset on tulossa kyllä!

Mainokset