PARABEENIT osa II: Parabeenien toiminta

Parabeenit läpikäyvät ensikierron metabolian maksassa tai ihossa ja pilkkoutuvat entsyymien vaikutuksesta (Aubert ym. 2012; Błędzka ym. 2014). Päämetaboliitti on lähtöaine p-hydroksibentsoehappo, jota esiintyy myös luonnossa. Esimerkiksi jotkut viljat, hedelmät ja kasvikset sisältävät p-hydroksibentsoehappoa. Sen arvellaan olevan kasvien oma puolustusmekanismi erilaisia bakteereja ja sieniä vastaan. P-hydroksibentsoehapon estereitä, parabeeneja, puolestaan esiintyy luonnostaan muun muassa hyönteisissä ja mehiläisten tuottamassa kuningatarhyytelössä.

Parabeeneilla on useita biologisia toimintoja, mutta pääasiallisena säilyvyyteen vaikuttavana tekijänä pidetään mikrobien solukalvon kuljetustoimintoihin ja mitokondrioihin vaikuttavia ominaisuuksia (Soni ym. 2005). Puhtaassa muodossaan parabeenit ovat hajutonta ja väritöntä kiteistä jauhetta.

Parabeenit ovat parahydroksibentsoehapon alkyyliestereitä (Cashman ja Warshaw 2005). Rakenteet vaihtelevat bentseenirenkaaseen kiinnittyneen substituutin osalta. Alkyyliryhmän koko riippuu parabeenista; yksinkertaisimman metyyliparabeenin alkyyliryhmänä on -CH3. Alkyyliryhmän koko ja tyyppi vaikuttaa kunkin parabeenin kemiallisiin ominaisuuksiin muun muassa liukoisuuden ja antimikrobisen tehokkuuden osalta. Ketjun pidentyessä vesiliukoisuus vähenee ja rasvaliukoisuus kasvaa. Parempi rasvaliukoisuus tarkoittaa myös parempaa imeytymistä ihon läpi, toisin sanoen pitkäketjuiset parabeenit imeytyvät ihon läpi helpommin. Parabeenit ja p-hydroksibentsoehappo ovat kemialliselta rakenteeltaan fenoleita, mikä tekee niistä heikkoja happoja. Parabeenien pKa-arvot vaihtelevat 8,17 – 8,37 välillä (Soni ym. 2005). Aiemmin markkinoilla olleet isopropyyli- ja isobutyyliparabeeni eivät ole nykyisin enää käytössä, joten niihin ei perehdytä tässä tarkemmin. Niiden käyttö kosmetiikassa on nykyisin EU:n alueella kokonaan kielletty, kuten myös bentsyyliparabeenin käyttö (Kosmetiikka-asetus 1123/2009). Erilaisten parabeenien kemiallisia rakenteita esitellään alla olevassa kuvassa.

parabeenitkuva: Darbre ja Harvey 2008

Parabeeneja on käytetty teollisuudessa 1920-luvulta lähtien, jolloin niitä ensimmäisen kerran käytettiin lääkevalmisteessa (Soni ym. 2005; CIR 2008). Niiden pääasiallisina etuina pidetään turvallisuutta, reagoimattomuutta, laajaspektrisyyttä sekä edullisuutta (Byford ym. 2000; Soni ym. 2002; Błędzka ym. 2014; Dodge ym. 2015). Parabeenit ovat lainsäädännöllisesti hyväksyttyjä aineita ympäri maailman, joten niiden käyttö kansainvälisillä markkinoilla on helppoa. Niiden liukoisuus on optimaalinen, joten käyttö erilaisissa tuotteissa onnistuu. Parabeenit eivät ole toksisia ja aiheuttavat hyvin vähän herkistymistä. Niillä ei ole myöskään vaikutusta valmisteen tuoksuun, väriin tai tuntumaan (Soni ym. 2005).

Parabeeneja käytetään paljon etenkin kosmeettisissa valmisteissa, lääkkeissä ja elintarvikkeissa (Soni ym. 2002; Dodge ym. 2015). Ne ovat teholtaan laajakirjoisia ja tuotepohjissa varsin stabiileja. Parabeenien tarkoitus on estää mikrobien kasvua valmisteen tuotepohjassa ja estää esimerkiksi lääkeaineen pilaantuminen – tarkoitus on siis pidentää valmisteiden hyllyikää (Moreta ym. 2015). Nestemäisissä lääkevalmisteissa eli esimerkiksi liuoksissa ja siirapeissa käytetään parabeeneja samaan tapaan kuin kosmeettisissakin tuotteissa. Tyypillisesti valmisteissa käytetään useamman parabeenin seosta. Parabeenien liukoisuus vaihtelee rakenteesta riippuen, joten yhdistelmän etuna on myös laajakirjoisempi suojaus. Esimerkiksi emulsiovoiteissa yleisessä metyyli- ja propyyliparabeenin yhdistelmässä metyyliparabeeni suojaa vesifaasia ja propyyliparabeeni öljyfaasia. Parabeeneja voidaan käyttää valmisteissa, joiden pH on 4,5 – 7,5 (Soni ym. 2005).

Lääkevalmisteissa parabeeneja käytetään oraalisesti annosteltavissa kiinteissä valmisteissa, kuten tableteissa ja kapseleissa sekä erilaisissa nestemäisissä valmisteissa ja voiteissa (Rowe ym. 2009). Oraalisten lääkevalmisteiden lisäksi parabeeneja voidaan käyttää myös parenteraalisissa lääkevalmisteissa (Cashman ja Warshaw 2005). Tällaisia ovat muun muassa eräät antibiootit, paikallispuudutteet, vitamiinit, insuliini, hepariini, kemoterapia-aineet, kortikosteroidit ja muut lääkeinjektiot. Tyypillinen parabeenipitoisuus lääkevalmisteissa vaihtelee 0,01 – 0,5 % välillä (Soni ym. 2002; 2005). Kosmeettisissa valmisteissa parabeeneja on yleensä enintään 0,8 %. Määrä lääkevalmisteissa on siis jonkin verran pienempi kuin kosmeettisissa valmisteissa.

On huomattava, että altistuminen parabeeneille ihon kautta ja ruoansulatuskanavassa poikkeavat toisistaan (Moreta ym. 2015). Imeytymisen tehokkuus vaihtelee ja siihen vaikuttavat myös muut tuotteen ominaisuudet. Lisäksi on huomioitava käytön tiheys ja elimistön – esimerkiksi ihon tai ruoansulatuskanavan – kunto. Parabeenien käyttö on viime vuosina vähentynyt varsinkin kosmeettisissa valmisteissa (Błędzka ym. 2014). Yhdysvaltojen ja Euroopan välillä voi olla myös alueellisia eroja, mutta pääpiirteittäin trendi on samankaltainen. Parabeenit ovat kuitenkin edelleen selkeästi käytetyin säilöntäaineryhmä erilaisissa valmisteissa.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s