Aihearkisto: Ripset

Uuden vuoden muutoksia

Oikein hyvää alkanutta vuotta kaikille! Joulu ja vuodenvaihde sujahtivat ohi sellaisella vauhdilla, etten edes joululauluihin ehtinyt yhtään kyllästyä. No ensi vuonna sitten taas enemmän.

Uusi vuosi tuo ja toi mukanaan joitain muutoksia. Ensiksi kyllästyin taas koko syksyn koskematta säilyneeseen hiuspehkooni, joten tartuin saksiin ja väreihin. Tempaisin päähän asteen – pari omaa väriä tummemman sävyn ja saksaisin vajaan 10 senttiä mitasta pois. Ongelma nimittäin oli, että tavallinen letti alkoi pysyä latvasta kiinni ilman ponnaria, sen verran hyvässä kunnossa oli latvaosasto. Ei näin. Toisekseen sanoin pitkästä aikaa heipat ripsille ja päätin katsella maailmaa taas vähän aikaa ilman. Kuten edellisilläkin kerroilla, omat ripset ovat edelleen oikein hyväkuntoiset eikä mitään huomattavaa muutosta ole tapahtunut, vaikka pidennykset ovat minulla keikkuneet jo useamman vuoden päivät yhtämittaan. Katsotaan, jos tämä poikisi lisää kiinnostusta ripsiväreihin ja sitä kautta jonkun kattavamman ripsiväripostauksen.

Blogin suhteen meininki säilynee samana, tosin keväällä alkavan työharjoittelun myötä pääsen taas aavistuksen enemmän (apteekin) kosmetiikkaan käsiksi ja ehkäpä uusia aiheitakin putkahtelee hieman lisää. Tällä hetkellä on työn alla juttu kestopigmentoinneista, tosin siinä on selviteltävää vielä aikalailla. Minkälaista sisältöä te toivoisitte blogiin tulevana vuonna? Sana on vapaa!

Peptidit kosmetiikassa

Peptidejä siellä, peptidejä täällä. Anti-age-tuotteissa tai muussakaan ihonhoidossa peptidit eivät enää ole se kaikkein uusin juttu, mutta silti aktiivisessa käytössä. Uutta valtausta ne ovat viimeaikoina tehneet erityisesti ripsiseerumeissa, kun tietoisuus prostaglandiineista lisääntyy ja kuluttajat osaavat vältellä niitä. Osansa prostaglandiinisoppaan tuovat myös myyntikiellot, joita tippuu hiljalleen lääkkeiksi todetuille seerumeille.

Mitä peptidit sitten oikeastaan ovat ja miksi niitä on tuotteissa? Kaikkein olennaisin kysymys lienee kuitenkin: voivatko ne toimia ja miten?

Ensiksi peptidin rakenne, joka muodostuu kahden tai useamman aminohapon yhteenliittymästä. Aminohappoja on lukuisia, mutta yhteistä niille on jokaisesta löytyvä aminoryhmä ja happoryhmä. Nämä asettuvat sitten jonoon niin, että toisen aminohapon aminopää liittyy ensimmäisen happohäntään, näin kuvainnoillisesti. Tähän ”jonoon” voi sitten liittyä uusia ja uusia aminohappoja aina niin, että uusi palikka liittyy edelliseen happohäntään aminoryhmästään. Amino-osan ja happo-osan muodostamaa liitosta kutsutaan peptidisidokseksi. Aivan loputonta määrää ei aminohappoja kuitenkaan voi peptidissä olla, nimittäin tarpeeksi pitkä ketju onkin jo nimeltään proteiini. Peptidin ja proteiinin raja kieppuu sitten siinä suurinpiirtein 50 aminohapon kohdalla. Tämä ei ole mikään tarkka raja, vaan tuota pidempiä on nimetty peptideiksi ja lyhempiä proteiineiksi, vähän riippuen muistakin ominaisuuksista.

peptidikuva cec.uchile.cl

Jos pohditaan tilannetta, että suuri määrä (keskenään täysin erilaisia) aminohappoja voivat muodostaa lähes rajattoman määrän erilaisia yhdistelmiä, lienee selvää, että peptidejä on mahdotonta niputtaa yhden tai viidenkään ominaisuuden perusteella yhteen. Koska peptidejä ja proteiineja on elimistössäkin valtava määrä, on niillä myös hyvin erilaisia funktioita. Osa hajottaa, osa rakentaa, jotkut välittävät viestejä ja jotkut tekevät jotain ihan muuta. Peptidit ovat osallisina mm. kollageenin tuotannossa, joten teoriassa peptidipitoisella kasvovoiteella voitaisiin boostata kollageenintuotantoa. Vaan onko asia taas niin yksinkertainen? No eipä tietenkään.

Ensimmäinen asia tietenkin on se, että kehon itse tuottamat peptidit ovat eri asia kuin synteettisesti tehdyt. Lisäksi peptidien stabiilius vesiliuoksissa on hyvin vaihteleva. Päälle vielä tämä ainainen imeytymisasia; osa peptideistä voi olla melko suuriakin molekyylejä ja kaikenpäälle kemiallinen rakenne tekee peptideistä sähköisesti varautuneita niin, etteivät ne senkään vuoksi oikein meinaa imeytyä. Kakun kruunaavat entsyymit, jotka voivat pilkkoa peptidit, vaikka ne saataisiinkin imeytymään. Hieno soppa on saatu jo tähän mennessä aikaan siis, mutta kai nyt jotakin on tehtävissä?

Jossain määrin stabiiliutta ja imeytymismahdollisuuksia voidaan parantaa muokkaamalla aineita. Poolittoman hiiliketjun lisääminen peptidiin parantaa sekä stabiiliusongelmaa että peptidin imeytymismahdollisuuksia. Peptidin nimestä voi hieman päätellä, mitä sille on tehty. Tetrapeptide-9 on neljän aminohapon peptidi, kun taas Acetyl Tetrapeptide-9 on käsitelty versio. Numeroliite peptidin nimen perässä yksilöi peptidin, sillä samanmittaisen ketjun variaatioita on tietenkin monia.

Myristoyl Pentapeptide-17 voi olla monelle tutunkuuloinen aine, se on nimittäin ”lääkkeettömissä” ripsiseerumeissa yleisimmin esiintyvä peptidi. SymPeptide-kauppanimellä kulkeva aine on patentoitu ja sitä voi ripsiseerumien lisäksi käyttää esimerkiki hiustuotteisiin. Ainetta myydään 1000 ppm vahvuisena liuoksena sekoitettuna veteen ja glyseroliin. Vähänlaisesti löysin siitä ns. puolueetonta tutkimustietoa markkinointimateriaalien lisäksi, mutta SymPeptiden tarkoitus on aktivoida keratiinin tuotantoa ja tätä kautta pidentää ja vahvistaa ripsiä.

Kaikkein olennaisin kysymys on tietenkin peptidin pitoisuus tuotteessa. Markkinointimateriaalin mukaan suositeltava pitoisuus on 2-10%. Kun mietitään, että itse peptidiä on liuoksessa se 1000 ppm, niin melkoinen ero on sillä, laitetaanko liuosta 2 % vai 10 %. 100 grammassa tuotetta peptidin määrä voi olla siis välillä 0,02 g – 0,1 g (toivottavasti päässälasku meni jokseenkin sinnepäin näin puolen yön korvilla..), ts. ero voi olla viisinkertainen. Ja se ero takuuvarmasti näkyy. Myös hinnassa. Voiko jostain päätellä, kuinka paljon tuotteessa on peptidiä? Ei, vain tarkka resepti kertoisi sen ja ne ovat yleensä tarkoin varjeltuja salaisuuksia. INCI-listassa se on sijoitettu tietenkin mahdollisimman ylös; 1 % alemmat pitoisuudet saa ilmoittaa vapaavalintaisessa järjestyksessä ja se prosentin raja tulee yllättävän nopeasti vastaan listaa kootessa, varsinkin korkean vesipitoisuuden tuotteissa.

Peptidit ja proteiinit (summaan ne tässä nyt vähän yhteen) ovat valtavat laaja aineryhmä. Niiden toiminnassa on vieläkin asioita, joita ei täysin tunneta eikä aineryhmästä voida tehdään oikeastaan mitään yleispäteviä toteamuksia. Kaikenlaisia aineita nimittäin löytyy ryhmän sisältä. Botuliinitoksiini on peptidi, samoin insuliini. Keratiini puolestaan on proteiini. Onko esimerkiksi näiden toiminnalla mitään yhteistä? Ei todellakaan. Tehokkaita löytyy pilvin pimein, osalla pääsee hengestäänkin. Ei epäilystäkään, etteivätkö oikeat peptidit oikeissa tuotepohjissa olisi hyödyllisiä iholle.

Oma uskoni peptideihin on melko vankka. Erityisesti mieltäni lämmittää niiden saapuminen korvaamaan prostaglandiineja ripsiseerumeissa. Vaikka ihonhoidossa peptidien muotivillitys hiipui muutama vuosi sitten uusien innovaatioiden myötä, niiden tutkimus jatkuu ja kehittyy jatkuvasti. Erityisesti ripsiseerumien valtaisan suosion vuoksi ne ovat varmasti kovan kehityksen alla. Kannattaa myös muistaa, että muodilla on tapana toistaa itseään. Uutta peptidikautta odotellessa siis!

Kynsi-ripsi-mania

Jotain mitä olisin halunnut kauneusmessuilla nähdä, oli perjantainen Merja Mäkisalo-Ropposen haastattelu tästä kynsi-ripsi-asiasta, joka sai aivan kohtuuttomat mittasuhteet ainakin facebookissa. Viittaan siis ehdotukseen, jossa on pohdittu asettaa ripsien ja kynsien teko luvanvaraiseksi. Asia ei saanut huomiota suinkaan sen vuoksi, että ihmiset olisivat kokeneet sen tarpeelliseksi. Ehdottomasti yleisin kommentti oli, että eikö jumankauta ole tällaisina aikoina eduskunnalla mitään muuta tekemistä.

Puolensa ja puolensa. On ymmärrettävä tietysti, että ihmiset eivät koe tarpeelliksi itselleen vähäpätöisiä asioita. Niinpä siis ne, jotka eivät tee/käytä ripsiä tai kynsiä tai eivät ole koskaan olleet näkemässä lähipiirissään väärintehtyjen tekeleiden tai allergisoitumisen seurauksia, näkevät asian naurettavana. Se ei kuitenkaan tee asiasta vähemmän tärkeää. Jos lähdettäisiin siitä, että tällaisina hieman vaikeampina aikoina eduskunnassa puitaisiin vain EU:n kaatumista, kolmatta maailmansotaa ja maailmanloppua, niin kyllähän sielläkin varmasti hieman muu todellisuus hämärtyisi. Omasta mielestäni on hyvä, että pidetään kiinni myös hieman mittakaavaltaan edellä mainittuja pienemmistä asioista, jotta valtiovallan ja maassa vallitsevan arkipäivän välille ei muodostu hurjaa kuilua. Se minun mielipiteestäni, jokainenhan saa valita omansa tässä demokratiassa, ja se on hyvä se.

Ottamatta enemmälti kantaa itse asiaan, niin mielestäni olisi vielä tärkeää erottaa ammattikunnan ja itseoppineiden rähmätassujen lisäksi ne, jotka ovat oikeasti kouluttautuneet kursseilla. On siis hieman mustavalkoista sanoa, että mikäli et ole vuosia kouluttaunut alan oppilaitoksessa, voi sinua verrata Youtube-oppineeseen surkimukseen. Kunnollisilla kursseilla olleet kyllä tietävät, mitä tekevät ja minkälaisilla aineilla. Ei siis pidä liian raa’asti niputtaa, vaikka tietysti ymmärrän ammattikunnan ylpeyden omasta koulutuksestaan ja halun varjella markkinoita mahdollisimman tehokkaasti. Mielestäni tulisi kuitenkin keskittyä mahdollisesti yhdenmukaistamaan kursseja ja varmistamaan, että niillä käydään kunnolla läpi tarvittavat asiat.

IMG_3352 (638x850)

Tämähän nyt on tietysti kaikki aivan hypoteettista. Miten sitten voitaisiin mahdollisesti varmistua, että kaikki tekijät (myös kotivärkkäilijät) ovat kunnolla kurssitettuja? Yksi Nobel olisi varmaan jaossa sen keksijälle. Sympatiani vielä lopuksi ehdotuksen ääneen sanoneelle Mäkisalo-Ropposelle. En kyllä käsitä, että miksi edustaja joutui niin suuren kivityksen kohteeksi. Kyllä siellä mäellä niitä kansankynttilöitä riittää, joten sillä aikaa kun sitä maapallon pelastamista ideoidaan porukalla, niin joku voi avata suutaan välillä vähän muidenkin asioiden tiimoilta. Tämä ajatus tuskin oli pois siltä maailman pelastuksen suunnittelulta.

P.S. Pakko lisätä vielä, että arvatkaapa mitä tuttua bongasinkaan messualueelta? Muistaako joku nämä kaunokaiset viime vuoden Pariisin messuilta? Siellä ne olivat omalla standillaan, Paperself-ripset nimittäin.

Kevyt opiskelustressi

Opinnäytetyöseminaari selätetty. Tässä se mun tekele nyt sitten alkaa olla. Melkoinen pumaska siitä sitten loppujen lopuksi tuli, sivuja 52.

WP_20131004_006 (480x850)

Kohta joku kommentoi, että et sitten osannu ottaa tylsempää ja epätarkempaa kuvaa. No en osannut, en.

Tänään reputin kemian tentin. Olisi mahdollisesti pitänyt lukea enemmän, mutta eilisen opparisemman jäljiltä olin jotenkin niin aivokuolleessa tilassa, ettei siitä sitten mitään tullut. Ei ne tulokset vielä tulleet, mutta koska tyräsin jo melko yksinkertaisessa määritystehtävässä ja mun tasapainotetussa reaktioyhtälössä oli 48 vetyä, tiedän kyllä et puihin se meni. Saati sitten joku penisilliinin konjugoidun emäksen natriumsuolan liuoksen pH:n laskeminen. Ei ihan lähteny. Ensi kerralla sitten. Nyt on sellainen tasaisen surkea jyrän alle jäänyt olo, ettei ulos tule mitään järkevää. Maanantaina on edessä farmaseuttisen kemian laskutentti. Olen siinä huonompi kuin missään muussa, joten odotukset ei oo kovin kovat. Yritän viikonloppuna riipiä vähän laskurutiinia kasaan, mutta todennäköisesti titrauslaskut ja absorbanssit vie voiton allekirjoittaneesta melko 6-0. Kaikki ylläoleva, mukaanlukien opinnäytetyön viimeistely, on syynä täydelliseen hiljaisuuteen blogin puolella.

Nyt on hieman sellainen puulusikalla ranteet auki -meininki, joten koitetaan vähän piristää. Onneksi se orgaaninen kemia alkoi. Kuten aavistuksen osasin ennakoida, olen siellä hieman vähemmän hukassa, kuin keskimäärin muilla kursseilla. Positiivista.

Jos jotain kosmetiikka-aiheista. Nyt mulla olisi aikaa viimeistellä se luonnonkosmetiikkajuttu, mutta tietysti olen eri lokaatiossa, kuin purkit. Miten sattuikaan. Tulossa on, edelleen. Kenties jopa tämän vuoden puolella.

Melko radikaali ilmojen kylmeneminen aiheuttaa muuten nopeasti myös ilmankosteuden vähenemisen, joten huomiota saa alkaa kiinnittää nahan rasvaukseen yhä enenevissä määrin.  Kun se taiveihottuma iskee, niin silloin on sitten jo liian myöhäistä, joten toimeen vaan reippaasti. Joulu on kohta jo ovella.

Lopuksi vielä vähän ripsiseerumiasiaa! SwissLashes on sattuneesta blogiportaalin kampanjasta johtuen joka paikassa nyt esillä ja siitä satelee kysymyksiä kommenttiboksiin ja sähköpostitse. HealthBerry-blogin Emilii oli kaivanut INCI:n käsiinsä ja sanonut siinä sanasen. Jutun voi lukea täältä. Prostaglandiineja tuote ei sisällä, mutta kuten jutussa on tuotu ilmi, se ei aina automaattisesti tarkoita sen vaarattomuutta. Kommenteissa joku oli tuonut ilmi, että ärsytysreaktioita oli tuotteesta tullut. Emilii on muuten proviisori, eli melkoisen painavaa sanaa luotettavalta asiantuntijalta. Tutustukoon ne, keitä SwissLash-tuote kiinnostaa.

Mahtavaa viikonloppua kaikille! Tämä alkais tosissaan katsella, että miten tuo laskin oikein toimii.

PPD-kielto koskee vain ripsien kestovärejä

>>Edit: 26.6.2013 Tiedekomitea äänestikin kestovärjäyksen jatkon puolesta, eli kielto ei astu voimaan. Lisätietoa täällä.

Kauneusalan ammattilaiset, oletteko huomanneet tukuissa olevan ripsien ja kulmien kestovärejä edullisesti myynnissä? Aika moni on ja kuulin tästä puhuttavankin useampaan otteeseen. Tähän on syynsä, nimittäin 11.7.2013 lopullisesti voimaanastuva kosmetiikka-asetus 1223/2009 kieltää PPD:tä (ja johdannaisiaan) sisältävien kestovärien käytön ripsien värjäyksessä. Asiasta oli puhetta aiemmin postauksessa Ripsien kestovärjäykset pian historiaa.

Muutamia sähköposteja on tullut asiaan liittyen ja muutenkin hieman velloo epätietoisuus siitä, että mitä kielletään ja miksi. On liikkunyt lisäksi tietoa, että kulmienkin kestovärit kiellettäisiin samalla; näin ei kuitenkaan ole. Kaiken selvyyden nimissä liitän tähän EU komission virkamiehen sähköpostin, jossa selviteltiin tätä asiaa tuossa viime vuoden puolella. Kysymykseni koski siis nimenomaan p-fenyleenidiamiinin sekä 2,5-tolueenidiamiinin käyttöä ammattituotteissa. Kuluttajatuotteissa ei saa olla ks. ainesosia ripsi- eikä kulmaväreissä. Ammattituotteita ovat siis esim. tukuissa myytävät kestovärit, kuluttajatuotteita puolestaan vähittäistavarakaupoissa kaikkien saatavilla olevat ripsi/kulmavärit. Tässä siis vastaus sähköpostiini, jossa kysyin edellämainittujen kahden aineen käytöstä ammattituotteissa:

”Dear Ms Nyholm,

Both substances can be currently used to colour eyebrows and eyelashes for professional use only. This means they can be applied by a professional for this purpose, for example in a beauty salon.

However, with the application of the new Cosmetics Regulation (1223/2009) as from 11 July 2013 the use of these substances to colour eyelashes will be banned since the definition of hair products in the new Cosmetics Regulation excludes eyelashes. They will remain allowed for professional use to colour eyebrows.

Kind regards

Roman Mokry
Policy Officer 
European Commission
DG Health and Consumers
Unit B2 – Cosmetics and Medical Devices”

*****

Noniin. Mielestäni vastaus on siis melko selkeä, eikä siinä ole tulkinnanvaraa. Näiden johtopäätösten saattelemana odotettavissa on siis laaja värjäystuotteiden uudistus, sillä oletettavasti tuotteissa ei saisi enää lukea ”eyelash tint” eikä se varmaankaan saisi sisältää myöskään ohjeita ripsien värjäämiseen. Tokihan en ole niin pässi, etten ymmärtäisi ihmisten edelleen jatkavan ripsiensä värjäämistä samoilla tuotteilla, mutta lainsäädäntö pesee näin kätensä tilanteesta. En sitten tiedä, onko voitu osoittaa PPD-allergioiden todennäköisyyden lisääntyvän silmän limakalvokontaktista tms, mutta onhan se mahdollista.

Jännittävää nähdä ammattikunnan reaktiot uuteen lakiin – tehdäänkö kuten olisi suositeltavaa vai kuten asiakkaat vaativat? Voiko asiakas ottaa itse vastuun vaatiessaan esimerkiksi ripsiensä värjäämistä vanhoilla aineilla, koska uudet eivät ole riittävän tehokkaita? Sehän tässä nimittäin on edessä, mitkään muut aineet eivät pysty tekemään karvaan yhtä vahvaa ja pitkäkestoista väriä kuin PPD ja 2,5-tolueenidiamiini, joten tyytymättömiä asiakkaita siintää horisontissa satavarmasti. Porsaanreikiä on, nimittäin laki toki kieltää aineiden käytön tuotteissa, muttei kukaan pysty säätelemään tuotteiden käyttöä kohteessa eli asiakkaissa. Tällöin kyseessä ei ole tuotteen normaalikäyttö, eikä valmistaja ole missään tapauksessa vastuussa, mikäli tuotetta käytetään ohjeiden vastaisesti. Mikäli siis menee hutkimaan asiakkaan silmiin kestoväriä ja jotain odottamatonta tapahtuu, on tekijä silloin siitä vastuussa. Ammatinharjoittajat ottakaa tämä huomioon, jos asiakkaat sitkeästi vääntävät kättä ja vaativat värjäystä: se on siis TÄYSIN teidän vastuullanne.

tinting
kuva: Allure Body Bar

Realistinen vaara saattaa olla hyvin pieni, sillä ripsiä on kuitenkin kestovärjätty PPD-yhdisteillä jo pitkään, mutta riski kuitenkin on olemassa ja se on laissa otettu huomioon, siksi siihen kannattaa suhtautua vakavasti. Korvaavat tuotteet ovat varmasti tulossa ja mahdollisesti tämän kiellon myötä löydetään tuotekehityksen kautta myös uusia, (toivottavasti) turvallisempia aineita kestovärjäykseen.

Ripsiseerumihuijaus

Edit 31.5.13 Liitin tekstiin alkuperäisestä tiedotteesta taulukot ja luettelon prostaglandiineja sisältävistä seerumeista.

Eräs lukija vinkkasi Ruotsin lääkeviraston juuri julkaistusta tiedotteesta (löytyy linkin takaa), jossa tutkimukset lääkeaineseerumeista oli saatu tehtyä. Ja mitäpä jännää sieltä löytyikään.. Kylläpä vereni kiehahtivat tätä lukiessa, vaikka kuumehöyryissä meinasi mennä jo ohi jutussa muhiva skandaali.

Lyhyesti referoituna; 26:tta ripsiseerumia tutkittiin, yhdeksästä löytyi prostaglandiineja. Ei mitään uutta. MUTTA: Kolmessa seerumissa prostaglandiineja ei löytynyt INCI:stä, vaikka niitä tuotteessa oli. Kevyttä kuluttajan polkemista syvimpään katuojaan.

1. Vedän 100 % takaisin sanani siitä, että uusi NeuLash olisi lääkeaineeton, se EI ole, vaan sisältää edelleen Isopropyl Cloprostenatea, kuten edellinenkin NeuLash. Ehkäpä vain vähän vähemmän, vaikea sanoa. Kirjoitin aiheesta omalla otsikollaankin (löytyy linkin takaa), koska olin kuitenkin silloin ilahtunut positiivisesta muutoksesta. Kuinka väärässä olinkaan.

Muita tuotteita, joissa prostaglandiineja ei ollut ilmoitettu ainesosaluettelossa, mutta niitä löytyi tuotteesta, olivat NeuveauBrow:n uusi versio sekä XLash Eyelash Enhancer. Koko lista kaikista 26:sta testatusta tuotteesta löytyy tuolta alussa linkitetystä tiedotteesta.

ogonfrans-alla
kuva: lakemedelsverket.se

Labratestit paljastivat siis seuraavien tuotteiden sisältävän prostaglandiinijohdannaisia:

  • Xlash Eyelash Enhancer
  • Neulash
  • Neulash (uusi parannettu koostumus)
  • NeuveauBrow
  • NeuveauBrow (uusi parannettu koostumus)
  • RevitaLash
  • Nutraluxe MD Lash
  • M2 Lashes Eyelash activating serum
  • Peter Thomas Roth Lashes to die for Platinum

Ja tässä vielä sivuston taulukko tuotteista ja sisällön täsmäävyydestä.

Tuote Prostaglandiini Merkitty INCI:in
Neulash Isopropyl Cloprostenate Kyllä
Neulash (new improved formula) Isopropyl Cloprostenate Ei
NeuveauBrow Isopropyl Cloprostenate Kyllä
NeuveauBrow (new improved formula) Isopropyl Cloprostenate Ei
RevitaLash Dechloro Dehydroxy Difluoro Ethylcloprostenolamide Kyllä
Nouriche by RevitaLash Ei sisällä
Talika Lipocils Expert Ei sisällä
Priori Lash recovery serum Ei sisällä
Depend Ögonfransserum Ei sisällä
Lashfood Nanopeptide Natural Eyelash Conditioner Ei sisällä
Lashfood conditioning liquid Eyeliner Ei sisällä
Xlash Eyelash Enhancer Bimatoprost Ei
MaxLash Ei sisällä
Raisis Ei sisällä
Ailu Eyelash Growth Liquid Ei sisällä
DHC eyelash tonic Ei sisällä
Lash P7 Ei sisällä
Xtreme Lashes Amplifeye Lash and Brow Fortifier By Jo Mousselli Ei sisällä
Nutraluxe MD Lash Isopropyl Cloprostenate Kyllä
Prolash Ei sisällä
Isadora Dynamic Lash Growth activator Ei sisällä
Lashtoniic Eyelash Ei sisällä
iLash The white one Ei sisällä
M2 Lashes Eyelash activating serum Bimatoprostin tyyppinen prostaglandiinijohdannainen (Methylamido Dihydro Noralfaprostal) Kyllä
Peter Thomas Roth Lashes to die for Platinum 17-Phenyl Trinor Prostaglandin E2 Serinol Amide Kyllä

Aarrgh, että pistää vihaksi! Nyt kyllä selvisi syy sille, ettei NeuLash mainostanut uutta tuotettaan mitenkään lääkeaineettomana.. koska se ei sitä ollut! Jos mielestäni olisi korrektia kirjoittaa jotain painokelvotonta niin nyt olisi sen aika, mutta en tee niin.

The Swedish Medical Products Agency advises consumers not to use products containing prostaglandin analogues, as this may lead to serious side effects.” Toivottavasti pian tulisi Suomessa vastaava suositus, että täälläkin alkaisi tapahtua.

Koska aina pitää asioista löytää jotain positiivista, niin listalta löytyy moooonta suosittua seerumia, joista ei ole löytynyt testeissäkään lääkeainejohdannaisia (kuten ei pitänytkään). Muutamia – joista on täälläkin paljon kyselty – mainitakseni: Talika, Lashfood, DHC Eyelash tonic, Lash P7, Xtreme Lashes Amplifeye, Prolash, Isadora, iLash ym. Nämä (ja monta muuta) siis täysin lääkeaineettomia sekä INCI:n mukaan että myös laboratoriotesteissä!

Alkoiko muilla keittää tällainen INCI-huijaus?

Uusi NeuLash on lääkeaineeton

**EDIT 30.5.2013: Uusi NeuLash ei ole lääkeaineeton, prostaglandiinia ei ole merkitty ainesosaluetteloon. Lue lisää täältä.**

Siunattu perjantai. Heitin jalat pöydälle ja taputtelin kasvonaamion lärviin alkavan viikonlopun kunniaksi. Vihdoin ehdin istuutua kunnolla blogin ääreen ja kartoittaa, mitä kaikkea nyt on taas ehtinyt tapahtua. Minulla on nopeasti hieman sanottavaa ripsiseerumeista, mutta tänä viikonloppuna aion kirjoittaa kyllä jostain muustakin. Käydään sen ripsiseerumiasia nyt läpi kun aiheessa kerran ollaan.

Huomasin NeuLashin sivuilla vaellellessani, että sinne on ilmestynyt uusi ainesosaluettelo. Joku muukin oli huomannut jo tämän ja laittoi ripsiseerumipostauksiin kommenttia. Uusi INCI näyttää tältä:

Myristoyl pentapeptide -17 (Tradename: Sympeptide), Biotin, Panthenol, Hydrolyzed Glycosaminoglycans, Allantoin, Caucurbita Pepo (Pumpkin) Seed Extract, Copper tripeptide -1, Popylpeptide -23 ja täyteaineita.

Olen todella yllättynyt, ettei neukku lähtenyt enää prostaglandiinien tielle, vaan päätyi muissakin seerumeissa yleisesti käytössä olevaan peptidiin ”Myristoyl pentapeptide-17”. Ja sitä on tässä paljon! Toisinsanoen tämän tiedon valossa uusi NeuLash julistettakoon lääkeainevapaaksi ja pois mustalta listaltani. Hieman minua kummastuttaa se, miksei nimeä vaihdettu tai uudesta koostumuksesta pidetty mitään isompaa haloota. Itse ainakin mainostaisin lääkeaineettomuutta suureen ääneen, varsinkin kun kohua on ollut nyt sen verran paljon. Ja lisättäköön vielä, että jos INCI julkaistaan sivuilla, niin kyllä se koko lista olisi ihan kiva, vaikka osa onkin täyteaineita.

Varmaankin suurin kysymys NeuLashin vanhojen käyttäjien mielissä lienee; voiko se toimia? Kyllä. Se voi toimia ja toimiikin, mutta ei varmasti ihan kaikilla. Ei ole olemassa tuotetta, joka toimisi ihan jokaisella. Edes lääkeaineseerumit eivät toimineet kaikilla. Peptidiseerumit on kuitenkin todettu oikein hyvin toimiviksi, ennenkaikkea turvallisiksi ja varsinkin tuosta sympeptidestä (aineen kauppanimi) löytyy paljonpaljon materiaalia ja hyviä tuloksia. Olen siis melko optimisti aineen kasvatuspotentiaalin suhteen ja jos kokeilisin itse jotain seerumia, valitsisin varmasti tuota ks. peptidiä sisältävän aineen.

Itseäni erityisen paljon kiinnostaa, että miten vuoden tai pidempään lääkeseerumeita käyttäneiden ripset mahtavat reagoida uuteen vaikutustapaan. Ei ole nimittäin missään nimessä poissuljettua, etteivät peptidit tehoaisikaan lääkkeillä kasvaneisiin ripsiin. Ei voi tietää. Entä kuinka moni lakkaa käyttämästä ripsiseerumeita, kun ei usko muiden kuin lääkeaineiden tehoavan ja mitä siitä seuraa; millaisina ripset kasvavat takaisin ja kuinka kauan niiden palautumiseen luonnontilaisiksi menee? Olen niin ylitsevuotavan kiinnostunut tästä asiasta, että otan mielelläni kommenttiboksiin tai sähköpostiin tarinoita seerumien käytöstä – niin lääkkeillä kuin ilman.

Noniin. Onko muuta sanottavaa? Kyllä. Tämä voi tarkoittaa sitä, ettei markkinoiltavetoja Suomessa tulla NeuLashin osalta näkemään, mikäli tuote vaihtuu näin lennosta. Mitä tapahtuu tuotteille, jotka ovat myyntipisteiden varastoissa? En osaa sanoa. Esimerkiksi Ruotsin lipun alla purjehtivilta laivoilta ne varmasti vedetään pois ja korvataan uusilla. Suomen jälleenmyyntipisteistä en tiedä niin paljoa, että osaisin jotain sanoa. Jos joku yksittäinen kauneushoitola niitä myy, niin todennäköisesti saanee myydä varastonsa rauhassa loppuun.

Aikooko joku ottaa NeuLashin uuden version kokeiluun? Minkälaisia ajatuksia uusi koostumus herättää nykyisissä käyttäjissä, entä muissa? Jakakaa ihmeessä mielipiteenne!