Aurinkosuojarintamalta ei mitään uutta

No tämä se vasta aiheena on varsinainen loputon suo, mutta yritetäänpä jotain!

Aurinkosuojahommat ovat hyvin ajankohtaisia jälleen kerran. Mistähän sitä aloittaisi. Kirjoitin joskus aikoja sitten aurinkosuojista sen jälkeen, kun Laureassa oli ollut luento kemiallisten aurinkosuojien mahdollisista haitoista. Silloin heiteltiin ilmoille ajatuksia syövästä ja muista kosmetiikkaa aina riivaavista ongelmista ja minähän laitoin hämyhaukun liikkeelle megafonin tavoin. Olin silloin aurinkosuoja-asioissa vielä aivan keltanokka ja kemiallisten aurinkosuojien maailma oli aivan uusi ja vieras.

Vieras se on edelleen ja mitä enemmän siihen tutustuu, sen soisemmaksi se muuttuu. Yhden asian voin todeta heti alkuunsa: aurinkosuoja-asioissa on valittava, kenen mielipiteeseen uskoo. Tutkimuksia on aivan loputon määrä ja niin on myös erilaisia tuloksia.

Kertaus on opintojen äiti, joten nopsasti yhteenveto kemiallisen ja fysikaalisen aurinkosuojan eroista. Kopsasin tämän seuraavan kappaleen pätkän edellisestä aurinkosuojajutustani. UV-filttereitä eli auringonsuoja-aineita on olemassa kemiallisia ja fysikaalisia. Fysikaalinen suoja, esimerkiksi sinkkioksidi tai titaanioksidi, toimii iholla kuin peili. Se heijastaa iholle osuvan säteen poispäin. Kemiallinen suoja puolestaan suodattaa iholle saapuvan säteilyn muuttaen sen harmittomaksi, ts. säde kulkee kemiallisen uv-filtterin lävitse. Fysikaalisten suojien ongelma on niiden valkoisuus. Ne, jotka ovat nenänpäähänsä joskus laittaneet sinkkivoidetta, tietävät sen jättävän ihon valkoiseksi. Sellaisella tuotteella ei ole mitkään päätähuimaavat markkinat. Tästä syystä kemialliset uv-filtterit ovat erittäin laajasti käytössä auringonsuojatuotteissa, koska niillä saadaan aikaan kevyitä, helposti levittyviä ja näkymättömiä tuotteita.

Näin on edelleen. Yhdistelmäfiltterit valtaavat markkina-alaa. SPF-kertoimet nousevat ja kaukana ovat ne päivät, kun äiti laittoi nahkaansa itselleen ja minulle Piz Buinin SPF2-voidetta. Suojakerroin kaksi, ihan oikeesti hei? Vuodet vierivät. Noh, nyt pohditaan sitten, että mitkä kemialliset filtterit mahdollisesti ovat turvallisia ja kenelle ja mitkä taas eivät. Vielä vähän aikaa sitten lastentuotteet olivat tyypillisesti pelkkiä fysikaalisia suojia, mutta jopa apteekin hyllyltä on nykyisin vaikea löytää sellaista tuotetta, jossa yhdistelmäsuojaa ei olisi käytetty. Jopa baby-versiot, aivan pienistä pienimpien tuotteet on tehty yhdistelmäfilttereillä.

Tähän väliin nopea sananen fysikaalisista filttereistä. Perinteiset titaanidioksidi ja sinkkioksidi ovat jossain määrin edelleen käytössä ja toimivat niinkuin niiden on sanottu toimivankin, peilin tavoin. Mutta voihan nano. Nimittäin nanomuodoilla näistäkin tuotteista saadaan kevyempiä ja vähemmän valkoisia, mutta kas kun nanomuodot eivät toimikaan enää kuin fysikaaliset suojat periaatteessa toimisivat, vaan käyttäytyvätkin enemmän kemiallisen suojan tavoin. Ja koska sattuneesta syystä leijonan osa markkinoiden titaani+sinkki-suotimista ovat nanoja, niin fysikaalisia aurinkosuojatuotteita on olemassa enää vain muistoissa ja marginaaleissa. Käytännössä lähes kaikki tuotteet ovat siis kemiallisia filttereitä, myös siis nano-titaani ja nano-sinkki. Eivätkä poikkeukset tähän lopu, nimittäin kemiallisten suojien joukosta löytyy eräskin tapaus nimeltään Bisoctrizole (INCI Methylene bis-benzotriazolyl tetramethylbutylphenol – ahh kyllä on taas nimeäjällä ollut hyvä päivä), joka tavallaan toimii fysikaalisten suojien tapaan. Sitä löytyy suuresta osasta pienten lasten aurinkotuotteita. Tätäkin tosin käytetään paljon nanokokoisena, niin ota nyt siitäkin sitten selvää, että onko se lintu vai kala. Mitä ilmeisimmin jokseenkin turvallisena kuitenkin pidetty.

Otetaan nyt silmätikuksi jokunen poppoo, vaikkapa kinnamaatit, jotka taitavat olla kaikkein yleisin kemiallisten aurinkosuoja-aineiden ryhmä. Tähän joukkoon kuuluvat mm. octocrylene ja ethylhexyl methoxycinnamate. Kinnamaatit ovat erittäin käytettyjä ja kuten muillekin kosmetiikan raaka-aineille, myös niille voi allergisoitua. Varsinkin oktokryleeni on itseasiassa aurinkosuojien allergia-rankingissa melko korkealla. Hassu yhtälö tosin sattuu olemaan, että suuri osa oktokryleeniallergioista tulee henkilöille, joilla on ennestään ketoprofeeniallergia, joka taasen ei ole mikään hurjan harvinainen. Taustalla on siis ristireaktio kipulääke ketoprofeeniin ja aurinkosuojan välillä – melko jännittävä parivaljakko. Onko suurin syyllinen siis kuitenkaan oktokryleeni? Samalla logiikalla voitaisiin pohtia, että koska esimerkiksi koivulle allerginen voi saada ristireaktion omenasta, onko omena syyllinen reaktioon? Toki niin omenalle kuin oktokryleenillekin voi olla allerginen ilman koivua ja ketoprofeeniakin. Yhdelle kinnamaatti-sukuiselle aurinkosuojalle herkistyvä usein sitten kehittää helposti allergian muillekin saman porukan aineille.

sunscreen

Suuri ongelma on tutkimustiedon monimuotoisuus, joka taas on johtanut suuriinkin lainsäädännöllisiin eriäväisyyksiin eri mantereiden välillä. Siinä sitten kuluttaja pohtii itsekseen, että miksi tämä on kielletty Amerikassa kokonaan ja meillä sitä on tuotteet pullollaan. Samaa miettivät puolestaan jenkkilän sisaret omien purkkiensa äärellä, kun tuotteet on kyllästetty meillä kielletyillä aineilla. Keneen pitäisi uskoa?

Sitten joku saa loistoajatuksen ja läväyttää ilmoille, että kaikki ratkeaa öljyämällä lapsoset ja itsensä jollain ruokaöljyllä. Hämmentynyt kuluttaja tarttuu oljenkorteen ja sehän ei sitten hyvin pääty. Öljy härskiintyy iholla ja koko poppoo palaa mukavasti. Samaan aikaan joku vouhkaa siitä, että ihosyövät ovat lisääntyneet samaa tahtia aurinkovoiteiden käytön kanssa, tämän täytyy olla siis vähintään kosmetiikkateollisuuden salaliitto. Maapallohan, saati sitten tiede, ei ole suinkaan muuttunut tässä vuosikymmenien aikana mitenkään muutoin. Otsonikerros, elintavat, eliniän pituus, ylipäätään mahdollisuus diagnoosien tekoon..? Ei, ei.

Jos halutaan saada hyvä kuva siitä, kuinka varmaa tieto on, on hyvä keino tutkia lapsille ja raskaanaoleville suunnattuja suosituksia. Tämänhetkisen suosituksen mukaan raskaana oleville suositellaan vain fysikaalisia aurinkofilttereitä. Kaikesta loputtomasta tutkimuksesta huolimatta/johtuen, lopputulos on sellainen melko varma ehkä. Lopullista totuutta ei tästäkään asiasta ole ja tällä hetkellä parhaatkin arvaukset ovat melkoisia kolikonheittoja. Otsikko tiivistyykin tähän viimeiseen toteamukseen, että aurinkorintamalta ei mitään uutta, ainoastaan entisestään lisää pohdittavaa.

Nyt olisi aika kuulla teidän mielipiteenne aurinkosuojista, joten ajatuksia ja mietteitä vaan tulemaan. Näillä puheilla lopetan tämän jaarituksen tähän, mutta jatkan lyhykäisesti aurinkosuoja-asiaa sivuten vielä seuraavassakin postauksessa!

Mainokset

20 responses to “Aurinkosuojarintamalta ei mitään uutta

  1. Kiitos kun tartuit aiheeseen uudestaan! Aurinkovoiteiden käyttö tai käyttämättömyys on kuin upottava suo – vetelä siellä ja täällä. En tosiaan osaa ostaa enää kaupasta mitään aurinkorasvaa kun kaikki epäilyttää. Purkit ovat myös sen verran kalliita, että harmittaa vietävästi jos aineesta tulee ihoreaktio ja purkin joutuukin heivaamaan pois. Normirasvoista osaan jo etsiä ne jotka sopivat, mutta aurinkorasvoista en. Tuo octocrylene voisi olla yksi jota kannattaa vältellä. Ainakin Nivean jämäpurkissa sitä näyttäisi olevan ja siitä tulee näppyjä. Toisaalta joskus tuntuu, että onko kyseessä aurinkorasvan, auringon ja hien aiheuttama yhteisreaktio. Vaikka luulisi, että tuotakin olisi tutkittu.

    • Se on juurikin sitä, upottava suo. Yhteisvaikutuksia on varmasti tutkittu, mutta ihoja on yhtä montaa erilaista kuin kantajiaan ja ne reagoivat niin kovin yksilöllisesti. Etenkin hajusteet reagoivat auringon kanssa helposti, joten niitä kannattaa herkkäihoisen välttää tuotteissa.

  2. Paluuviite: Voita kesän parhaat Ekopharma-aurinkotuotteet! | Oi Mutsi Mutsi

  3. Kristiina Jussila

    Kiitos hyvästä jutusta!
    Itse ja perheeni käytämme Dr.Baumann-sarjan fysikaalisia aurinkosuoja-aineita. Kyseisessä sarjassa on näitä combo-suojiakin octocryleenillä, mutta myös ihan puhdasta fysikaalistakin suoja-ainetta. Aivan loistavia!
    Itse en kestä näiden octoryleeniä sisältävien aurinkosuoja-aineiden tuoksua (vaikka ovat siis tuoksuttomia), silmät ja limakalvot turpoavat siitä…
    Fysikaalisen suojan valkoisuus-ongelman kasvoilla olen ratkaissut aurinkopuuterilla: tarkka aurikovoiteen levitys (riittävästi mutta ei liikaa) ja siihen sipaisu aurinkopuuteria, toimii! Ja sitä paitsi fysikaalisen aurinkosuojan mineraalit tekevät ihosta trendikkään hohtavan!

    • Kiitos! Täytyykin tutustua tuohon sarjaan, on itselleni kokonaan vieras. Tuo aurinkopuuteri onkin hyvä kikka ja kyllähän tosiaan paksumpikin tökötti asettuu kun aikansa sitä jaksaa levittää!

  4. Biosoliksen fysikaalisissa aurinkosuojissa ei ole nanopartikkeleja, joten ne ovat turvallisia käyttöön niin lapsilla kuin aikuisilla.

  5. Hyvä ja hankala aihe! Kiitos postauksesta! Käsittääkseni EU vaatii kosmetiikassa merkinnän, jos nanopartikkeleita käytetään (korjaa jos olen väärässä, ehkä vaaditaan vain aurinkosuojilta), tämä on uusi säädös, joten kaikissa pakkauksissa ei ehkä vielä ole asianmukaista tietoa.

    Luonnonkosmetiikasta löytyy paljon fysikaalisia aurinkosuojia, myös ilman nanoteknologiaa (esim yllä mainittu Biosolis, joka kuulemma ei myöskään ole valkoinen – tämä pääsee minulla seuraavaksi testiin). Kemiallisen ja fysikaalisen suojaan kombinaatioon olen luonnonkosmetiikassa törmännyt vähemmän, vaikka näitäkin on.

    • Nanomerkintäpakko koskee kyllä kaikkia tuotteita, ei pelkästään aurinkosuojia. Se on ollut voimassa jo jonkin aikaa, joten piakkoin pitäisi kyllä kaikki olla ajan tasalla. Toki osassa voi olla vielä puutteita, olet aivan oikeassa. Biosoliksesta olen myös kuullut erittäin hyvää palautetta, kuulunee tuonne mainitsemiini marginaalituotteisiin. Siinä taisi olla myös karanjaöljyä, jolla on silläkin jossain määrin auringolta suojaavaa vaikutusta!

  6. Hei!
    Kysyisin hieman tuosta seborreasta, kun poikaystävälläni on se vaivannut jo monta vuotta. Ollaan kokeiltu (monen muun aineen ohella) tuota sun suosittelemaa System4 hoitoainetta tehohoitona kerta viikossa, mutta ei auttanut. Luin tuolta aiemmasta postauksesta, että olit sillä aineella saanut seborrean helpottamaan jo viikossa; kuinka monta kertaa viikossa käytit sitä silloin kuin päänahka oli pahimmillaan ja miten käytit sitä? Kiitos jo valmiiksi vastauksesta! :)

    • Moikka! Käytin sitä ihan joka ilta ja annoin muhia monta tuntia ennen poispesua. Sehän myös kuorii kevyesti, mutta jos on kovin paksuksi päässyt niin aika monta kertaa saa kyllä hoitaa. Yhdestä kerrassa viikossa ei tosiaan välttämättä ole kyllä mitään apua :) Jokailtaiseen tehokäyttöön vaan, jos pullokin on teillä valmiina!

  7. Paluuviite: Lapsi ja aurinko, osa 1 | Purkkimafia

  8. Heip! Ihan sitä vaan, että törmäsin just vasta blogiisi ensimmäistä kertaa – ja tämä on täsmälleen sitä, mitä oon aina kaivannut!! Jes! Lisään feedlyyni saman tien ja luen arkiston läpi. Kiitos jo etukäteen! :)

  9. Löysin vasta blogisi. Paljon mielenkiintoista luettavaa :) Olen aika herkkänaamainen ja en edes tiedä mitkä kaikki allergisoi..ihan tuurilla vaan löytyy sopivia tuotteita. Aurinkorasvoista aloin saamaan ihottumaa, onneksi löysin Lumene sun&care voiteet. Ne sopii hyvin vaikka ovatkin aika voimakkaasti hajustettuja. En ole keksinyt, että mikä aine aurinkorasvoissa ja meikkivoiteissa ärsyttää. Olisikohan tuo octoclyrene. Joskus epäilin titaanidioksidia. Tiedätkö voiko sille allergisoitua? Olen myös saanut ketoriinista allergisen reaktion. .

    • Kiitos kivasta palautteesta! Periaatteessahan mille tahansa voi olla allerginen, mutta mikäli olet ketoprofeenista (=ketorin) saanut allergisen reaktion, niin todennäköisesti nuo kinnamaatit ovat silloin syypäitä. Niillä on tosiaan tuota tekstissäkin mainittua ristireaktiopotentiaalia!

  10. moikka! kommentti ei liity suoraan tähän postaukseen, mutta halusin silti tulla kommentoimaan. joskus pitkähkö aika sitten lueskelin blogiasi ja nyt päädyin tänne uudestaan. sulla on ihanan informatiivinen ja neutraali mutta silti mielenkiintoinen kirjoitustyyli! huippua! juuri tällaista tarvitaan kaiken netissä vellovan misinformaation ja puolueellisen pupun rinnalle. lisäksi kirjoituksistasi huomaa, että todella ymmärrät asioita, joista kirjoitat, sitä ei valitettavasti voi sanoa monista blogeista, jotka yrittävät olla myös informatiivisia. hurjan ihanaa syksyä, toivottavasti palaat pian blogirintamalle! :)

  11. Hei! Uusia tekstejä jo odottelen innolla. Sitä ennen kysymys koskien selluliittivoiteita. Voiko ne oikeasti toimia? Mietiskelin vaan tässä joku ilta, että onkohan vaikutus enemmän henkinen ja perustuu enemmän ihon ns hierontaan. Ainesosaluettelo tuossa omassa purkissa on aika pitkä mutta siinä näyttäisi olevan myös hoitavia aineita aika liuta. En ole aiemmin näitä koskaan kokeillut, kun iho oireilee milloin mistäkin, mutta sain yhden lahjaksi. Mikä lie vinkki sekin ;)

    • Moikka! Selluliittivoiteista onkin pitänyt kirjoitella sata kertaa, mutta en ole vielä saanut aikaiseksi. Laitan to do-listalle mahd pian! Täytyy perehtyä asiaan vielä hieman tarkemmin. Siinä voiteiden toiminnassa on kyllä tosiaan omat ongelmansa ihan jo selluliitin rakenteesta alkaen.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s