Category Archives: Iho

Botuliinitoksiini

Jepjep, kesä meni. Ja syksykin melkein hurahti ohi. Viimeinen (toivottavasti) farmaseuttivuosi starttasi ja sen myötä niskaan rojahti kolossaalinen kasa tekemistä. Yksi kandikin pitäisi tuossa kirjoittaa, aiheeni on muuten parabeenit. Jos viime kerrasta viisastuneena saisin nyt aikaiseksi tuoda kandin kirjoittamisen jopa osaksi blogia, aihe saattaisi ehkä kiinnostaa jotakuta lukijaakin. Blogin puolella hiljaiselo valitettavasti jatkuu varmaan vielä marraskuunkin yli, yritän saada opiskeluhommia pakettiin ennen tammikuussa alkavaa viimeistä työharjoittelua.

Täysin tyhjäksi en kuitenkaan halunnut blogia tällä kertaa jättää, joten lykkään tähän eräälle kurssille kirjoittamani esseen botuliinitoksiinin käytöstä kosmeettisissa operaatioissa. Täyteaineiden käytöstä olen joskus aikaisemmin kirjoitellut jutussa ”Piikille vai ei?”. Botuliini puolestaan ei ole täyteaine, vaan sitä käytetään enemmän manipulointiin ja ryppyjä aiheuttavien lihasten lamauttamiseen. No mutta asiaan, hieman jotain luettavaa!

**

Botuliinitoksiinia on käytetty hoitamaan erilaisia sairauksia jo lähes kaksi vuosisataa. Se on hyväksytty lääketieteelliseen käyttöön muun muassa erilaisten lihasongelmien ja kehitysvammoihin liittyvän jäykkyyden hoidossa. Kosmeettiseen käyttöön botuliinitoksiini päätyi vasta vuonna 2002, kun Yhdysvaltain elintarvike- ja lääkevirasto FDA hyväksyi sen käytön ns. glabella-alueen eli otsakolmion juonteiden häivytyksessä. Ensimmäiset raportit kosmeettisesta käytöstä löytyvät kuitenkin jo vuodelta 1999, kun botuliinitoksiinin käyttöä tutkittiin kaulan alueen ikääntymisen merkkien hoidossa. Nykyisin myös muita kasvojen juonteita voidaan hoitaa huomattavan tehokkaasti botuliinitoksiinipistosten avulla.

Botuliinitoksiini on hermomyrkky, jota erittyy Clostridium botulinum-bakteerista. Gram-positiivinen ja anaerobinen Clostridium botulinum on itiöitä muodostava sauvabakteeri. Botuliinitoksiini on yksi vahvimmista tunnetuista hermomyrkyistä ja sen LD50-arvoksi on arvioitu noin 1 nanogramma painokiloa kohden. Botuliinilla on olemassa useita erilaisia serotyyppejä, joista kosmetiikkakäytössä on a-tyypin botuliini eli botuliinitoksiini A.

Botuliinitoksiinipistos aiheuttaa ihoa kurtistavan lihaksen lamaantumisen ja näin johtaa syvempienkin ryppyjen ja juonteiden tasoittumiseen. Lamaantuminen johtuu botuliinin kyvystä estää impulssin kulku hermo-lihasliitoksessa, jossa se kiinnittyy pre-synaptisiin reseptoreihin. Botuliinista irtoava proteiini aiheuttaa asetyylikoliinin eksosytoosin. Lihaksen supistuminen estyy ja lihas jää pysyvästi rentoutuneeseen tilaan. Botuliinin vaikutus häviää vähitellen muutamien kuukausien kuluessa ja tilanne palautuu ennalleen.

Kuten edellä mainittiin, botuliinitoksiinia voidaan käyttää kasvoissa eri alueiden juonteiden silottamiseen. Otsakolmion lisäksi voidaan käsitellä muita otsan juonteita sekä kulmakarvojen aluetta. Etenkin kulmakarvojen linjan kohotus on suosittu toimenpide. Kasvojen keskiosassa hoidetaan usein silmäkulmien naururyppyjä sekä nenän pielien juonteita. Pistoksilla voidaan vaikuttaa myös puremalihaksiin, leukalihaksiin, suupielien juonteisiin sekä kaulaan.

Olennaisin osa onnistunutta hoitoa on huolellinen tutkimus ja arviointi. Pistoshoidon tekijän täytyy tutustua potilaan kasvojen lihasten sijoittumiseen ja toimintaan tarkasti. Kasvojen lihaksiston luontainen epäsymmetrisyys ja erot eri puolten lihasvoimassa on otettava huomioon. Virallisiksi FDA:n hyväksymiksi kosmeettisiksi käyttökohteiksi on nimetty otsakolmion juonteiden sekä naururyppyjen hoito. Käytännössä muut toimenpiteet ovat siis niin sanottua off-label käyttöä, vaikka niitä runsaasti tehdäänkin.

Kun otetaan huomioon botuliinin neurotoksisuus, on sivuvaikutusten mahdollisuus toki ilmeinen. Vakavia, jopa kuolemaan johtaneita haittoja on raportoitu erityisesti botuliinitoksiinin lääketieteellisen käytön yhteydessä. Myös kosmeettisella käytöllä voi olla huomattavia haittavaikutuksia, joista yleisimmin on havaittu dysfagiaa eli nielemisen häiriöitä sekä hengitysongelmia. Kaulan alueen hoidossa on havaittu dysfoniaa eli ääntämisen häiriöitä.  Osa haittavaikutuksista – kuten ihonalainen verenvuoto, pistokohdan kipu ja päänsärky – eivät ole riippuvaisia hoidettavasta alueesta, vaan niitä voi ilmaantua kaikkien pistoshoitojen yhteydessä.

Haittavaikutusten ilmaantuminen vaihtelee ajallisesti ja oireita saattaa tulla vielä useiden päivien jälkeen. Kosmeettisen käytön aiheuttamat haitat eroavat terapeuttisen käytön haitoista kumuloitumisen osalta; siinä missä sairauksien hoitoon käytetyn botuliinin sivuvaikutukset voivat pahentua annostellun määrän ja annostelukertojen kasvaessa, eivät kosmeettisen käytön haitat ole yhteydessä käytön tiheyteen tai käyttökertojen määrään.

Botuliinin kosmeettisen käytön turvallisuuden arviointi on vaikeaa, koska riittäviä pitkäaikaistutkimuksia ei ole tehty. Havaitut haittavaikutukset ja niiden voimakkuus vaihtelevat huomattavasti käyttökohteesta ja henkilöstä riippuen, joten selkeitä johtopäätöksiä ja yleistyksiä odotettavissa olevista haitoista on lähes mahdoton tehdä. Yleisesti ottaen botuliinitoksiinin käyttö on kuitenkin todettu turvalliseksi, edellyttäen tietenkin oikeaoppista ja asiantuntevaa käsittelyä. Aineen käyttö niin terapeuttisissa tarkoituksissa kuin kosmeettisissakin hoidoissa myös laajenee ja monipuolistuu jatkuvasti. Tekniikan kehittyessä myös lopputulos on parempi ja tarkempi; tämä puolestaan lisää entisestään sekä potilastyytyväisyyttä että turvallisuutta.

Aurinkosuojarintamalta ei mitään uutta

No tämä se vasta aiheena on varsinainen loputon suo, mutta yritetäänpä jotain!

Aurinkosuojahommat ovat hyvin ajankohtaisia jälleen kerran. Mistähän sitä aloittaisi. Kirjoitin joskus aikoja sitten aurinkosuojista sen jälkeen, kun Laureassa oli ollut luento kemiallisten aurinkosuojien mahdollisista haitoista. Silloin heiteltiin ilmoille ajatuksia syövästä ja muista kosmetiikkaa aina riivaavista ongelmista ja minähän laitoin hämyhaukun liikkeelle megafonin tavoin. Olin silloin aurinkosuoja-asioissa vielä aivan keltanokka ja kemiallisten aurinkosuojien maailma oli aivan uusi ja vieras.

Vieras se on edelleen ja mitä enemmän siihen tutustuu, sen soisemmaksi se muuttuu. Yhden asian voin todeta heti alkuunsa: aurinkosuoja-asioissa on valittava, kenen mielipiteeseen uskoo. Tutkimuksia on aivan loputon määrä ja niin on myös erilaisia tuloksia.

Kertaus on opintojen äiti, joten nopsasti yhteenveto kemiallisen ja fysikaalisen aurinkosuojan eroista. Kopsasin tämän seuraavan kappaleen pätkän edellisestä aurinkosuojajutustani. UV-filttereitä eli auringonsuoja-aineita on olemassa kemiallisia ja fysikaalisia. Fysikaalinen suoja, esimerkiksi sinkkioksidi tai titaanioksidi, toimii iholla kuin peili. Se heijastaa iholle osuvan säteen poispäin. Kemiallinen suoja puolestaan suodattaa iholle saapuvan säteilyn muuttaen sen harmittomaksi, ts. säde kulkee kemiallisen uv-filtterin lävitse. Fysikaalisten suojien ongelma on niiden valkoisuus. Ne, jotka ovat nenänpäähänsä joskus laittaneet sinkkivoidetta, tietävät sen jättävän ihon valkoiseksi. Sellaisella tuotteella ei ole mitkään päätähuimaavat markkinat. Tästä syystä kemialliset uv-filtterit ovat erittäin laajasti käytössä auringonsuojatuotteissa, koska niillä saadaan aikaan kevyitä, helposti levittyviä ja näkymättömiä tuotteita.

Näin on edelleen. Yhdistelmäfiltterit valtaavat markkina-alaa. SPF-kertoimet nousevat ja kaukana ovat ne päivät, kun äiti laittoi nahkaansa itselleen ja minulle Piz Buinin SPF2-voidetta. Suojakerroin kaksi, ihan oikeesti hei? Vuodet vierivät. Noh, nyt pohditaan sitten, että mitkä kemialliset filtterit mahdollisesti ovat turvallisia ja kenelle ja mitkä taas eivät. Vielä vähän aikaa sitten lastentuotteet olivat tyypillisesti pelkkiä fysikaalisia suojia, mutta jopa apteekin hyllyltä on nykyisin vaikea löytää sellaista tuotetta, jossa yhdistelmäsuojaa ei olisi käytetty. Jopa baby-versiot, aivan pienistä pienimpien tuotteet on tehty yhdistelmäfilttereillä.

Tähän väliin nopea sananen fysikaalisista filttereistä. Perinteiset titaanidioksidi ja sinkkioksidi ovat jossain määrin edelleen käytössä ja toimivat niinkuin niiden on sanottu toimivankin, peilin tavoin. Mutta voihan nano. Nimittäin nanomuodoilla näistäkin tuotteista saadaan kevyempiä ja vähemmän valkoisia, mutta kas kun nanomuodot eivät toimikaan enää kuin fysikaaliset suojat periaatteessa toimisivat, vaan käyttäytyvätkin enemmän kemiallisen suojan tavoin. Ja koska sattuneesta syystä leijonan osa markkinoiden titaani+sinkki-suotimista ovat nanoja, niin fysikaalisia aurinkosuojatuotteita on olemassa enää vain muistoissa ja marginaaleissa. Käytännössä lähes kaikki tuotteet ovat siis kemiallisia filttereitä, myös siis nano-titaani ja nano-sinkki. Eivätkä poikkeukset tähän lopu, nimittäin kemiallisten suojien joukosta löytyy eräskin tapaus nimeltään Bisoctrizole (INCI Methylene bis-benzotriazolyl tetramethylbutylphenol – ahh kyllä on taas nimeäjällä ollut hyvä päivä), joka tavallaan toimii fysikaalisten suojien tapaan. Sitä löytyy suuresta osasta pienten lasten aurinkotuotteita. Tätäkin tosin käytetään paljon nanokokoisena, niin ota nyt siitäkin sitten selvää, että onko se lintu vai kala. Mitä ilmeisimmin jokseenkin turvallisena kuitenkin pidetty.

Otetaan nyt silmätikuksi jokunen poppoo, vaikkapa kinnamaatit, jotka taitavat olla kaikkein yleisin kemiallisten aurinkosuoja-aineiden ryhmä. Tähän joukkoon kuuluvat mm. octocrylene ja ethylhexyl methoxycinnamate. Kinnamaatit ovat erittäin käytettyjä ja kuten muillekin kosmetiikan raaka-aineille, myös niille voi allergisoitua. Varsinkin oktokryleeni on itseasiassa aurinkosuojien allergia-rankingissa melko korkealla. Hassu yhtälö tosin sattuu olemaan, että suuri osa oktokryleeniallergioista tulee henkilöille, joilla on ennestään ketoprofeeniallergia, joka taasen ei ole mikään hurjan harvinainen. Taustalla on siis ristireaktio kipulääke ketoprofeeniin ja aurinkosuojan välillä – melko jännittävä parivaljakko. Onko suurin syyllinen siis kuitenkaan oktokryleeni? Samalla logiikalla voitaisiin pohtia, että koska esimerkiksi koivulle allerginen voi saada ristireaktion omenasta, onko omena syyllinen reaktioon? Toki niin omenalle kuin oktokryleenillekin voi olla allerginen ilman koivua ja ketoprofeeniakin. Yhdelle kinnamaatti-sukuiselle aurinkosuojalle herkistyvä usein sitten kehittää helposti allergian muillekin saman porukan aineille.

sunscreen

Suuri ongelma on tutkimustiedon monimuotoisuus, joka taas on johtanut suuriinkin lainsäädännöllisiin eriäväisyyksiin eri mantereiden välillä. Siinä sitten kuluttaja pohtii itsekseen, että miksi tämä on kielletty Amerikassa kokonaan ja meillä sitä on tuotteet pullollaan. Samaa miettivät puolestaan jenkkilän sisaret omien purkkiensa äärellä, kun tuotteet on kyllästetty meillä kielletyillä aineilla. Keneen pitäisi uskoa?

Sitten joku saa loistoajatuksen ja läväyttää ilmoille, että kaikki ratkeaa öljyämällä lapsoset ja itsensä jollain ruokaöljyllä. Hämmentynyt kuluttaja tarttuu oljenkorteen ja sehän ei sitten hyvin pääty. Öljy härskiintyy iholla ja koko poppoo palaa mukavasti. Samaan aikaan joku vouhkaa siitä, että ihosyövät ovat lisääntyneet samaa tahtia aurinkovoiteiden käytön kanssa, tämän täytyy olla siis vähintään kosmetiikkateollisuuden salaliitto. Maapallohan, saati sitten tiede, ei ole suinkaan muuttunut tässä vuosikymmenien aikana mitenkään muutoin. Otsonikerros, elintavat, eliniän pituus, ylipäätään mahdollisuus diagnoosien tekoon..? Ei, ei.

Jos halutaan saada hyvä kuva siitä, kuinka varmaa tieto on, on hyvä keino tutkia lapsille ja raskaanaoleville suunnattuja suosituksia. Tämänhetkisen suosituksen mukaan raskaana oleville suositellaan vain fysikaalisia aurinkofilttereitä. Kaikesta loputtomasta tutkimuksesta huolimatta/johtuen, lopputulos on sellainen melko varma ehkä. Lopullista totuutta ei tästäkään asiasta ole ja tällä hetkellä parhaatkin arvaukset ovat melkoisia kolikonheittoja. Otsikko tiivistyykin tähän viimeiseen toteamukseen, että aurinkorintamalta ei mitään uutta, ainoastaan entisestään lisää pohdittavaa.

Nyt olisi aika kuulla teidän mielipiteenne aurinkosuojista, joten ajatuksia ja mietteitä vaan tulemaan. Näillä puheilla lopetan tämän jaarituksen tähän, mutta jatkan lyhykäisesti aurinkosuoja-asiaa sivuten vielä seuraavassakin postauksessa!

Silikonilla sileäksi

Laurea-ajoiltani muistan erään kurssin, jossa tutkittiin tarkemmin yksittäisiä tuotteita ja niiden väittämiä; lähinnä siltä kannalta, että ovatko ne edes teoriassa mahdollisia. Erään arvillekin tarkoitetun hoitoöljyn lyttäsimme yhteistuumin: tämähän on pelkkää silikonia ja vähän jotain kasviöljyjä kaverina. Ei voi toimia.

Viime syksyn farmasian päivillä tutustuin silloin uudehkoon arpien hoitoon suunnattuun tuotteeseen ja tutkin sitä tarkemmin. Lähes pelkkää silikonia. Mitä ihmettä? Eikai tällainen nyt enää tänä päivänä mene kuluttajille läpi? Kummastelin aihetta jo silloin, tarkoituksenani oli blogissakin avata sanainen arkkuni turhista tuotteista. Onneksi en tehnyt niin.

Harjoittelun aloittaessani tutustuin tarkemmin arpienhoitotuotteiden valikoimaan. Tuotteet sisälsivät silikonia, silikonia ja silikonia. Enimmäkseen dimetikonia. Tässä täytyi olla jotain, mikä on mennyt minulta ohi. Ja toden totta, haavanhoitokoulutuksessa se selvisi. Arpien hoitoon tarkoitetut tuotteet sisältävät pääosin silikonia, joka hoitaa arpia, ehkäisee niiden syntyä ja vaalentaa jo syntyneitä arpia. Miksi? Ei tiedetä! Mekanismia ei siis tunneta, mutta näin vaan on huomattu olevan. Melko jännittävää. Toisin sanoen silikoni, joka joidenkin mielestä on syanidista seuraava, hoitaa ja vaalentaa arpia pysyvästi.

 silikoni
kuva brb-international.com

Silikoniin voi törmätä apteekin hyllyllä muuallakin. Melkein kaikki ovat varmasti kuulleet vauvojen koliikkiin ja aikuistenkin ilmavaivoihin käytetyistä valmisteista, Cuplaton, KuplaStop, Disflatyl, LaxoGas.. lista jatkuu. Mitähän ne sisältävät? No silikonia tietenkin! Silikoni pienentää pintajännitystä ja ilmakuplien muodostuminen vähenee. Useimmiten käytössä on dimetikoni tai simetikoni. Parasta on, että kyseiset tuotteet ovat tosiaan lääkkeettömiä, mutta kuitenkin niin tehokkaita.

Mehukas tilanne sinänsä, silikoni kun kammoksuttaa ihmisiä kosmetiikkatuotteissa niin kovasti. Toki joidenkin tuotteiden ihotuntuma on mukavan mattainen ilman silikonia, mutta itse ainakin suosin silikonisia meikkivoiteita. Huomattu on, että hyvin, hyvin monessa kasvovoiteessakin on silikoni mukana. Eräälle superhyper-herkkäihoiselle asiakkaalle etsimme menneellä viikolla yhdessä tarpeeksi ravitsevaa voidetta, jossa silikoneja ei olisi. Ei ollut kovin helppo nakki, kun perinteiset hajusteet ja säilöntäaineetkin olisivat saaneet loistaa poissaolollaan. Päädyimme lopulta kaikkien kalliiden extra-hyper-sensitive-apteekkisarjojen syynäämisen jälkeen tähän omaankin suosikkituotteeseeni eli Professorin atooppisen ihon hoitovoiteeseen.

Apteekkikosmetiikan merkit ovat tulleet tutuiksi ja omia suosikkisarjojakin on jo muodostunut. Kosmetiikkahyllyjen välissä viihdynkin erinomaisesti ja on ollut kivaa päästä oikeasti kunnolla hyödyntämään omaa kosmetiikkaosaamista erityisesti allergisten ja muiden erikoistapausten kanssa.

Näppärästi käytiinkin tässä postauksessa läpi arvet, silikonit, vatsavaivat ja kosmetiikka. Multitaskingia parhaimmillaan.

Miksi kosmetiikkaa ja lääkeainetta ei voi verrata?

Juttuhan on nyt niin, että INCImixin täytyy alkaa laajentua farmasian puolelle, tai muuten vähän aikaa jatkunut hiljaisuus jatkuu entisestään. Etäännyn hälyyttävää vauhtia kosmetiikasta ja lähennyn vielä hälyttävämpää vauhtia kaikenlaisten reseptoreiden ja antagonistien ja salpaajien kanssa. Ei hyvä ollenkaan. Pari hetkeä sitten olin tähänastisen elämäni karmeimmassa tentissä kun farmaseuttikoulutuksen kuolematon, legendaarinen ykkössuosikki Systemaattinen farmakologia mätkähti eteeni. En ollut ehtinyt lukea tenttiin kuin ehkä 1/10 tarvittavasta määrästä, mutta menin kuitenkin ihmettelemään kysymyspaperia ihan harjoituksen vuoksi. Siinä naputellessani kynänpäätä otsaani ja pohtiessani, vaikuttikohan kysytty tetrasykliini nyt varmasti bakteerisolun ribosomin 30S-osaseen vai johonkin muuhun, totesin uponneeni odottamattoman syvälle lääkeaineiden maailmaan.

Tähän asti olen opiskeluissa kritisoinut sitä, että kosmetiikan tietoutta ei sisälly opetukseen oikeastaan lainkaan. Mielestäni olisi olennaista, että farmaseutilla olisi tietoa esimerkiksi erilaisista kosmetiikka + allergia-yhdistelmistä. Nyt alan ymmärtää hiljalleen kosmetiikan opetuksen puutteen syyn, nimittäin kaikkea muuta vain on yksinkertaisesti niin paljon. Se ei silti poista tarvetta kosmetiikan tietouden lisäämiselle.

IMG_5827

Ostolakossa-Virve julkaisi hiljattain tosi mielenkiintoisen postauksen tästä ikuisesta ihoon imeytymis-asiasta. Ei ole koskaan tullut vastaan tällaista tulkintaa imeytymisasiasta ja se oli hyvin silmiäavaava myös itselleni. Mahdollisuuksia tosiaan on ja varsinkin esim. vaurioituneella iholla vaikutus korostuu. Kannattaa kuitenkin lukaista vielä tämä ihoon imeytymisestä kertova juttu, ennenkuin kovasti pelästyy. Tästä päästäänkin hyvällä aasinsillalla toiseen ainaiseen kysymykseen, eli miksi kosmetiikkaa ja lääkeainetta ei kuitenkaan voi verrata keskenään? Toinen mielenkiintoinen aiheeseen liittyvä pohdinta löytyy Karkkipäivä-blogista. Siinä mietitään kemian isomeria-ilmiön kautta selitystä sille, miksi luonnonkosmetiikka olisi iholle synteettistä tavaraa parempi vaihtoehto.

Näistä molemmista erinomaisista jutuista tärkeimpänä muodostuu johtopäätös siitä, että mikään ei ole niin monivivahteinen totuus kuin kosmetiikan totuus. Muuttujia on niin paljon, ettei niitä voi millään järkeistää yhdeksi  varmaksi lopputulokseksi, on vain hyviä ja parempia arvauksia. Jotain kuitenkin voidaan kosmetiikan ja lääkkeen erosta sanoa.

Mikä on kosmetiikan päätehtävä? Muuttaa tai parannella ulkoista olemusta, väliaikaisesti. Kosteutetaan, voidellaan pintaa paremman tuntuiseksi. Värjätään, muutetaan tuoksua. Vaikutus kestää yhtä kauan kuin tuote. Iho palautuu lähtötilanteeseen, kun käyttö lopetetaan.

Mitä lääkeaine puolestaan tekee? Useimmiten se sitoutuu jonkinlaiseen reseptoriin. Reseptoreita on paljon erilaisia ja jokaisella lääkeaineella on reseptori, johon se sitoutuu. Antihistamiinit (allergialääkkeitä) sitoutuvat histamiinireseptoreihin. Beetasalpaajat (mm. verenpainelääkkeitä) sitoutuvat beetareseptoreihin. Vähän kuin avain lukkoon. Sitten lukko aukeaa ja alkaa tapahtua. Ihossa puolestaan on sekä enemmän että vähemmän kuolleita soluja, jotka suojaavat. Solut toki viestivät toistensa kanssa ja syvemmällä ihossa olevia soluja (ja reseptoreita) voitaneen aktivoida pinnalta käsin, jotkut aineet toki pääsevät syvällekin verinahkaan asti. Mutta ihon pinnalla ei ole odottamassa sellaista reseptoria, johon ryppyvoide kiinnittyisi ja käynnistäisi rypyn siloittumisen.

Lääkeaineille on hyvin tärkeää, että ne ovat just eikä melkein oikeassa muodossaan. Saman lääkeaineen eri isomeerit (eli kemialliselta rakenteeltaan toistensa peilikuvat) saavat usein aikaan aivan täysin erilaisen vaikutuksen elimistössä. Eroa on kuin yöllä ja päivällä. Tämä siksi, että tietty avain sopii lukkoonsa vain tietyssä suunnassa. Lääkeaineen kiinnittymistä reseptoriin ja tästä aiheutuvaa muutosta elimistössä kutsutaan farmakologiseksi vaikutukseksi. Kosmetiikalla ei tietenkään ole sellaista.

Kosmetiikassa kyllä on eri isomeerejä, esimerkiksi joidenkin hajusteiden eri isomeerit tuoksuvat aivan erilaisilta. Mutta onko kosmetiikan isomeereillä vaikutusta siihen, miten ihomme niitä pystyy hyödyntämään, esimerkiksi erilaisten ravitsevien öljyjen tms osalta? Tällaisen oletuksen tekeminen vaatisi tiedon siitä, että ihosolut ylipäätään hyödyntäisivät ihon pinnalle laitettavia aineita. Sellaista tietoa ei ole ainakaan tähän asti tullut. Sitten voidaan pohtia, että kuinka moni kosmetiikassa käytetyistä raaka-aineista ylipäätään on kiraalinen. Kun yhdistetään tähän se tosiasia, että se osa ihosta, johon suurin osa kosmetiikan raaka-aineista jää, on aikalailla läpeensä hengetöntä, niin isomerian vaikutus aineiden hyödynnettävyyteen vaikuttaa mitättömältä.

Kosmetiikan vaikutus on tärkeä. Hurjan tärkeä. Hyvä ihonhoito kantaa hedelmää pitkään ja erilaista ihonhoitoa saaneiden nahkojen ulkoinen olemus voi olla toisistaan valovuosien päässä. Kosmetiikalla voidaan saada myös aikaan tosi pahaa jälkeä (esim. allergiset, yliherkät, ruusufinni yms), joten kosmetiikan tehoa ei tule missään tapauksessa väheksyä. Kosmetiikkaa ei kuitenkaan pidä ikinä verrata lääkeaineeseen. Ei isomerian, ei vaikutuksen, ei minkään osalta.

Peptidit kosmetiikassa

Peptidejä siellä, peptidejä täällä. Anti-age-tuotteissa tai muussakaan ihonhoidossa peptidit eivät enää ole se kaikkein uusin juttu, mutta silti aktiivisessa käytössä. Uutta valtausta ne ovat viimeaikoina tehneet erityisesti ripsiseerumeissa, kun tietoisuus prostaglandiineista lisääntyy ja kuluttajat osaavat vältellä niitä. Osansa prostaglandiinisoppaan tuovat myös myyntikiellot, joita tippuu hiljalleen lääkkeiksi todetuille seerumeille.

Mitä peptidit sitten oikeastaan ovat ja miksi niitä on tuotteissa? Kaikkein olennaisin kysymys lienee kuitenkin: voivatko ne toimia ja miten?

Ensiksi peptidin rakenne, joka muodostuu kahden tai useamman aminohapon yhteenliittymästä. Aminohappoja on lukuisia, mutta yhteistä niille on jokaisesta löytyvä aminoryhmä ja happoryhmä. Nämä asettuvat sitten jonoon niin, että toisen aminohapon aminopää liittyy ensimmäisen happohäntään, näin kuvainnoillisesti. Tähän ”jonoon” voi sitten liittyä uusia ja uusia aminohappoja aina niin, että uusi palikka liittyy edelliseen happohäntään aminoryhmästään. Amino-osan ja happo-osan muodostamaa liitosta kutsutaan peptidisidokseksi. Aivan loputonta määrää ei aminohappoja kuitenkaan voi peptidissä olla, nimittäin tarpeeksi pitkä ketju onkin jo nimeltään proteiini. Peptidin ja proteiinin raja kieppuu sitten siinä suurinpiirtein 50 aminohapon kohdalla. Tämä ei ole mikään tarkka raja, vaan tuota pidempiä on nimetty peptideiksi ja lyhempiä proteiineiksi, vähän riippuen muistakin ominaisuuksista.

peptidikuva cec.uchile.cl

Jos pohditaan tilannetta, että suuri määrä (keskenään täysin erilaisia) aminohappoja voivat muodostaa lähes rajattoman määrän erilaisia yhdistelmiä, lienee selvää, että peptidejä on mahdotonta niputtaa yhden tai viidenkään ominaisuuden perusteella yhteen. Koska peptidejä ja proteiineja on elimistössäkin valtava määrä, on niillä myös hyvin erilaisia funktioita. Osa hajottaa, osa rakentaa, jotkut välittävät viestejä ja jotkut tekevät jotain ihan muuta. Peptidit ovat osallisina mm. kollageenin tuotannossa, joten teoriassa peptidipitoisella kasvovoiteella voitaisiin boostata kollageenintuotantoa. Vaan onko asia taas niin yksinkertainen? No eipä tietenkään.

Ensimmäinen asia tietenkin on se, että kehon itse tuottamat peptidit ovat eri asia kuin synteettisesti tehdyt. Lisäksi peptidien stabiilius vesiliuoksissa on hyvin vaihteleva. Päälle vielä tämä ainainen imeytymisasia; osa peptideistä voi olla melko suuriakin molekyylejä ja kaikenpäälle kemiallinen rakenne tekee peptideistä sähköisesti varautuneita niin, etteivät ne senkään vuoksi oikein meinaa imeytyä. Kakun kruunaavat entsyymit, jotka voivat pilkkoa peptidit, vaikka ne saataisiinkin imeytymään. Hieno soppa on saatu jo tähän mennessä aikaan siis, mutta kai nyt jotakin on tehtävissä?

Jossain määrin stabiiliutta ja imeytymismahdollisuuksia voidaan parantaa muokkaamalla aineita. Poolittoman hiiliketjun lisääminen peptidiin parantaa sekä stabiiliusongelmaa että peptidin imeytymismahdollisuuksia. Peptidin nimestä voi hieman päätellä, mitä sille on tehty. Tetrapeptide-9 on neljän aminohapon peptidi, kun taas Acetyl Tetrapeptide-9 on käsitelty versio. Numeroliite peptidin nimen perässä yksilöi peptidin, sillä samanmittaisen ketjun variaatioita on tietenkin monia.

Myristoyl Pentapeptide-17 voi olla monelle tutunkuuloinen aine, se on nimittäin ”lääkkeettömissä” ripsiseerumeissa yleisimmin esiintyvä peptidi. SymPeptide-kauppanimellä kulkeva aine on patentoitu ja sitä voi ripsiseerumien lisäksi käyttää esimerkiki hiustuotteisiin. Ainetta myydään 1000 ppm vahvuisena liuoksena sekoitettuna veteen ja glyseroliin. Vähänlaisesti löysin siitä ns. puolueetonta tutkimustietoa markkinointimateriaalien lisäksi, mutta SymPeptiden tarkoitus on aktivoida keratiinin tuotantoa ja tätä kautta pidentää ja vahvistaa ripsiä.

Kaikkein olennaisin kysymys on tietenkin peptidin pitoisuus tuotteessa. Markkinointimateriaalin mukaan suositeltava pitoisuus on 2-10%. Kun mietitään, että itse peptidiä on liuoksessa se 1000 ppm, niin melkoinen ero on sillä, laitetaanko liuosta 2 % vai 10 %. 100 grammassa tuotetta peptidin määrä voi olla siis välillä 0,02 g – 0,1 g (toivottavasti päässälasku meni jokseenkin sinnepäin näin puolen yön korvilla..), ts. ero voi olla viisinkertainen. Ja se ero takuuvarmasti näkyy. Myös hinnassa. Voiko jostain päätellä, kuinka paljon tuotteessa on peptidiä? Ei, vain tarkka resepti kertoisi sen ja ne ovat yleensä tarkoin varjeltuja salaisuuksia. INCI-listassa se on sijoitettu tietenkin mahdollisimman ylös; 1 % alemmat pitoisuudet saa ilmoittaa vapaavalintaisessa järjestyksessä ja se prosentin raja tulee yllättävän nopeasti vastaan listaa kootessa, varsinkin korkean vesipitoisuuden tuotteissa.

Peptidit ja proteiinit (summaan ne tässä nyt vähän yhteen) ovat valtavat laaja aineryhmä. Niiden toiminnassa on vieläkin asioita, joita ei täysin tunneta eikä aineryhmästä voida tehdään oikeastaan mitään yleispäteviä toteamuksia. Kaikenlaisia aineita nimittäin löytyy ryhmän sisältä. Botuliinitoksiini on peptidi, samoin insuliini. Keratiini puolestaan on proteiini. Onko esimerkiksi näiden toiminnalla mitään yhteistä? Ei todellakaan. Tehokkaita löytyy pilvin pimein, osalla pääsee hengestäänkin. Ei epäilystäkään, etteivätkö oikeat peptidit oikeissa tuotepohjissa olisi hyödyllisiä iholle.

Oma uskoni peptideihin on melko vankka. Erityisesti mieltäni lämmittää niiden saapuminen korvaamaan prostaglandiineja ripsiseerumeissa. Vaikka ihonhoidossa peptidien muotivillitys hiipui muutama vuosi sitten uusien innovaatioiden myötä, niiden tutkimus jatkuu ja kehittyy jatkuvasti. Erityisesti ripsiseerumien valtaisan suosion vuoksi ne ovat varmasti kovan kehityksen alla. Kannattaa myös muistaa, että muodilla on tapana toistaa itseään. Uutta peptidikautta odotellessa siis!

Aarteita apteekin hyllyltä

Piipahdin hiljattain Yliopiston Apteekissa ja ohimennen silmääni osui eräässä hyllynpäässä nököttävä tuote. Kyseessä oli Professorin atooppisen ihon hoitovoide, joka oli itselleni täysin uusi tuttavuus. YA:llahan on siis jonkin verran omaa tuotteenvalmistusta ja tämä Professorin-sarja sisältää vähän kaikenlaista voiteista yskänlääkkeisiin ja vitamiineihin.

WP_20140714_004 (674x1000)

Nappasin purkin käteeni todetakseni, että ainesosalistan perusteella aivan loistotavaraa. ”Sisältää keramideja” kiinnitti huomioni tietysti ensimmäisenä, sillä atopia + keramidit samassa asiayhteydessä on aina hyvä homma.

WP_20140714_006 (565x1000)

Lueskelin ainesosalistaa hetken ja totesin, että pakkohan se on ostaa. En löytänyt tuotteesta mitään, mitä olisin muuttanut, joten vaihtoehtoja ei juuri ollut. Voiteita on varastossa ihan riittämiin, mutta välillä eteen tulee tällaisia pakkohankintoja. Tällaista löytyy purkin sisältä:

WP_20140714_010 (565x1000)

On sheavoita, oliiviöljyä, keramideja ja vaikka mitä muuta. Nyt on sitä hoitavuutta ja kosteutta! Ei hajusteita ja säilöntäaineetkin aivan minimissä, joten sopii myös allergikoille ja pienille lapsille. No johan tällaisista aineilla tehdyllä tuotteella on varmasti hintaakin, pohdin itsekseni. Vilkaisu hintalappuun.. 11,90€. Voiko olla todellista? Olihan se. Auta armias kun valmistajana olisi joku selektiivinen merkki niin hinnassa olisi vielä ykkönen edessä. Hinnasta tietysti puuttuu ”tavallisten” tuotteiden mainosbudjetin osuus ja ylimääräiset tilpehöörit muutenkin. Erinomaista.

Eräs asia mitä arvostan kosmetiikassa on myös turhan pakkausmateriaalin karsiminen. En kestä painavia, kohtuuttoman suuria pakkauksia, jotka hyvällä tuurilla kätkevät sisäänsä 30ml jotain seerumia. Hyvällä tuurilla tällainen hökötys on vielä pakattu erilliseen ulkopakkaukseen. Suurin osa niistä selviäisi varmasti ydinräjähdyksestä ja jääkaudesta. Eräs Laurean opettajista kertoi, että oli tiputtanut tällaisen paksun lasisen voidepurkin vahingossa kylpyhuoneensa lavuaariin. Se halkesi. Siis ei purkki, vaan lavuaari. Tuli kallis voide.

Myös tästä edellä mainitusta syystä en suosi selektiivistä kosmetiikkaa. En todellakaan halua isoja pakkauksia tukkimaan kaappeja ja vielä maksaa siitä ekstraa, sillä tottahan ihmeessä sellaiset pakkaukset maksavat huomattavasti enemmän. Lasin ja muovin ekologisuuseroista voidaan aina keskustella, mutta ilmoittautukoon se, joka on vienyt paksun lasisen kosmetiikkapakkauksen kierrätykseen.

Tämä YA:n voide on pakattu varsin kevyeen pumppupulloon eikä erillistä ulkopakkausta ole. Arvostan. Materiaalia ei ole sen enempää, kuin on tarvis. Itse suosin pumppupulloja erityisesti mikrobiologisista syistä. Sinne ei pääse käsistä tai ilmasta bakteereja yhtään samalla tavalla, kuin avosuiseen purkkiin, jota lähmitään paljain sormin jatkuvasti. Tuubitkin ovat ihan ok samasta syystä, mutta pumput vielä parempia.

No millainen se sitten oli? Täydellinen. Juuri niin hyvä kuin osasin ainesosien perusteella toivoa. Laitoin yövoiteeksi kasvoille ja dekolteelle ja voin todeta, ettei iho ole koskaan ollut niin pehmeä aamulla. Tämä on varmasti loistotuote myös taiveihottumalle ja muille kuiville ihoalueille. Päivävoiteeksi ainakin näin kesällä hieman raskas (jopa minulle), mutta talven tullen varmasti mainio siihenkin tarkoitukseen. Tämä korvaa loistavasti edellisen luottotuotteeni Lumenen SOS-voiteen, jonka perään edelleen haikailen. On vaikea kuvitella, että joku kuivaihoinen ei pitäisi tästä, niin hurjasti itse miellyin tämän koostumukseen. Voisin veikata, että myös perioraalidermatiittini tykkää tämän ja A-DERMA:n steriilin voiteen yhdistelmästä. Hajusteettomat tuotteet alkavat vaivihkaa hiipiä minunkin kaappeihini enenevissä määrin.

Onko tämä jo jonkun luottotuote? Entä onko Professorin -sarja muuten tuttu?

Luomun lähteillä

Vihdoin tämäkin juttu, vastahan se on ikuisuuden pyörinyt luonnoksissa. Mitään suurta Raamatun totuutta ei ole luvassa, lähinnä omaa pohdintaani aiheesta ja arvoista. Välillä on hyvä aina muistuttaa, että tämä on yhden ihmisen henkilökohtainen blogi ja jutut täällä ovat minun henkilökohtaisia mielipiteitäni asioista. Ei siis kannata ottaa itseensä, jos satun olemaan eri mieltä jostain asiasta X. Tämä ei ole mikään valtion virallinen tietolähde. Absoluuttisia totuuksia on maailmassa hyvin vähän ja niistä kovinkaan moni ei ole valitettavasti osunut kosmetiikka-alalle. Tieto myös muuttuu jatkuvasti, joten hyvin piankin asiat voivat olla aivan toisin, kuin nyt väitetään. Se selviää sitten. Kaikkein eniten toivon asioiden herättävän keskustelua ja tiedon lisääntymistä. Tämän lyhyen julistuksen jälkeen asiaan!

Luomukosmetiikka – luonnonkosmetiikka – luonnonmukaisuus.. Sain aimo potin luonnontavaraa, kun opponoin viime vuonna luonnonkosmetiikkatuotteen tuotekehitysprosessia kuvanneen lopputyön. Ja siellähän oli minulle suurilta osin myös paljon tuntematonta asiaa. Rehellisesti voin sanoa, etten olisi osannut aiemmin kertoa ihan täysin oikeita luomukosmetiikan ja luonnonkosmetiikan määritelmiä ja miten ne eroavat toisistaan. Osasin kuvailla kumpaakin, mutta tuli opittua myös paljonpaljon uutta.

Luonnonkosmetiikasta toivotaan juttuja jatkuvasti. Totuus on, ettei minulla ole siitä kovinkaan paljon sanottavaa, koska en luonnonkosmetiikkaa juurikaan käytä tai seuraa alaa aktiivisesti. En ole koskaan löytänyt luonnonkosmetiikan tuomaa lisäarvoa, koska en henkilökohtaisesti näe synteettisten aineiden olevan huonompia. Luonnonkosmetiikassa käytetään paljon myös etanolia, joka tuntuu ajoittain nahassani epämiellyttävältä ja joidenkin luonnon raaka-aineiden mukanaantuomat vahvat tuoksut ovat myös liikaa makuuni. Lisäksi on vielä hinta, nimittäin opiskelijabudjetilla käytän ylimääräiset mieluummin muuhun kuin kosmetiikkaan, lisäksi olen bongannut itselleni hyvän tuotearsenaalin jo edullisesti. Mutta! Olenpa tökännyt kertaallen sormeni ripsiliimakippoon empiirisen tutkimuksen nimissä, joten päätin, ettei ne luonnonlitkut minua saisi hengiltä. Toimeen siis. Onhan se nyt vähintään kohtuullista, että jos louskutan täällä kosmetiikasta, niin pitää olla edes jotain sanottavaa kaikista asioista.

Aloitetaan lyhyellä määritelmällä luonnonkosmetiikasta ja luomukosmetiikasta. Nämä kaksi menevät iloisesti sekaisin jatkuvasti. Ensin luonnonkosmetiikka, jonka perusperiaate on se, ettei periaatetta oikeastaan ole. Kosmetiikkateollisuudessa ei ole konkreettista määrittelyä termille luonnonkosmetiikka ja se on totuus. Luonnonmukaista ja luomua viljellään mainonnassa huolettomasti, koska varsinaista lakia ei asiasta ole. Yleisesti ottaen luonnonkosmetiikalla tarkoitetaan kosmetiikkaa, joka on luonnollista alkuperää. Loogista. Huomioon otetaan tuotteen vaikutukset ympäristöön kaikilta osin, käytettyjen raaka-aineiden lisäksi esimerkiksi pakkaus ja hävittäminen. Luonnonkosmetiikka ei saa sisältää synteettisiä hajusteita, väriaineita, säilöntäaineita, antioksidantteja tai UV-filttereitä, vaan niiden tilalla on käytettävä luonnollista alkuperää olevia raaka-aineita. Kiellettyjä ainesosia ovat kaikki kosmetiikka-asetuksen 1223/2009 positiivilistojen aineet eli liitteet IV-VI. Kun otetaan huomioon, että monet positiivilistojen aineet ovat peräisin luonnosta, on tämä ehkä välillä hieman kummallista.

Lainsäädännön puuttuessa rehottavaa bisnestä on yritetty suitsia erilaisilla ekosertifikaateilla, jotka nekin ovat loppupeleissä puhdasta bisnestä. Sertifikaatteja on monia erilaisia ja tarvittaessa niitäkin voidaan yrityksissä keksiä itse. Mikä tahansa logo tuotteen kyljessä ei siis missään tapauksessa ole merkki ehdottomasta autuudesta. Sertifiointi voi maksaa hunajaa, joten pienillä valmistajilla ei ole aina mahdollisuutta tunnettuihin sertifikaatteihin, vaikka tuotteet olisivatkin putipuhtaita ja parhaita mahdollisia. Osa taas ei periaatteesta halua sertifioida. Myös sertifikaattien vaatimukset vaihtelevat, joten aikamoinen soppahan tässä on kasassa.

No luomu sitten. Ajatellaan, että määritelmä luomulaatuisille kosmetiikkatuotteille on, että tuotteet on tuotettu käyttämättä torjunta-aineita, keinotekoisia lannoitteita tai synteettisiä kemikaaleja. Tähänkään asiaan ei ole lainsäädännöllä mitään sanottavaa, joten sertifikaatit ovat ainoa mahdollinen tie varmistua luomulaatuisuudesta. Jälleen kerran vaatimukset vaihtelevat, usein luomulaatuisten raaka-aineiden prosentuaalisen määrän osalta. Ilman sertifikaattia taas ei voida todistaa, onko tuote oikeasti luomua vai ei. Hankalaa ja monimutkaista, siis aivan loputon viidakko. Luonnonkosmetiikka ei ole automaattisesti luomua ja jos luomutuotteeseen lisätään luonnonkosmetiikassa kiellettyjä aineita, se ei ole enää luonnonkosmetiikkaa. Nämä kaksi eivät siis ole toistensa synonyymejä eikä kumpikaan käsite ole toisen alla.

Mistä tämä sitten sai vihdoin kipinän testailla luonnonkosmetiikkaa? Jaan kanssanne nyt yhden loistavan ja yhden kammottavan kokemuksen luonnonkosmetiikan parissa. Samainen ystäväni, jonka lopputyön opponoin, kiikutti aiemmin minulle lahjaksi purkin vartalokuorintaa, koska olin valitellut Ranskan reissun jälkeistä kuivaakin kuivempaa ihoa. Siis vartalokuorintaa kuivaan ihoon? Kyllä. Jos joskus olen rakastunut palavasti, niin silloin viime vuoden keväällä, kun epäilevin käsin avasin Flow Kosmetiikan kookos-sitruuna himalajansuola-kuorinnan ja länttäsin epäilyttävää suolakidemömmöä iholleni. Suoraan luottotuotteeksi, KIITOS Minna! Tämä on täydellinen tuote, kannattaa kokeilla. Kuorintaominaisuus on ihan perusluokkaa, oikein hyvä, mutta paras osa tuotetta on se uskomaton pehmeys ja kosteutus, jonka se jättää iholle. Tämä lienee peräisin mm. kookosöljystä ja skvalaanista, jotka molemmat ovat oikeita kosteuspommeja. Skvalaanin alkuperäkin on eritelty, erinomaista. Ei tarvitse voidepurkkiin tarttua tämän jälkeen.

INCI: Butyrospermum Parkii Butter, Cocos Nucifera Oil, Olive Oil Squalane, Cetearyl Glucoside, Cetearyl Alcohol, Citrus Limonum Oil, Cocos Nucifera Extract, Grapefruit Seed Extract, Rosmarinus Officinalis Leaf Extract, Limonenekookos_sitruuna

Kuva lainattu flowkosmetiikka.fi, oma purkkini on nähnyt jo parhaat päivänsä.

Näin alkoi tutustumisretkeni luonnonkosmetiikan parissa. Seuraavaksi päätin tarttua in-Cosmetics-messuilta saatuun BalanceMe:n kasvoöljyyn. Kasvoöljyistä oli täälläkin puhetta joskus viime talvena, kun pohdittiin kovilla pakkasilla iholle jäätyvän kosteusvoiteen korvaajaa.

Voi pettymysten pettymys. En tiedä onko pahinta haju vai koostumus vai meneekö tuomio 50-50 molemmille. Haju oli yhdistelmä havua, tervaa ja etanolia, silmiä kirveli. Koostumus oli todella paksu ja öljynaamio oli kasvoilla vielä monen tunnin päästä. Levitykseen käytettävä pipetti oli surkeuden multihuipentuma. Hautasin sen syksyllä kaapin perälle ja säästin paukkupakkasia varten. Kaivoin sen uudestaan esiin, kun kasvovoiteen tilalle oli löydettävä vaihtoehto perioraalidermatiittia hoitaessa. Ajattelin mielessäni, ettei kukaan ole varmasti halunnut öljystä tarkoituksella tämän hajuista, joten sen on pakko olla ainesosiensa puolesta vähintään mikrobeja tappava. Listasta löytyykin ainakin siankärsämöä, joka on lääkekasvinakin käytetty moniparantaja. Öljy ei tehnyt iholleni ollenkaan huonoa, päinvastoin, mutta en vain pitänyt sen koostumuksesta. Enkä siitä loputtomasta rasvaisuudesta iholla. Ilolla siis luovun sen käytöstä löydettyäni iholle sopivan voiteen. En toki voi tuomita öljyä itsessään huonoksi (pipetti kyllä oikeasti on umpisurkea, toivottavasti maanantaikappale), joten todella tymäkkää kasvoöljyä etsivälle tämä varmasti on erittäin mieleinen. Pullon kyljessä on merkintä 100% natural origin eli täyttä tavaraa siis!

WP_20140628_003 (565x1000)

INCI: Prunus amygdalus dulcis (sweet almond) oil, Vitis vinifera (grape seed) oil, Aleurites moluccana (kukui) nut oil, Simmondsia chinensis (jojoba) oil, Rosa canina (rosehip) fruit oil, Mauritia flexuosa (buriti) oil, Moringa oleifera (moringa) seed oil, Camellia oleifera (camellia) oil, Tocopherol (vitamin E), Anthemis nobilis (Roman chamomile), Styrax benzoin (benzoin), Achillea millefolium (yarrow), Rosmarinus officinalis (rosemary) extract, Limonene, Linalool, Geraniol, Citronellol

En tiedä voiko tätä seuraavaa nimittää luonnontavaraksi tai edes luomuksi, mutta ainakin hyötykäyttöä se on. Otetaan enemmän välikevennyksenä. Tässä lähituotettu luomukuorinta eli 3 päivää keittimessä kuivaneet kahvinpurut. Voin todeta, ettei tuoksu ole enää niin huumaava kuin vastakeitetyssä kahvissa, mutta aina kannattaa kokeilla. Tempaisin purut suodattimesta, kaadoin vähän öljyä sekaan, lätkäisin iholle ja aloitin reippaan kuorinnan. Lopputulos: ihan kiva, ei moitittavaa ja tuoksukin oli ihan ok. Tuomio kuitenkin: roskaa, koska suihkukaapin putsauksessa meni triplasti kuorintaan kulunut aika.

WP_20130823_003 (500x282) WP_20130823_012 (500x355)

Miksi mielestäni synteettiset ainesosat sitten ovat yhtä hyviä? Maailmassa on paljon mielipidekysymyksiä, joissa totuus ei ole koskaan niin tai näin, vaan asettuu johonkin välimaastoon. Jokaisen tehtävä on sitten punnita niitä omia odotuksiaan, elämänkatsomustaan ja arvojaan ja sen jälkeen asettaa oma mielipiteensä haluamaansa kohtaan. Henkilökohtaisesti minulle arvokkaita asioita ovat tieteellinen tutkimus ja tuotekehitystyö, tuotteen sopivuus omalle iholleni, hinta ja saatavuus. Kaikkien näiden kohdalla synteettisesti tuotettu normikosmetiikka vetää mielestäni pidemmän korren. Aine on sama, jos sen kemiallinen rakenne on sama, huolimatta tuotantotavasta. Jos sitten haluaa välttää niitä aineita, jotka luonnonkosmetiikassa on kielletty automaattisesti, on tilanne tietenkin eri. Tällöin suuntaisin itsekin luonnonkosmetiikkahyllylle ja olisin varmasti valmis maksamaan ekstraa. Itse en kuitenkaan koe tarvetta näitä vältellä, koska aineet ovat mielestäni turvallisia. Mikäli tieto muuttuu, niin olen tietysti valmis muuttamaan mielipiteitäni uusinta tietoa vastaavaksi.

Toisaalta ymmärrän täysin luonnonmukaisten tuotteiden käyttäjien mielipiteet ja heille arvokkaat asiat. Jos jossain, niin tässä vastakkainasettelussa tullaan siihen periaatteeseen, ettei voida väittää asioiden olevan mustavalkoisia.  Itse väitän, että ekologisestakin näkökulmasta katsottuna hyvä synteettinen voi olla parempaa kuin huono luomu. Ongelma on, että huomattavasti normikuluttajaakin tietoisemman tallaajan on silkka mahdottomuus tietää kaikkia määritteitä voidakseen arvottaa tuotteet oikein. Vaikka siis sanon esimerkiksi tuotekehitystyön olevan minulle tärkeää, enhän millään voi tietää sen todellista määrää tuotteen takana. Tämä sama pätee myös luonnonmukaisiin tuotteisiin: on mahdotonta tietää, kuinka paljon enemmän tai vähemmän jotain määrettä tuotteessa lopulta on. Mikä siis on hyvää synteettistä ja mikä on huonoa luomua, siinäpä vasta pulma. Täyden totuuden keksijälle Nobel luvassa.

Kemikaalikimarassa oli viime syksynä hyvä kirjoitus aiheella ”Mitä et halunnut tietää luonnonkosmetiikasta”. Kirjoitus ei ole suinkaan puolueellinen, vaan pohtii luonnonkosmetiikan väittämiä samasta näkökulmasta, kuin normikosmetiikkaa. Usein luonnonkosmetiikka kantaa harteillaan jonkinlaista sankarin viittaa, eikä siellä puolella viliseviä mainoslupauksia ehkä tuomita yhtä herkästi kuin tavallisten tuotteiden lupauksia. Kannattaa lukaista myös jutun kommentit, siellä on todella mielenkiintoista keskustelua aiheesta. Erityisesti silmääni nappasi kommentti, jossa lukijan mielestä kosmetiikan käytön välttäminen on synonyymi luonnonkosmetiikan suosimiselle. Todella kiehtovaa huomata eri ajattelutapojen monimuotoisuus ja kuinka ihmiset tulkitsevat asioita eri tavalla.

Jatkan tätä tutustumiskierrosta myöhemmin luksuskosmetiikan pariin, joka itselleni on vähintään yhtä kaukaista kuin luonnonkosmetiikkakin. Olisi mukava kuulla muiden ajatuksia normikosmetiikasta sekä luonnonkosmetiikasta ja luomukosmetiikasta. Ovatko erot ja määrittelyt selviä ja millä perustein valitset tuotteet hyllystä?