Saarna kemiasta

Uusi opiskeluvuosi on startannut vauhdikkaasti. Maanantai tuntuu olevan joka toinen päivä. Ensimmäinen tenttikin jo livahti kalenterissa ohitse ja sen voisi sanoa melko kunnialla menneen läpi. Onneksi kaikki tähänastiset opinnot ovat kasassa ja saa keskittyä riipimään kasaan ensi kevään harjoitteluun pakollisia opintoja.

Pääsin tuutorointijuttujen myötä tutustumaan uusiin farmasialaisiin ja siinä saarnatessani opiskelun kannalta olennaisista jutuista, tulin ajatelleeksi, että samasta aiheesta voisi raapustaa blogiinkin pätkän. Nimittäin kemian opiskelun tärkeydestä. Ehkä vähän hassua, että asiasta paasaan juuri minä. Siis se tyyppi, joka lukiossa opiskeli pakollisen kemian kurssin ja se oli sitten soromnoo. Ei ainakaan kemiaa enää ikinä. Laureassa kiinnostukseni kemiaa kohtaan sitten heräsi, mutta koska painotus estenomiopinnoissa oli loogisesti orgaanisen kemian puolella, olivat taitoni epäorgaanisen kemian osalta alkuun hieman huterat.

Laurean estenomilinjan opetussuunnitelma on käsittääkseni muuttunut. Kemian pakollisten kurssien määrä on vähentynyt ja nyt opiskelijoille annetaan mahdollisuus valita, opiskeleeko syventäviä kemian kursseja juuri lainkaan. Henkilökohtaisesti ajattelen tällaisen olevan silkkaa hulluutta, eikös koko koulutusohjelman uniikkius perustu kosmetiikan erikoisosaamiseen erityisesti kemian osalta? Tulevaisuudessa ulos putkahtelee estenomeja, joiden tiedot ovat toisistaan poikkeavia. Ei hyvä ollenkaan.

Miksi tämä tuli mieleeni? Hassua sinänsä, että vaikka kuinka julistin vielä Laureassa ollessani, että varsinkin kemman perusopinnot kantavat rutkasti hedelmää sitten toisen opiskeluvuoden alussa ja myöhemmillä kursseilla, en kuitenkaan osannut itse soveltaa omia neuvojani yliopistolla. Kemian perusopinnot tuntuivat aivan yhtä haljuilta, vaikka olisihan sitä nyt täytynyt ymmärtää niiden tärkeys, varsinkin kun on jo kerran ollut sillä tiellä. No nyt ne lukemiset kuitenkin tuottavat tulosta, kun ryhdyttiin lääkkeenvalmistukseen. Samalla tavalla estenomiopinnoissa huomasi kemian perusteiden hyödyn siinä kohdin, kun tosissaan syvennyttiin asiaan kosmetiikan kannalta. Ilman perustaitoja olisi ollut aivan ulapalla ja saatu hyöty olisi pyörähtänyt nollaksi. Täten haluan korostaa erityisesti laurealaisille, että valitkaa nyt herran tähden ne kaikki mahdolliset kemiat, vaikka ensimmäisen vuoden pakolliset peruskemiat tuntuisivat vähän kuivilta. Kosmetiikkakemian syventävät kurssit ovat sitä kaikkein parasta antia ja sellaista oppia, jota muualta ei saa – ainakin omasta mielestäni.

Lopuksi vielä muista aiheista. Kemikaalikimarassa esillä ollut viranomaisille välitetty hiusvärimarkkinointi-juttu on saanut ainakin hetkellisen päätöksensä. Päätökseen voi tutustua täällä. Kertakaikkisen hieno ja työläs projekti sai vastauksen, että voivoi. Tukes lähetti kuitenkin ohjeistuskirjeen markkinointiväittämistä kosmetiikka-alan toimijoille, mutta vaikutuksia voi vain arvailla. Toivottavasti asia kuitenkin herättää huomiota ja saavuttaa mahdollisimman monta tahoa, sehän olisi tärkeintä!

Mainokset

4 responses to “Saarna kemiasta

  1. Hyvä kirjoitus!! Olen samaa mieltä :)

  2. Estenomikoulutushan on aina ollut hyvin erilaista eri paikkakunnilla ja nimenomaan ihmeellistä että ”samalla” pätevyydellä haetaan sitten samoja työpaikkoja. Olen itse opiskellut estenomiksi Turun AMK:ssa jossa pääpaino on kosmetiikka-alan markkinoinnilla ja liiketoiminnalla sekä yrittäjyys- ja esimiesvalmiuksissa. Opiskelimme toki myös kosmetiikan kemiaa mutta emme niin laajasti kuin Laureassa. Vaasassa tarjottava koulutus taas on hyvin lähellä kosmetologin opintoja ja siksi ei mielestäni ollenkaa AMK-tasoa mikä varsinkin on hullua.. Turun ja Helsingin koulutukset vastaavat onneksi edes jollain tasolla toisiaan!

    • Joo näinhän se tosiaan on! Turun koulutushan nyt loppuukin, mutta kyllä kaksi todella erilaista koulutusohjelmaa jää jäljelle. Toivoisin kuitenkin, että se kemian painotus olisi jatkossakin Laurean erikoisalaa kun on kerran niin kovin harvinainen!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s