Opiskelun riemua

Täällä taas ja henki edelleen pihisee. Enpä ole paljon ehtinyt kotona pyöriä, siitä kielii viikon purkua odottanut astianpesukone ja se edelleen viimeistelemätön luonnonkosmetiikkakokeilu ja suosikkituote-juttu.

Kemikaalikimaran Anja julkaisi tänään aivan mahtavan jutun luonnonkosmetiikasta ja suosittelen jokaista lukemaan sen. Tämäntyyppistä kirjoitusta on täälläkin toivottu, mutta yllättäen en ole saanut aikaiseksi. Joten, lukekaa. Tämän jutun asiaosuus päättyy tähän.

Heh, opiskelut alkoivat elokuun vikalla viikolla. Olen autuaasti pihalla kuin lumiukko, kun ope rustaa kalvolle ionituloa ja kaavanjohtamista ns. vanhan kertauksena. Ihan nevahöörd, olen todennut puoleen asioista. Minähän en ole lukenut lukiossa kemiaa. En myöskään pitkää matikkaa, biologiaa, terveystietoa, fysiikkaa tms, jotka tässä tilassa voisivat hyödyttää. Minusta ei todellakaan pitänyt tulla luonnontieteilijää. Kemisti, kampaaja, kosmetologi – top3 ammatit joihin ”tiesin”, etten koskaan tule päätymään. Niin.

No, en ole kuitenkaan tyhmä, ehkä vähän ruosteessa vaan. Hauskuutin ikäluokkaa ’93/’94 olevia luokkakavereitani kertomalla, että ehkä vuonna 2005 käymääni lyhyen matikan logaritmikurssin sisältöön ei takuuvarmasti kuulunut H3O+-ionin konsentraation ja sen kymmenkantaisen logaritmin vastaluvun laskeminen. Heh heh. Niitä labroja ja emulsiontekoa odotellessa. Oikeastaan lokakuussa alkava orgaaninen kemia helpottaa jo tilannetta, koska se on itselleni huomattavasti tutumpaa. Pääsin kuitenkin ensimmäisestä tentistä heittämällä läpi, jee. Se oli TVT-ajokortti eli tietotekniikan ja yliopiston verkkoympäristön käytön kurssi. 13 vuoden armoton treeni on onneksi taannut sen, että toi koneenkäyttö jotenkin onnistuu. Vältin siis ilokseni siihen liittyvän opetuksen kokonaan. Jos jotain haluan vielä  sanoa, niin ero ammattikorkeakoulun ja yliopistoelämän välillä on kyllä hätkähdyttävän suuri. Kaikilta osin. Palataan siihen joku toinen kerta, entisen yöeläjän silmää alkaa nykyään painaa jo näin yhdentoista aikaan illalla.

Täällä päässä yritetään ryhdistäytyä blogirintamalla ja tsempata kemian ei-tuttujen perusteiden opiskelussa. Mitenkä muilla on sujunut arkeenpaluu?

P.S. Sähköposti armottomasti viiveellä tällä hetkellä, mutta vastaukset on tulossa kyllä!

Advertisements

6 responses to “Opiskelun riemua

  1. Herätys aamukuudelta, himaan iltaysiltä… Näytän lähinnä tältä: O_O. :D Mut kyl tää helpottaa, sitku saadaan tää haalarijuttu hoidettuu pois alta! :)

    • Mikäs haalariprojekti teillä on menossa? :)

      • Aa nii ! En ookaan tästä puhissut vielä blogissa :D Me hankitaan omat haalarit! Koska laureamkon haalarit maksaa sikana !!! 40e jäsenille, 56e ei-jäsenille! Ihan järkkyä riistoa!!! Yliopistolla ja TKK:lla yleisesti ottaen ilmaiset… Haalarit maksaa ilman mitään painatuksia, RESOREILLA LAHKEISSA (tää on iso juttu!), 36,90€. En tiiä miten tosta saa 56e mut whateva. Niist tulee pinkit! :D Keskiviikkona meil on sit ne pääl fuksiaisis ;) Eli siis ollaan hankittu noita mainostajia haalareihin parin viikon sisään supernopeella aikataululla, että saadaan haalarit noin kolmen euron hintaan :D Ilmaseks oli tavoitteena, mut ei olla ehditty olee tarpeeks yhteydessä eri firmoihin asian tiimoilta. :P Onneks 3e ei mun taloutta kaada ;D

      • Amkeissa toi haalarijuttu on kuitenkin aika eri juttu kuin yliopistolla, mutta kiva että olette keksineet jotain puuhasteltavaa :) Laitahan kuvia sitten blogiin, että kuinka hienot tuli!

  2. Tsemppiä kemian kanssa!! Itsekin vannoin: minusta ei tule kemistiä. Luin sen yhden pakollisen kemian kurssin lukiossa ja sekin oli heti ensimmäisenä vuonna ensimmäisessä jaksossa. Niinpä niin, löysin itseni alalta, jonka perusteisiin kuului todella perusteelliset orgaanisen, epäorgaanisen ja biokemian perusopinnot…. Ensimmäiset 3 vuotta oli käytännössä pelkästään niitä. Ei todellakaan ollut helppoa, mutta pikkuhiljaa sain ne kemiatkin suoritettua. Osan kursseista kävin vuotta ”myöhässä” koska en kokenut olevani vaikeammille kursseille valmis ekana vuonna, ja olikohan yhtään kemian tenttiä joka olisi mennyt ekalla yrittämällä läpi…..ei. Ensimmäisen kurssin tentti jäi roikkumaan: kävin yrittämässä monesti mutta ei onnistunut. Lopulta päätin että NYT minä opiskelen ne kunnolla, tankkasin tenttiin ja olin lopulta 40 asteen kuumeessa tenttipäivänä. Loppujen lopuksi tämä ensimmäisen kurssin tentti oli viimeinen tentti jonka suoritin yliopistossa. Meni heittämällä läpi, koska olin miljoona kertaa tsempannut lukien ja edellisellä kerralla luin ihan tosissani. Hälläpä väliä ;) Aina välillä sitä kuitenkin joutuu palaamaan kemian asioihin, vaikka päätoimialani on ihan muuta.

    Kuulen mielelläni mietteitäsi AMK:n ja yliopiston eroista! Itsekin kaksi tutkintoa suorittaneena, tosin eri järjestyksessä kuin sinä :) Tutkinnot liippaavat myös toisiaan, vaikka ovatkin tavallaan eri alaa. Vähän niin kuin sinulla. Tsemppauksena opintomotivaatiolle voin kertoa, että minulle tästä ”kaksoistutkinnosta” on ollut hyötyä: tällä hetkellä minulla on usealta suunnalta kysyntää työelämässä. Nykypäivänä taidetaan haluta moniosaajia, jotka erottuvat porukasta :)

    terkuin vakkarilukija

    • Kiiiitos tsempeistä! Oli tosi kiva kuulla kokemuksistasi. Kyllä se tästä lähtee siis, kun vähän panostaa :) Hienoa, että olet saanut noin hyvän pohjan kasaan. Kirjoitan varmasti amkin ja yliopiston eroista piakkoin, kun saa asiaan kunnolla perspektiiviä! Ihanaa syksyn jatkoa :)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s