Category Archives: Farmasia

PARABEENIT osa III: Altistuminen

Parabeeneille altistutaan väestötasolla runsaasti niiden laajan käytön vuoksi. Routledge ym. arvioivat vuonna 1998, että parabeenien saanti päivittäin väestötasolla on lapsilla noin 1–16 mg/kg ja aikuisilla 4–6 mg/kg. Soni ym. (2001) puolestaan arvioivat saannin olevan vuorokaudessa noin 1,3 mg/kg. Gosens ym. (2014) selvittivät erilaisten parabeenien kokonaissaantia 0-3-vuotiailla tanskalaislapsilla. Selvityksen myötä kokonaissaanti metyyliparabeenille arvioitiin olevan 2,32, etyyliparabeenille 0,36, propyyliparabeenille 1,05 ja butyyliparabeenille 0,47 mg/kg vuorokaudessa. Arvioidut määrät ovat siis eri tutkimusten mukaan jokseenkin samassa suuruusluokassa.

Suurin osa altistuksesta muodostuu kosmeettisista tuotteista (50 mg/vrk) ja lääkevalmisteista (25 mg/vrk) (Soni ym. 2001; CIR 2008).  Ruoasta saadaan vain pieni osa, noin 1 mg, kokonaisannoksesta. Tämä voi kuitenkin vaihdella yksilöllisesti huomattavasti, riippuen esimerkiksi ruokailutottumuksista valmisruokien osalta. Kosmetiikkatuotteiden aiheuttama altistus on saattanut viime vuosina hieman vähentyä parabeenien käytön lainsäädännöllisten rajoitusten ja huonon maineen aiheuttaman käytön vähenemisen seurauksena.

Kosmeettisten tuotteiden parabeenipitoisuudet saattoivat aiemmin olla jopa 5 % (Soni ym. 2001; CIR 2008). Nykyisin EU:n kosmetiikka-asetus 1223/2009 määrää, että yksittäisen parabeenin pitoisuus tuotteessa saa olla enimmillään 0,4 % ja seoksena käytettynä parabeenien yhteispitoisuus 0,8 %. Huolenaiheena on ollut laajasta käytöstä mahdollisesti aiheutuva saannin kumuloituminen, vaikka yksittäisten tuotteiden sisältämät määrät olisivatkin hyvin pieniä. Toisaalta useiden tutkimusten perusteella metabolia on nopeaa eivätkä parabeenit kerry elimistöön (Soni ym. 2002; Soni ym. 2005; CIR 2008). Jäämiä parabeeneista on kuitenkin joidenkin tutkimusten mukaan löydetty ihmisen verestä, virtsasta, rintamaidosta ja poistetuista syöpäkudoksista (Darbre 2006; Dagher ym. 2012).

Aubert ym. (2012) tutkivat parabeenien imeytymistä oraalisesti, ihon alle ja ihon kautta annosteltuna. Tutkimusten mukaan antoreitistä riippumatta elimistö ei systeemisesti altistu merkittävälle määrälle parabeeneja. Ainoastaan päämetaboliitti p-hydroksibentsoehappoa löytyi elimistöstä mainittavia määriä.

Parabeenien on todettu imeytyvän, metaboloituvan ja erittyvän elimistöstä nopeasti (Soni ym. 2002; Soni ym. 2005; CIR 2008). Normaalilla, terveellä ja ehjällä iholla parabeenit eivät juurikaan aiheuta ärsytystä. Vaurioituneella ja rikkinäisellä iholla parabeenit ovat kuitenkin aiheuttaneet herkistymistä. Tyypillisin herkistymisen oire on ekseema. Ruokavalion tai lääkevalmisteiden välttelyyn ei ole välttämättä tarvetta, sillä oraaliset valmisteet eivät yleensä aiheuta parabeeneille herkistyneelle oireita (Cashman ja Warshaw 2005). Muutamia raportoituja tapauksia oraalisen lääkevalmisteen aiheuttamista ihoreaktioista kuitenkin löytyy.

Parabeenit aiheuttavat allergiaa vain harvoin (CIR 2008; Kurimo ja Suuronen 2014). Vuosina 1995–1996 Suomen yliopistosairaaloiden ja Työterveyslaitoksen suorittaman seurannan perusteella allergiatesteissä käyneistä parabeeneille allergisten osuus oli noin 0,3 %. Euroopan tasolla tehdyissä seurannoissa tulokset ovat olleet samansuuntaisia. Krobin ym. (2004) 15 vuoden ajalta keräämän aineiston mukaan parabeenit aiheuttivat reaktion 0,5 % testatuista. Kurimon ja Suurosen (2014) mukaan moni parabeeniallergia on aiheutunut rikkinäiselle iholle tai haavaan käytetystä lääkevoiteesta, jolloin aineita on päässyt imeytymään ihoon huomattavasti normaalia enemmän. Etenkin kroonisista säärihaavoista kärsivillä potilailla parabeeneille herkistyminen on yleisempää kuin muilla (Cashman ja Warshaw 2005).

Yhdysvaltain elintarvike- ja lääkevirasto FDA (2015) on luokitellut metyyli- ja propyyliparabeenin turvallisiksi GRAS-tietokannassa (Generally Recognized As Safe), johon on listattu yleisesti turvallisina pidetyt aineet erilaisin luokituskoodein. Molemmilla on luokituskoodi 1, joka tarkoittaa, ettei aineesta ole olemassa sellaisia todisteita tai epäilyksiä, joiden perusteella se aiheuttaisi vaaraa käytettynä nykyisillä tai tulevaisuudessa kohtuudella ennakoitavissa olevilla annoksilla. Parabeenit eivät ole karsinogeenisia, mutageenisia tai teratogeenisia (Soni ym. 2005; Pedersen ym. 2007¸ CIR 2008).

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL:n tulkinnan mukaan parabeenit eivät aiheuta riskiä tämänhetkisillä saantimäärillä, mutta tilannetta seurataan aktiivisesti (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2014). Euroopan elintarviketurvallisuusvirasto EFSA on antanut lausunnon, jonka mukaan metyyli- ja etyyliparabeeneille altistumisen ADI-arvo (Acceptable Daily Intake) on 10 mg/kg/vrk (EFSA 2004). ADI-arvo kuvastaa määrää, jonka määrättyä ainetta voi vuorokaudessa syödä ilman haittavaikutuksia. Propyyli- ja butyyliparabeenille tällaista arvoa ei ole pystytty määrittämään tutkimusten puutteen vuoksi. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (2014) kuitenkin toteaa, että tutkimusten mukaan parabeenien saanti on runsaimmillaankin vain muutama prosentti ADI-arvosta.

PARABEENIT osa II: Parabeenien toiminta

Parabeenit läpikäyvät ensikierron metabolian maksassa tai ihossa ja pilkkoutuvat entsyymien vaikutuksesta (Aubert ym. 2012; Błędzka ym. 2014). Päämetaboliitti on lähtöaine p-hydroksibentsoehappo, jota esiintyy myös luonnossa. Esimerkiksi jotkut viljat, hedelmät ja kasvikset sisältävät p-hydroksibentsoehappoa. Sen arvellaan olevan kasvien oma puolustusmekanismi erilaisia bakteereja ja sieniä vastaan. P-hydroksibentsoehapon estereitä, parabeeneja, puolestaan esiintyy luonnostaan muun muassa hyönteisissä ja mehiläisten tuottamassa kuningatarhyytelössä.

Parabeeneilla on useita biologisia toimintoja, mutta pääasiallisena säilyvyyteen vaikuttavana tekijänä pidetään mikrobien solukalvon kuljetustoimintoihin ja mitokondrioihin vaikuttavia ominaisuuksia (Soni ym. 2005). Puhtaassa muodossaan parabeenit ovat hajutonta ja väritöntä kiteistä jauhetta.

Parabeenit ovat parahydroksibentsoehapon alkyyliestereitä (Cashman ja Warshaw 2005). Rakenteet vaihtelevat bentseenirenkaaseen kiinnittyneen substituutin osalta. Alkyyliryhmän koko riippuu parabeenista; yksinkertaisimman metyyliparabeenin alkyyliryhmänä on -CH3. Alkyyliryhmän koko ja tyyppi vaikuttaa kunkin parabeenin kemiallisiin ominaisuuksiin muun muassa liukoisuuden ja antimikrobisen tehokkuuden osalta. Ketjun pidentyessä vesiliukoisuus vähenee ja rasvaliukoisuus kasvaa. Parempi rasvaliukoisuus tarkoittaa myös parempaa imeytymistä ihon läpi, toisin sanoen pitkäketjuiset parabeenit imeytyvät ihon läpi helpommin. Parabeenit ja p-hydroksibentsoehappo ovat kemialliselta rakenteeltaan fenoleita, mikä tekee niistä heikkoja happoja. Parabeenien pKa-arvot vaihtelevat 8,17 – 8,37 välillä (Soni ym. 2005). Aiemmin markkinoilla olleet isopropyyli- ja isobutyyliparabeeni eivät ole nykyisin enää käytössä, joten niihin ei perehdytä tässä tarkemmin. Niiden käyttö kosmetiikassa on nykyisin EU:n alueella kokonaan kielletty, kuten myös bentsyyliparabeenin käyttö (Kosmetiikka-asetus 1123/2009). Erilaisten parabeenien kemiallisia rakenteita esitellään alla olevassa kuvassa.

parabeenitkuva: Darbre ja Harvey 2008

Parabeeneja on käytetty teollisuudessa 1920-luvulta lähtien, jolloin niitä ensimmäisen kerran käytettiin lääkevalmisteessa (Soni ym. 2005; CIR 2008). Niiden pääasiallisina etuina pidetään turvallisuutta, reagoimattomuutta, laajaspektrisyyttä sekä edullisuutta (Byford ym. 2000; Soni ym. 2002; Błędzka ym. 2014; Dodge ym. 2015). Parabeenit ovat lainsäädännöllisesti hyväksyttyjä aineita ympäri maailman, joten niiden käyttö kansainvälisillä markkinoilla on helppoa. Niiden liukoisuus on optimaalinen, joten käyttö erilaisissa tuotteissa onnistuu. Parabeenit eivät ole toksisia ja aiheuttavat hyvin vähän herkistymistä. Niillä ei ole myöskään vaikutusta valmisteen tuoksuun, väriin tai tuntumaan (Soni ym. 2005).

Parabeeneja käytetään paljon etenkin kosmeettisissa valmisteissa, lääkkeissä ja elintarvikkeissa (Soni ym. 2002; Dodge ym. 2015). Ne ovat teholtaan laajakirjoisia ja tuotepohjissa varsin stabiileja. Parabeenien tarkoitus on estää mikrobien kasvua valmisteen tuotepohjassa ja estää esimerkiksi lääkeaineen pilaantuminen – tarkoitus on siis pidentää valmisteiden hyllyikää (Moreta ym. 2015). Nestemäisissä lääkevalmisteissa eli esimerkiksi liuoksissa ja siirapeissa käytetään parabeeneja samaan tapaan kuin kosmeettisissakin tuotteissa. Tyypillisesti valmisteissa käytetään useamman parabeenin seosta. Parabeenien liukoisuus vaihtelee rakenteesta riippuen, joten yhdistelmän etuna on myös laajakirjoisempi suojaus. Esimerkiksi emulsiovoiteissa yleisessä metyyli- ja propyyliparabeenin yhdistelmässä metyyliparabeeni suojaa vesifaasia ja propyyliparabeeni öljyfaasia. Parabeeneja voidaan käyttää valmisteissa, joiden pH on 4,5 – 7,5 (Soni ym. 2005).

Lääkevalmisteissa parabeeneja käytetään oraalisesti annosteltavissa kiinteissä valmisteissa, kuten tableteissa ja kapseleissa sekä erilaisissa nestemäisissä valmisteissa ja voiteissa (Rowe ym. 2009). Oraalisten lääkevalmisteiden lisäksi parabeeneja voidaan käyttää myös parenteraalisissa lääkevalmisteissa (Cashman ja Warshaw 2005). Tällaisia ovat muun muassa eräät antibiootit, paikallispuudutteet, vitamiinit, insuliini, hepariini, kemoterapia-aineet, kortikosteroidit ja muut lääkeinjektiot. Tyypillinen parabeenipitoisuus lääkevalmisteissa vaihtelee 0,01 – 0,5 % välillä (Soni ym. 2002; 2005). Kosmeettisissa valmisteissa parabeeneja on yleensä enintään 0,8 %. Määrä lääkevalmisteissa on siis jonkin verran pienempi kuin kosmeettisissa valmisteissa.

On huomattava, että altistuminen parabeeneille ihon kautta ja ruoansulatuskanavassa poikkeavat toisistaan (Moreta ym. 2015). Imeytymisen tehokkuus vaihtelee ja siihen vaikuttavat myös muut tuotteen ominaisuudet. Lisäksi on huomioitava käytön tiheys ja elimistön – esimerkiksi ihon tai ruoansulatuskanavan – kunto. Parabeenien käyttö on viime vuosina vähentynyt varsinkin kosmeettisissa valmisteissa (Błędzka ym. 2014). Yhdysvaltojen ja Euroopan välillä voi olla myös alueellisia eroja, mutta pääpiirteittäin trendi on samankaltainen. Parabeenit ovat kuitenkin edelleen selkeästi käytetyin säilöntäaineryhmä erilaisissa valmisteissa.

Elonmerkkejä

Kun on tarpeeksi pitkään poissa, niin palaamisesta tulee aina vain vaikeampaa. Keväällä ajattelin, että keskityn loppurutistukseen ja kandin palautettuani palaan blogin pariin. Sitten valmistuin, tuli kesä ja jäinkin kesälomalle. Kesäloman aikana käväisin kerran tai kaksi maksamassa laskut koneella, muutoin viipotin kaikkialla paitsi blogin äärellä. Kesä kääntyi syksyksi ja on ollut aika palata arkeen. Nyt on aika ottaa myös tämä harppaus takaisin blogin pariin ja totutella kirjoittamiseen. Oikeasti tilanne on se, että sairastuin elämäni ensimmäiseen enterorokkoon (tai ylipäätään mihinkään rokkoon) 27-vuotiaana ja mietin jotain keinoa kuluttaa aikaa. Täydellistä blogiaikaa siis, varsinkin nyt kun kuumeosuus on takana ja rokko-osuus on ainakin vielä varsin armollinen.

Toden totta, valmistuin siis ajallaan ja nykyisin kuljeskelen päivät valkoisessa takissa, jonka rintamuksessa roikkuvassa nimikyltissä lukee farmaseutti. Aloitin työt lisäksi apteekin lääkeneuvontayksikössä, joten olen osan viikosta myös puhelin- ja chatfarmaseutti, aivan huippukivaa työtä.

Blogi on ollut ajatuksissani useasti ja paljon juttuja on kertynyt korvan taa. Kunpa ne vaan kirjoittaisivat itsensä juttujen muotoon yhtä sujuvasti kun pyörivät päässäni. Toimeen sitten! Aloitetaan pehmeällä paluulla arkeen, nimittäin kandityöni lopputuloksella. Rakastuin aiheeseeni palavasti kirjoitustyön aikana ja lopulta teksti syntyikin aika vaivattomasti. Toki varmasti tähän vaikuttivat vielä tuoreessa muistissa oleva edellinen lopputyöprosessi ja itse räätälöity aihe. Kanditöillä ei ole opinnäytetöiden Theseus-tietokannan kaltaista julkista webtietokantaa, joten ajattelin julkaista työni täällä blogissa juttusarjana. Aiheena on parabeenien ksenoestrogeeniys ja kyseessä tosiaan kirjallisuuskatsaus, eli mitä kaikenlaisia tutkimuksia aiheesta on tehty vuosikymmenien aikana ja mitä niistä voi päätellä. Sen verran voin ennakkoon spoilata, että lopputulos on kaikkien kunnon tutkimusten tapaan sellainen saattaa olla tai sitten ei ehkä kuitenkaan.

Botuliinitoksiini

Jepjep, kesä meni. Ja syksykin melkein hurahti ohi. Viimeinen (toivottavasti) farmaseuttivuosi starttasi ja sen myötä niskaan rojahti kolossaalinen kasa tekemistä. Yksi kandikin pitäisi tuossa kirjoittaa, aiheeni on muuten parabeenit. Jos viime kerrasta viisastuneena saisin nyt aikaiseksi tuoda kandin kirjoittamisen jopa osaksi blogia, aihe saattaisi ehkä kiinnostaa jotakuta lukijaakin. Blogin puolella hiljaiselo valitettavasti jatkuu varmaan vielä marraskuunkin yli, yritän saada opiskeluhommia pakettiin ennen tammikuussa alkavaa viimeistä työharjoittelua.

Täysin tyhjäksi en kuitenkaan halunnut blogia tällä kertaa jättää, joten lykkään tähän eräälle kurssille kirjoittamani esseen botuliinitoksiinin käytöstä kosmeettisissa operaatioissa. Täyteaineiden käytöstä olen joskus aikaisemmin kirjoitellut jutussa ”Piikille vai ei?”. Botuliini puolestaan ei ole täyteaine, vaan sitä käytetään enemmän manipulointiin ja ryppyjä aiheuttavien lihasten lamauttamiseen. No mutta asiaan, hieman jotain luettavaa!

**

Botuliinitoksiinia on käytetty hoitamaan erilaisia sairauksia jo lähes kaksi vuosisataa. Se on hyväksytty lääketieteelliseen käyttöön muun muassa erilaisten lihasongelmien ja kehitysvammoihin liittyvän jäykkyyden hoidossa. Kosmeettiseen käyttöön botuliinitoksiini päätyi vasta vuonna 2002, kun Yhdysvaltain elintarvike- ja lääkevirasto FDA hyväksyi sen käytön ns. glabella-alueen eli otsakolmion juonteiden häivytyksessä. Ensimmäiset raportit kosmeettisesta käytöstä löytyvät kuitenkin jo vuodelta 1999, kun botuliinitoksiinin käyttöä tutkittiin kaulan alueen ikääntymisen merkkien hoidossa. Nykyisin myös muita kasvojen juonteita voidaan hoitaa huomattavan tehokkaasti botuliinitoksiinipistosten avulla.

Botuliinitoksiini on hermomyrkky, jota erittyy Clostridium botulinum-bakteerista. Gram-positiivinen ja anaerobinen Clostridium botulinum on itiöitä muodostava sauvabakteeri. Botuliinitoksiini on yksi vahvimmista tunnetuista hermomyrkyistä ja sen LD50-arvoksi on arvioitu noin 1 nanogramma painokiloa kohden. Botuliinilla on olemassa useita erilaisia serotyyppejä, joista kosmetiikkakäytössä on a-tyypin botuliini eli botuliinitoksiini A.

Botuliinitoksiinipistos aiheuttaa ihoa kurtistavan lihaksen lamaantumisen ja näin johtaa syvempienkin ryppyjen ja juonteiden tasoittumiseen. Lamaantuminen johtuu botuliinin kyvystä estää impulssin kulku hermo-lihasliitoksessa, jossa se kiinnittyy pre-synaptisiin reseptoreihin. Botuliinista irtoava proteiini aiheuttaa asetyylikoliinin eksosytoosin. Lihaksen supistuminen estyy ja lihas jää pysyvästi rentoutuneeseen tilaan. Botuliinin vaikutus häviää vähitellen muutamien kuukausien kuluessa ja tilanne palautuu ennalleen.

Kuten edellä mainittiin, botuliinitoksiinia voidaan käyttää kasvoissa eri alueiden juonteiden silottamiseen. Otsakolmion lisäksi voidaan käsitellä muita otsan juonteita sekä kulmakarvojen aluetta. Etenkin kulmakarvojen linjan kohotus on suosittu toimenpide. Kasvojen keskiosassa hoidetaan usein silmäkulmien naururyppyjä sekä nenän pielien juonteita. Pistoksilla voidaan vaikuttaa myös puremalihaksiin, leukalihaksiin, suupielien juonteisiin sekä kaulaan.

Olennaisin osa onnistunutta hoitoa on huolellinen tutkimus ja arviointi. Pistoshoidon tekijän täytyy tutustua potilaan kasvojen lihasten sijoittumiseen ja toimintaan tarkasti. Kasvojen lihaksiston luontainen epäsymmetrisyys ja erot eri puolten lihasvoimassa on otettava huomioon. Virallisiksi FDA:n hyväksymiksi kosmeettisiksi käyttökohteiksi on nimetty otsakolmion juonteiden sekä naururyppyjen hoito. Käytännössä muut toimenpiteet ovat siis niin sanottua off-label käyttöä, vaikka niitä runsaasti tehdäänkin.

Kun otetaan huomioon botuliinin neurotoksisuus, on sivuvaikutusten mahdollisuus toki ilmeinen. Vakavia, jopa kuolemaan johtaneita haittoja on raportoitu erityisesti botuliinitoksiinin lääketieteellisen käytön yhteydessä. Myös kosmeettisella käytöllä voi olla huomattavia haittavaikutuksia, joista yleisimmin on havaittu dysfagiaa eli nielemisen häiriöitä sekä hengitysongelmia. Kaulan alueen hoidossa on havaittu dysfoniaa eli ääntämisen häiriöitä.  Osa haittavaikutuksista – kuten ihonalainen verenvuoto, pistokohdan kipu ja päänsärky – eivät ole riippuvaisia hoidettavasta alueesta, vaan niitä voi ilmaantua kaikkien pistoshoitojen yhteydessä.

Haittavaikutusten ilmaantuminen vaihtelee ajallisesti ja oireita saattaa tulla vielä useiden päivien jälkeen. Kosmeettisen käytön aiheuttamat haitat eroavat terapeuttisen käytön haitoista kumuloitumisen osalta; siinä missä sairauksien hoitoon käytetyn botuliinin sivuvaikutukset voivat pahentua annostellun määrän ja annostelukertojen kasvaessa, eivät kosmeettisen käytön haitat ole yhteydessä käytön tiheyteen tai käyttökertojen määrään.

Botuliinin kosmeettisen käytön turvallisuuden arviointi on vaikeaa, koska riittäviä pitkäaikaistutkimuksia ei ole tehty. Havaitut haittavaikutukset ja niiden voimakkuus vaihtelevat huomattavasti käyttökohteesta ja henkilöstä riippuen, joten selkeitä johtopäätöksiä ja yleistyksiä odotettavissa olevista haitoista on lähes mahdoton tehdä. Yleisesti ottaen botuliinitoksiinin käyttö on kuitenkin todettu turvalliseksi, edellyttäen tietenkin oikeaoppista ja asiantuntevaa käsittelyä. Aineen käyttö niin terapeuttisissa tarkoituksissa kuin kosmeettisissakin hoidoissa myös laajenee ja monipuolistuu jatkuvasti. Tekniikan kehittyessä myös lopputulos on parempi ja tarkempi; tämä puolestaan lisää entisestään sekä potilastyytyväisyyttä että turvallisuutta.

Silikonilla sileäksi

Laurea-ajoiltani muistan erään kurssin, jossa tutkittiin tarkemmin yksittäisiä tuotteita ja niiden väittämiä; lähinnä siltä kannalta, että ovatko ne edes teoriassa mahdollisia. Erään arvillekin tarkoitetun hoitoöljyn lyttäsimme yhteistuumin: tämähän on pelkkää silikonia ja vähän jotain kasviöljyjä kaverina. Ei voi toimia.

Viime syksyn farmasian päivillä tutustuin silloin uudehkoon arpien hoitoon suunnattuun tuotteeseen ja tutkin sitä tarkemmin. Lähes pelkkää silikonia. Mitä ihmettä? Eikai tällainen nyt enää tänä päivänä mene kuluttajille läpi? Kummastelin aihetta jo silloin, tarkoituksenani oli blogissakin avata sanainen arkkuni turhista tuotteista. Onneksi en tehnyt niin.

Harjoittelun aloittaessani tutustuin tarkemmin arpienhoitotuotteiden valikoimaan. Tuotteet sisälsivät silikonia, silikonia ja silikonia. Enimmäkseen dimetikonia. Tässä täytyi olla jotain, mikä on mennyt minulta ohi. Ja toden totta, haavanhoitokoulutuksessa se selvisi. Arpien hoitoon tarkoitetut tuotteet sisältävät pääosin silikonia, joka hoitaa arpia, ehkäisee niiden syntyä ja vaalentaa jo syntyneitä arpia. Miksi? Ei tiedetä! Mekanismia ei siis tunneta, mutta näin vaan on huomattu olevan. Melko jännittävää. Toisin sanoen silikoni, joka joidenkin mielestä on syanidista seuraava, hoitaa ja vaalentaa arpia pysyvästi.

 silikoni
kuva brb-international.com

Silikoniin voi törmätä apteekin hyllyllä muuallakin. Melkein kaikki ovat varmasti kuulleet vauvojen koliikkiin ja aikuistenkin ilmavaivoihin käytetyistä valmisteista, Cuplaton, KuplaStop, Disflatyl, LaxoGas.. lista jatkuu. Mitähän ne sisältävät? No silikonia tietenkin! Silikoni pienentää pintajännitystä ja ilmakuplien muodostuminen vähenee. Useimmiten käytössä on dimetikoni tai simetikoni. Parasta on, että kyseiset tuotteet ovat tosiaan lääkkeettömiä, mutta kuitenkin niin tehokkaita.

Mehukas tilanne sinänsä, silikoni kun kammoksuttaa ihmisiä kosmetiikkatuotteissa niin kovasti. Toki joidenkin tuotteiden ihotuntuma on mukavan mattainen ilman silikonia, mutta itse ainakin suosin silikonisia meikkivoiteita. Huomattu on, että hyvin, hyvin monessa kasvovoiteessakin on silikoni mukana. Eräälle superhyper-herkkäihoiselle asiakkaalle etsimme menneellä viikolla yhdessä tarpeeksi ravitsevaa voidetta, jossa silikoneja ei olisi. Ei ollut kovin helppo nakki, kun perinteiset hajusteet ja säilöntäaineetkin olisivat saaneet loistaa poissaolollaan. Päädyimme lopulta kaikkien kalliiden extra-hyper-sensitive-apteekkisarjojen syynäämisen jälkeen tähän omaankin suosikkituotteeseeni eli Professorin atooppisen ihon hoitovoiteeseen.

Apteekkikosmetiikan merkit ovat tulleet tutuiksi ja omia suosikkisarjojakin on jo muodostunut. Kosmetiikkahyllyjen välissä viihdynkin erinomaisesti ja on ollut kivaa päästä oikeasti kunnolla hyödyntämään omaa kosmetiikkaosaamista erityisesti allergisten ja muiden erikoistapausten kanssa.

Näppärästi käytiinkin tässä postauksessa läpi arvet, silikonit, vatsavaivat ja kosmetiikka. Multitaskingia parhaimmillaan.

Pillerit pilaamassa vesistöjä

Viimeaikaisista kosmetiikkaa koskevista jutuista laajimmin näkyvyyttä lienee saanut mikromuovi-asia. Tässä Kuningaskuluttajan jutussa on mielestäni hyvin esitelty asiaa mahdollisimman monipuolisesti. Moni on tästä jo kirjoittanutkin, joten tarkoitukseni ei ole sen tarkemmin paneutua mikromuovin ongelmiin. Monet kosmetiikkafirmat uudistavat rankemmalla kädellä muovisisältöisiä tuotteitaan, mikä tietenkin on erinomainen asia. Jatkossa kuorintatuotteissa nähtäneen esimerkiksi joitain selluloosajohdannaisia muovien tilalla.

No mutta tämä aasinsilta johdattaa hyvin päivän asiaan, nimittäin sekä uusimmassa Farmasia-lehdessä että Meidän Apteekki-lehdessä on laaja kirjoitus mikromuoveja paljon suuremmasta ekosysteemiin kohdistuvasta ongelmasta, nimittäin vesistöihin virtaavista lääkejäämistä. Suomessa lääkejäämien kertymistä ei vielä edes tutkita, mutta ongelman tiedetään olevan aika valtava.

Voisi ajatella, että suurin rasite ympäristölle tulee lääkkeitä valmistavista tehtaista ja ihmisistä, jotka eivät kierrätä vanhentuneita lääkkeitään apteekin kautta, vaan nakkaavat ne surutta roskiin (arviolta 33 000 kiloa/vuosi). Tai kuten jotkut tekevät, suoraan vessanpöntöstä alas (arviolta 27 000 kiloa/vuosi). Karmeista luvuista huolimatta vielä suuremman rasitteen saa kuitenkin aikaan lääkkeiden normaalikäyttö. Miten kummassa? Arvioidaan nimittäin, että suun kautta otettavista lääkkeistä vielä 30-90% voi olla aktiivisessa muodossa poistuessaan elimistöstä. Siitä ne päätyvät jäteveden mukana puhdistamoihin, joilla ei ole puitteita saada kaikkea lääkeainemäärää suodatettua. Tehokkaita puhdistuskeinojakin olisi kyllä olemassa, mutta ne ovat kalliita. Laki ei sano asiasta mitään, joten ei kukaan lähde ehdoin tahdoin käyttämään isoa rahatukkua tehdäkseen jotain sellaista, jota ei ole edes lailla määrätty.

Vesistöjen osalta diklofenaakki (kipulääke) ja (etinyyli)estradioli (hormoni) ovat tarkkailulistalla, mutta eivät varsinaisesti aktiivisessa seurannassa. Varsinkin kipulääkkeet – perinteisestä ibuprofeenista alkaen – kertyvät kaloihin ja suuri määrä hormoneja voi tehdä niistä lisääntymiskyvyttömiä. Setäkaloista tuleekin tätikaloja. Lisäksi vesistöistä on löydetty rauhoittavia lääkeaineita, joka aiheuttaa sen, että liian huolettomat kalat pistellään parempiin suihin, koska ne eivät ymmärrä suojautua. Kaloista löydetyt pitoisuudet ovat olleet vielä huomattavasti suurempia (jopa tuhatkertaisia) kuin vedestä mitatut pitoisuudet; tämä siis kertoo omalta osaltaan nimenomaan aineiden kertymisestä vedenelävien elimistöön.

Ongelmat eivät rajoitu ainoastaan vesistön eläimiin vaan siirtyvät siitä eteenpäin, kun muut eläimet kiskovat kaloja napaansa, juovat vettä ja kun viljelysten kastelemiseen käytetään sellaista vettä, josta lääkeaineita ei ole saatu puhdistettua. Periaatteessa luonnosta löytyy tällä hetkellä kaikkia niitä lääkkeitä, joita apteekin hyllyltäkin. Toisia enemmän, toisia vähemmän.

pills
kuva albanyivf.com

On tärkeä korostaa, että paniikkiin ei ole syytä eikä katastrofia ole vielä syntynyt. Ainekset kuitenkin ovat kasassa, joten asiaan on tärkeää puuttua ajoissa. Tähän tarvitaan tietenkin lainsäädäntöä. EU-laajuinen ei välttämättä riitä, sillä se aiheuttaa tuotannon siirtymisen niihin maihin, joissa puhdistusta ei säädellä niin tarkasti, tuotanto on halpaa ja myös valmiit tuotteet sen myötä halvempia. Näillä alueilla ongelmat tietenkin pahenevat entisestään. Kuitenkin myös jokaisen tekemät valinnat ovat tärkeitä. Vanhentuneita lääkkeitä ei saa heittää roskiin, vaan ne täytyy viedä apteekkiin kierrätettäväksi. Entä kannattaako lievimpään jomotukseen napata heti kaksi särkylääkettä vai lähtisikö päänsärky mahdollisesti irroittamalla hetkeksi katse tietokoneen näytöstä ja menemällä raittiiseen ilmaan? Lääkkeitä saa ja pitää käyttää silloin kun niitä tarvitsee, mutta joillain lääkekynnys on huomattavasti alempi kuin toisilla ja särkylääkkeitäkin napostellaan vähän kuin karkkia, kun ajatellaan niiden olevan täysin harmittomia. Samasta syystä muun muassa itsehoitolääkkeiden myynnin vapauttamiseen ruokakauppoihin ei tule missään tapauksessa ryhtyä. Virta vain kasvaisi ja kasvaisi, kun sitä särkylääkettä voisikin vetää vaikka triplat nykyiseen verrattuna.

Siinä menisi sitten vesistöjen ohella myös kansakunnan maksat.

Kosmeseuttista taikaa

No nyt se on sitten lisätty. Nimittäin farmasia-kategoria tuonne aihepiireihin. Niin se vaan nyt on, että juttua tulemaan vaan kiihtyvässä tahdissa, muuten menee elämä ihan löysäilyksi. Ihmisiä kiinnostanee myös farmasian alan tieto. Nimittäin ainesosalista se on lääkkeelläkin, vaikkei nimeltään olekaan INCI.

On yksi kosmetiikan(kin) aihe, josta estenomi + farmaseuttiopiskelija-yhdistelmällä pitäisi olla erityisen paljon sanottavaa. Se on aihe, tai nimitys, joka yleistyy hyökyaallon voimalla joka paikassa, jatkuvasti ja koko ajan. Cosmeceuticals. Käsite, joka muodostuu sanoista cosmetic ja pharmaceutical. Törmäsin parissa paikassa suomenkieliseen ilmaisuun kosmeseuttinen. Mielestäni se on varsin järkevän kuuloinen suomennos, joten käytetään sitä.

Mitäs nyt sitten. Onko tämä jonkinlainen kolmas tuotekategoria kosmetiikan ja lääkeaineiden välissä? Näin halutaan ihmisten ajattelevan. Valitettavasti minun on nyt kuitenkin tuotettava pettymys, nimittäin näin ei ole. Miksi ei? Koska lainsäädäntö. Lainsäädäntö se vaan pistää kapulat rattaisiin ja toteaa, että on olemassa kosmetiikkaa ja sitten on olemassa lääkkeitä. No kumpia ne sitten ovat? Riippuu tuotteesta, mutta yleensä aina kosmetiikkaa. Jos joku lääkkeeksi luokiteltava ehtiikin livahtaa markkinoille kosmetiikkana, niin lain koura kyllä nopeasti reagoi ja tuomio napsahtaa, kuten joillekin ripsiseerumeille kävi.

Sana ”cosmeceutical” ei suinkaan ole kovin uusi. Se ilmestyi kosmetiikkateollisuuteen vähän käytetystä lähteestä riippuen jo 1990-luvun kieppeillä. Nyt sitä tulee sitten joka tuutista. Toki kosmetiikkateollisuuden trendi on jo vuosikaudet ollut siirtyä yhä enemmän farmaseuttista alaa kohti niin tutkimuksen, kuin tuotekehityksen ja mainonnankin osalta.

shutterstock_68732062

Kosmeseuttisten tuotteiden luokittelu kosmetiikaksi tai lääkkeeksi määräytyy sen perusteella, mitä tuotteen väitetään saavan aikaan. Mikäli väitteet ovat sellaisia, joita vain lääkeaineella saisi olla, tutkitaan sitä sitten lääkkeenä ja se myös luokitellaan lääkkeeksi. Monilla ainesosilla tiedetään olevan sellaisia vaikutuksia, jotka periaatteessa täyttäisivät lääkkeen määritelmän. Kuitenkin vaikka kosmeseuttinen tuote sisältäisikin aineita, joiden tiedetään olevan hyödyllisiä, ei iho kuitenkaan välttämättä pysty niitä täysin (tai välttämättä lainkaan) hyödyntämään.

Kosmeseuttinen tuote on siis kosmetiikkatuote, joka sisältää sellaisia ainesosia, joiden tiedetään olevan ihmiselle jollain lailla hyödyllisiä. Tällaisia aineita ovat esimerkiksi vitamiinit, antioksidantit, erilaiset uutteet ja peptidit. No hetkinen, eikös näitä ole tavallisessakin kosmetiikassa käytetty melkein maailman sivu? Kyllä vaan. Kuka sen sitten sanelee, että mikä on kosmeettinen ja mikä kosmeseuttinen tuote? No kukas muu kuin valmistaja. Otetaan esimerkiksi vaikka C-vitamiini, jota on todella monissa kasvovoiteissa. C-vitamiinin hyödyt tiedetään varsin hyvin, se on tehokas antioksidantti. Näin ollen C-vitamiinivoide on kosmeseuttinen tuote, yksinkertaista. Tätä ajatusmallia käyttäen meiltä löytyy kotimaisestakin tuotannosta kokonainen kosmeseuttinen sarja, nimittäin Lumenen Bright Now Vitamin C. Se on erinomaisen hyvä sarja, mutta siltikään Lumenen ei ole tarvinnut lähteä kikkailemaan kosmeseuttinen-sanan kanssa, vaikka selvästi mahdollisuus olisi. Lumenen tutun turvallinen kosmetiikka on edelleen kosmetiikkaa, jota se on myös lainsäädännön mukaan.

”Cosmeceutical” on markkinointikoneiston kehittämä termi, siinä missä hypoallergeeninen ja muutkin tutut ystävät. Onko tämä nyt sitten ihan pilipalia kokonaan? Ei välttämättä. On aina se kuuluisa harmaa alue. Niin vaikeaa kuin se onkin, niin välillä kosmetiikassa löydetään ja keksitään sellaisia raaka-ainekomboja ja tuotteita, joilla tosiaan on mahdollisuuksia vaikuttaa syvemmällä. Silloin harmittaa, että tällainen tuote voi vähän kuin kadota massaan, kun lähtökohtainen olettamus on se, ettei niitä aineita saada imeytymään. Sellaisten tuotteiden kanssa liikutaan tosin melko vaarallisella alueella siinä mielessä, että tässä kohtaan täytyisi sitten ryhtyä miettimään ja tutkimaan niitä systeemisiä (=verenkierron välityksellä elimistöön vaikuttavia) vaikutuksia, joita aineiden imeytymisestä aiheutuu. Lääkeaineillehan tätä tehdään kymmeniä vuosia, joten farmakologiset ominaisuudet niillä ovat tiedossa. Kosmetiikan aineille niitä tutkimuksia ei ole tehty, joten mahdollisesta vaarasta (tai vaikka hyödystä?) ei ole mitään tietoa.

On eräs sanonta, jota noudattamalla pääsee monenlaisissa elämän tilanteissa hyvin pitkälle. Nimittäin, että jos joku vaikuttaa liian hyvältä ollakseen totta, niin se yleensä on. Tämä pätee myös kosmetiikkaan ja kosmeseuttisiin tuotteisiin. On paljon sellaisia asioita, joita lääkkeilläkään ei saada paranemaan. Kosmetiikkakaan ei pysty ihmeisiin. On kuitenkin huomattava, että tutkimustyöhän ei koskaan pysähdy, päinvastoin. Se, mitä tiedetään lääketieteestä tai kosmetiikasta 10 vuoden kuluttua, lienee jotain aivan muuta kuin nyt. Entä sitten sadan vuoden päästä?