Uuden vuoden muutoksia

Oikein hyvää alkanutta vuotta kaikille! Joulu ja vuodenvaihde sujahtivat ohi sellaisella vauhdilla, etten edes joululauluihin ehtinyt yhtään kyllästyä. No ensi vuonna sitten taas enemmän.

Uusi vuosi tuo ja toi mukanaan joitain muutoksia. Ensiksi kyllästyin taas koko syksyn koskematta säilyneeseen hiuspehkooni, joten tartuin saksiin ja väreihin. Tempaisin päähän asteen – pari omaa väriä tummemman sävyn ja saksaisin vajaan 10 senttiä mitasta pois. Ongelma nimittäin oli, että tavallinen letti alkoi pysyä latvasta kiinni ilman ponnaria, sen verran hyvässä kunnossa oli latvaosasto. Ei näin. Toisekseen sanoin pitkästä aikaa heipat ripsille ja päätin katsella maailmaa taas vähän aikaa ilman. Kuten edellisilläkin kerroilla, omat ripset ovat edelleen oikein hyväkuntoiset eikä mitään huomattavaa muutosta ole tapahtunut, vaikka pidennykset ovat minulla keikkuneet jo useamman vuoden päivät yhtämittaan. Katsotaan, jos tämä poikisi lisää kiinnostusta ripsiväreihin ja sitä kautta jonkun kattavamman ripsiväripostauksen.

Blogin suhteen meininki säilynee samana, tosin keväällä alkavan työharjoittelun myötä pääsen taas aavistuksen enemmän (apteekin) kosmetiikkaan käsiksi ja ehkäpä uusia aiheitakin putkahtelee hieman lisää. Tällä hetkellä on työn alla juttu kestopigmentoinneista, tosin siinä on selviteltävää vielä aikalailla. Minkälaista sisältöä te toivoisitte blogiin tulevana vuonna? Sana on vapaa!

Mainokset

6 responses to “Uuden vuoden muutoksia

  1. Katja Kokko

    Vaikea on toivoa mitään kun en ole suurimmasta osasta niistä asioista joista kirjoitat niin koskaan kuullut! :D Kiitos hyvästä blogista! :)

  2. Blogi on loistava ja voisit vaikka kirjottaa opiskelustasi lisää. Lääkkeissäkin on varmasti sellasia asioita, joista ihmiset ovat kiinnostuneita. Jos siis tuntuu että aiheet välillä loppuvat :) se vielä että olet kehittynyt kirjoittajana paljon sinä aikana mitä olen blogia pari vuotta seurannut. Pidän kirjoitustyylistäsi koska se on hauska ja kepeä. Kuitenkin asiallinen.

  3. Blogi on erittäin hyvä ja pidän siitä, että pohdit ja selvität asioiden taustoja hyvin. Olen vähän odotellut, että myös niitä farmasian alan juttuja tulisi blogiinkin. Lääkkeissä esim ihmetyttää useat sidos -ja täyteaineet, joille ei aina tunnu olevan järkevää selitystä. Vitamiineissa esim D- vitamiinissa pienin ja vähiten täyteaineeton pilleri on edullisin. Kosmetiikasta itseä kiinnostaa erityisesti perus- arkikosmetiikka, saippuat yms. Saan aika herkästi oireita kosmetiikasta. Siksi pidän tyylistäsi aukoa tuoteselosteita.

    • Kiitos palautteesta! Vähän on pakkokin alkaa tuoda farmasiaa osaksi blogia, sillä kosmetiikkaan ei ole niin suurta kosketuspintaa kuin ennen :) Laitan toiveesi muistiin!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s